YleinenKirjoittanut Oona Juutinen

Tupakkalaki 1 v.

Lukuaika: 2 minuuttia

Tupakkalaki 1 v.

KirjeenvaihtajatKirjeenvaihtajat

Kirjeenvaihtajat ovat yhteytemme maailmalle. He kirjoittavat maailmasta, elämästä ja yhteiskunnasta sellaisena, kuin se heidän asemapaikastaan näyttäytyy.

Teksti Oona Juutinen

Lakimuutokset eivät hollantilaisia hetkauta.

Suomalaisille kahden viime vuoden aikana tutuksi tullut tupakkalaki astui voimaan Hollannissa viime kesänä. Siinä missä monissa muissa maissa kielto on hyväksytty, kenties hieman nuristen mutta hyväksytty kuitenkin, ovat hollantilaiset kiertäneet tai avoimesti uhmanneet lakia moninaisin keinoin.

Euroopan komission tutkimuksen mukaan 52 prosenttia tutkimukseen osallistuneista hollantilaisista oli kahviloissa ja baareissa tupakoinnin kieltämistä vastaan. Kyseisen tutkimuksen valossa hollantilaiset ovat Euroopan tupakointimyönteisin kansa. Kenellekään ei siis pitäisi tulla yllätyksenä, että lain ensimmäinen vuosi on ollut karikkoinen.

MAINOS. Juttu jatkuu mainoksen jälkeen.

Hollannin tilanteesta tekee erityisen se, että laki vaikuttaa myös coffee shopeihin. Tämän käytännöllisiä vaikutuksia tuskin ajateltiin lakia laatiessa… Koska sisätiloissa polttamisen kieltävä laki koskee ainoastaan tupakkatuotteita, polttavat puristien lisäksi nyt myös turistit jointtinsa yhä enenevissä määrin puhtaana, siis sekoittamatta tupakkaa jointtinsa joukkoon. Myös erilaisten space cakejen, kannabisleivonnaisten, myynti on ollut huimassa nousussa. Tämän tuloksena huimissa nousuissa olevia turistejakin näkyy nyt kaduilla entistä enemmän, holtittomina täysin uusissa sfääreissä leijuen. Se ei ole nätti näky, se.

Tähän väliin absurdi fakta: ennen lain voimaantuloa maan terveysviranomaiset kouluttivat 200 tarkastajaa, joiden tehtävänä on kiertää coffee shopeja. Nämä tarkastajat osaavat hajun ja ulkonäön perusteella kertoa, onko asiakkaan jointti puhdas vai onko sen sisälle päässyt livahtamaan tupakkaa. Viime kesänä coffee shopien omistajista koostuvan yhdistyksen puheenjohtaja summasi koko sopan varsin osuvasti The Guardianin haastattelussa: ”Muissa maissa tarkastetaan, onko sinulla marihuanaa tupakassasi, täällä ne aikovat tarkastaa onko sinulla tupakkaa marihuanassasi!”

Monet ovat yksinkertaisesti vain jättäneet muutoksen täysin omaan arvoonsa, ja useassa baarissa tupakoidaan yhä kuin mokomasta lakipykälästä ei oltaisi koskaan kuultukaan. Lain alkuaikoina jotkut baarit jopa julistivat kantaansa ripustamalla ikkunoihinsa kylttejä, joissa ilmoitettiin, että täällä poltetaan yhä vain, tervetuloa. Eräässä coffee shopissa puolestaan on tiskillä lahjoituslipas, johon muutaman euron pulitettuaan saa sauhutella sisätiloissa. Lippaan tulot omistaja käyttää mahdollisten sakkojen maksamiseen.

Yksityiskohtia ja porsaanreikiä on myös puitu oikeudessa useaan otteeseen. Muutama sitkeästi lakia uhmannut pieni baari vei tarpeeksi sakkoja saatuaan asian oikeuteen asti, ja tulokset olivat mielenkiintoisia. Molemmissa tapauksissa baarissa ei omistajan lisäksi ollut muita työntekijöitä. Tuomarit totesivat, ettei laki suinkaan kiellä tupakointia sinänsä, vaan sen tarkoituksena on suojella henkilökuntaa passiivisen tupakoinnin haitoilta. Jos henkilökuntaa ei kuitenkaan ole, ei tupakoinnin kieltämisellekään ole syytä. Syyttäjä aikoo ilmeisesti vielä valittaa päätöksestä, mutta jopa terveysministeri on ilmoittanut, ettei yhden henkilön pyörittämiin paikkoihin toistaiseksi tehdä enää tupakointitarkastuksia.

Ne, joilla ei ollut rahaa oikeustaisteluun, joutuivat turvautumaan luovuuteen. Groningenin kaupungissa eräs kuppila on siirtänyt anniskelun pieneen varastohuoneeseen ja julistanut koko varsinaisen baarin tupakointitilaksi. Toimii. Sauhuttelu senkun jatkuu.