Kirjeenvaihtajat
Kirjeenvaihtajat ovat yhteytemme maailmalle. He kirjoittavat maailmasta, elämästä ja yhteiskunnasta sellaisena, kuin se heidän asemapaikastaan näyttäytyy.
Teksti Oona Juutinen
Talonvaltaaja saa turpaan, kun omistaja ottaa oikeuden omiin käsiinsä.
Taloa vallatessa on, useastakin syystä, tärkeää tietää kuka talon omistaa. Täällä Hollannissa pelkkä nimi ei vielä riitä, vaan omistajan taustaa kaivellaan ihan urakalla. Onko kyseessä firma vaiko yksityishenkilö? Iso tekijä vaiko vain pieni? Kuinka monta muuta kiinteistöä omistajalla on? Taustatutkimus on oleellista, sillä valtaajan on tiedettävä millaiseen soppaan lusikkansa on työntämässä. Soitellen sotaan lähteminen ei ole koskaan järkevää, ja puutteellinen tutkimustyö saattaa johtaa todellisiin vaaratilanteisiin.
Omistajan jäljille kerran päästyä koko hommasta kehittyy mielenkiintoinen salapoliisiseikkailu, johon saa upotettua rajattomasti aikaa. Internetin kulta-ajalla jopa yksityishenkilöistä on löydettävissä uskomattomia määriä informaatiota, kunhan osaa googlettaa ja klikkailla. Facebook-profiilit kertovat mistä omistaja tykkää ja kenen kaveri on. Firmojen vuosiraportit voi ladata ja lukea kuka tahansa. Netti on tutkimustyötä tekevän talonvaltaajan paras kaveri.
Googlen ja muiden lähteiden lisäksi Amsterdamissa on ryhmä vapaaehtoisia, jotka pitävät kirjaa tunnetuista omistajista, erityisesti erilaisista kiinteistökeinottelijoista ja gangstereista. Hollannissa kiinteistökeinottelu on melko yleistä eivätkä näihin hämäriin puuhiin sotkeutuneet ole yleensä kovin mukavia ihmisiä. Sen lisäksi, että he selvittelevät omia välejään listimällä toisiaan säännöllisin väliajoin, ovat keinottelijat myös tunnettuja siitä, etteivät aina odota oikeuden päätöstä saadakseen valtaajat ulos omistamistaan taloista.
Toisinaan omistajat päättävät ottaa oikeuden omiin käsiinsä ja järjestävät ryhmän isokokoisia miehiä poistamaan valtaajat. Tällaista porukkaa kutsutaan nimellä knokploeg, vapaasti käännettynä nyrkkijengi. Yleensä kyseessä on joko talon omistaja bodariystävineen tai asialle palkattu posse. Joskus valtaajat yritetään savustaa ulos uhkailemalla ja pelottelemalla, ja joskus puheet jätetään kokonaan väliin ja kundit käyvät suoraan kimppuun.
Kuka tahansa valtauskuvioissa pidempään pyörinyt osaa kertoa useita kauhutarinoita perusteellisesti pieleen menneistä valtauksista, joissa omistajan kanssa on jouduttu pahemmanlaatuiseen nokkapokkaan. Mafiayhteyksiä, puukkoja kurkulla, omistaja joka yrittää ajaa maasturilla oven läpi sisään, ryhmä piripäisiä portsareita ja pullokaupalla pippurisumutetta…
Vakavia tapauksia ei onneksi satu kovin usein – osittain hyvin tehdyn taustatyön tuloksena. Toisinaan on tarpeellista tunnustaa, etteivät omat resurssit riitä tilanteen handlaamiseen ja hylätä suunnitelma heti alkuvaiheessa. Erityisesti erilaisiin mafiakuvioihin sotkeutuneiden omistajien talot jätetään usein suosiolla väliin.
Toisaalta kaikki on mahdollista, kunhan asiat valmistellaan perusteellisesti ja varaudutaan pahimpaan. Talon barrikoiminen kunnolla auttaa jo paljon. Lisäksi omistajan epämääräisen taustan ei missään nimessä tule tarkoittaa sitä, ettei yksikään valtaaja koskaan uskalla mennä lähellekään tämän kiinteistöjä. Itseasiassa usein on erityisen tärkeää, että myös näiden paskiaisten taloja vallataan. Esimerkiksi suurten kiinteistökeinottelijoiden hämäräbisneksiin saattaa saada kapuloita rattaisiin hommaamalla aiheelle mediahuomiota talonvaltauksen kautta. Raharikkaat urpot saavat usein mellastaa kiinteistömarkkinoilla miten mieli tekee, ja usein vasta tarinan valjetessa kaikelle kansalle alkavat poliitikotkin pohtia, että josko asialle pitäisi tehdä jotain.
Päämäärä ja sen tärkeys ovat kyllä toisinaan unohtua, kun kaverit saavat köniin eikä ketään kiinnosta. Ja ainoa aiheesta kirjoitettu lehtijuttukin puhuu sosiaalipummivaltaajista mainitsematta sanallakaan tarinaa valtauksen takana. Tai kun löytää itsensä ryppyilemästä kiinalaiselle mafialle. Silloin miettii hetkittäin, että mikäs järki tässä nyt taas olikaan, miksi me tätä teemme. Mutta moiset epäilyksen hetket menevät aina pian ohi, ja sitten jatketaan taas. Vähän hulluhan tässä on kai pakko olla.
