Kirjeenvaihtajat
Kirjeenvaihtajat ovat yhteytemme maailmalle. He kirjoittavat maailmasta, elämästä ja yhteiskunnasta sellaisena, kuin se heidän asemapaikastaan näyttäytyy.
Teksti Kristiina Koivunen
Irakiin saatiin valtavia puistoja purkamalla Saddamin sotilaskasarmit.
Fifin Palestiinan-kirjeenvaihtaja Anna Palmén kirjoitti 17. elokuuta tärkeästä aiheesta: siitä kuinka kriisialueelta on päästävä joskus rentoutumaan. Palmén arvioi tilannetta sekä paikallisten asukkaiden että ulkomaalaisten kannalta.
Täällä Irakissa on sama tilanne kuin Palestiinassa: ulkomaalaisten on helpompi virkistäytyä kuin paikallisten. Itse en tunne tästä huonoa omaatuntoa, yksi totaalinen uupuminen ja siitä toipuminen opetti huolehtimaan omasta jaksamisesta, kun tekee tärkeää työtä.
Irakissa on rauhallista kurdialueella ja levotonta arabien hallitsemilla alueilla, tosin etelän shiia-alueilla on parempi tilanne kuin Keski-Irakin sunnialueilla. Anna Palmén huristelee autollaan Betlehemin öisellä pääkadulla. Kurdien Jerusalemina tunnetussa Kirkukissa katuja riittää, mutta yöajelut estää amerikkalaisten määräämä ulkonaliikkumiskielto, jonka rikkojat voidaan ampua.
Kurdistanin autonomisella alueella on turvallisempaa, mutta tapana on ottaa auto täyteen väkeä, kun ollaan liikkeellä illalla. Kurdistanin lain mukaan autojen pysäköinti pimeän aikaan on kielletty muualla kuin talojen pihoilla.
Tel Avivissa on eurooppalaistyylisiä kahviloita ja baareja. Kotikaupungistani Sulaymaniasta sellaisia löytyy vain ulkomaalaisten suosimista hotelleista. Suuri osa kahviloiden asiakkaista on ulkomaalaisia öljyinsinöörejä. Kurdinuoria niissä ei tapaa.
Ruokaravintoloita Irakissa on paljon. Niissä vietetään täsmälleen sen verran aikaa, että lautanen tyhjenee. Ravintoloissa on perheille verhoilla eristetyt alueet, joissa naiset istuvat. Kurdinaiset eivät mene ravintolaan edes hotkaisemaan kebab-annosta ilman isää tai aviomiestä.
Vanhoillisissa kaupungeissa ei hyväksytä, että tytöt ja pojat käyvät samassa ravintolassa, ei edes yliopiston kuppilassa. Kalarissa, jossa asuin viime talvena, opiskelijoiden suurin vaatimus ankeissa oloissa oli saada kampukselle kunnollinen ruokala. Yli tuhannen opiskelijan ruokailua varten oli vain pieni kuppila, jossa kebab loppui yleensä paljon ennen oppituntien päättymistä. Sielläkin vanhoilliset opiskelijat seurasivat, etteivät naisopiskelijat jääneet sinne istuskelemaan syönnin jälkeen.
Merta Kurdistanissa ei ole, mutta täällä on niin upeita puistoja, että palestiinalaisten lisäksi myös israelilaiset voivat vain haaveilla vastaavista. Kun Saddamin vallan kaaduttua purettiin kaupunkien parhaimmat paikat valloittaneet sotilaskasarmit, kaupunkien keskustoihin tuli valtavan suuria puistoja. Ne ovat kurdien suosituimpia – ja lähes ainoita – virkistäytymispaikkoja. Niissä liikutaan tietysti perheen kanssa.
Sulaymaniassa olen kerran nähnyt puistossa sellaisen ihmeen kuin lenkkeilijän. Irakin Kurdistanin kaupungit ovat luonteeltaan hyvin erilaisia, pohjoisen Erbil ja Dohuk ovat klaanien hallitsemia vanhoillisia kaupunkeja, modernissa Sulaymaniassa on jopa viinakauppoja. Ramadanin eli muslimien paastokuukauden aikana ne ovat tosin suljettuja. Bagdadin eli Irakin hallituksen (tällä hetkellä Irakissa ei ole hallitusta, sitä ei ole saatu vielä muodostettua viime maaliskuussa olleiden vaalien jälkeen) kontrolloimissa kaupungeissa, kuten Kirkukissa ja Mosulissa, lenkkeilystä puhuminen on vitsi, joka ei naurata. Niissä juostaan ihan muista syistä.
Myös Iran on kuuluisa upeista puistoistaan, mutta toisessa Irakin naapurimaassa eli Turkissa, hyviä puistoja ei ole. Kaupunkien parhaimmat paikat ovat edelleen samassa käytössä kuin Irakissa Saddamin aikana: ne ovat sotilasalueita. Toivottavasti Kurdistanissa työskentelevät turkkilaiset siirtotyöläiset ymmärtävät, että heidänkin maassaan saadaan paljon tilaa upeille puistoille kun armeijan valta vähenee.
Erbilissä sijaitseva Sami Abdulrahmanin puisto on entinen Irakin armeijan kasarmi. Se on nimetty vuonna 2004 kuolleen Kurdistanin varapääministerin mukaan.
