YleinenKirjoittanut tuuli hakulinen

Kulutushysteriaa, omaehtoisuutta & uhkapelin tunnelmaa

Lukuaika: 3 minuuttia

Kulutushysteriaa, omaehtoisuutta & uhkapelin tunnelmaa

KirjeenvaihtajatKirjeenvaihtajat

Kirjeenvaihtajat ovat yhteytemme maailmalle. He kirjoittavat maailmasta, elämästä ja yhteiskunnasta sellaisena, kuin se heidän asemapaikastaan näyttäytyy.

Teksti Tuuli Hakulinen

Chelnokit tekevät pikkukauppaa Suomen ja Venäjän välillä.

Pietarin ja Helsingin välillä sinkoileville yksityisyrittäjä-maahantuoja-kauppiaille on vaikea muotoilla suomalaista nimitystä. Venäjäksi nämä pienimuotoista maahantuontia ja kaupustelua harjoittavia yksityisyrittäjiä kutsutaan chelnokeiksi – verraten ihmisiä joen rannalta toiselle sukkuloiviin pieniin veneisiin.

Liikeidea on yksinkertainen: ostetaan Suomesta sitä, mikä on Suomessa halvempaa ja myydään se Venäjällä. Kaupan kannattavuutta lisää myös TaxFree-veroalennus, jonka ansiosta venäläisten ei tarvitse maksaa suomalaisten tuotteiden arvonlisäveroa. Rahaa tullaukseen ei mene, koska kyse on pienistä määristä. Rahaa kuljetuksiin ei kulu, sillä tuotteet kuljetetaan omin käsin.

MAINOS. Juttu jatkuu mainoksen jälkeen.

Aluksi chelnokit muodostivat pieniä ryhmiä, vuokratakseen kimpassa bussin ja kuljettajan mukaan matkalle. Sittemmin matkatoimistot ovat äkänneet näistä halpamatkoista hyvän bisneksen – mikä ei ole kuitenkaan vaikuttanut hintaan, sillä jos hinta nousee euronkin yli markkina-arvon, hintatietoiset chelnokit vuokraavat itse bussinsa.

Joka ilta parisenkymmentä linja-autoa starttaa Pietarin keskustasta kohti Suomea. Chelnokeilla on vakiopaikkansa busseissa, tuttujen työkavereiden vieressä. Siinä sivussa mukaan mahtuvat myös harvat ulkopuoliset halukkaat. Nämä bussit ovat oikea opiskelijoiden onnenpotku – matka Pietarista Helsinkiin tai päin vastoin maksaa 17 euroa, mikä on yli kolme kertaa edullisempaa kuin julkisilla liikennevälineillä.

Illalla rupatellaan niitä näitä, katsotaan leffoja ja yritetään nukkua. Raja ylitetään keskellä yötä, yleensä noin kello 2–4. Helsinkiin saavutaan aamuvarhaisella. Takaisin päin bussi matkustaa koko päivän pysähdellen ostoksilla muun muassa Virolahdelle varta vasten chelnokkeja varten perustetuissa kaupoissa.

Chelnokin vuorokausi on työntäyteinen. Bussissa ja tullissa vietetyn yön jälkeen jokainen säntää suuntaansa ostoksille heti kun kaupat aukeavat. Jo puolen päivän aikoihin bussi matkustajineen lähtee takaisin kohti Pietaria.

Paluumatkan varrella pysähdellään ostoksille kalakaupassa, rajamarketissa ja ehkä myös supermarketissa. Suosituimpia tuotteita ovat kala ja mäti, pesu- ja puhdistusaineet, kodintekstiilit ja kahvi. Bussissa vaihdetaan kiivaasti kuulumisia alennuksista ja tuotevalikoimista.

Sitten jonotetaan rajalla – chelnokkien bussit jonottavat omalla kaistallaan, ja jonossa saattaa mennä useampikin tunti. Hyvässä lykyssä Pietariin saavutaan noin kymmeneltä illalla. Silloin matka on kestänyt yhteensä vuorokauden.

Tämän epävirallisen työpaikan hyviin puoliin kuuluu, että johtajia ei ole, jokainen on oman itsensä herra. Kukin päättää itse mitä ja milloin ostaa, kenelle myy ja millä hinnalla. Myöskin työvuorot päätetään itse, vähän tilanteen mukaan. Työnteon vapaamuotoisuudesta huolimatta laiskuutta ei täällä taideta tuntea. Suomessa saatetaan käydä viikon aikana neljäkin kertaa.

Itse en voi olla ihmettelemättä chelnokkien ahkeruutta ja energisyyttä. Huonosti nukutun yön jälkeen jaksetaan innoissaan juosta tarjousten perässä ja vertailla tuotteita ja hintoja. Maailman tylsimmästä asiasta – shoppailusta – riittää juttua jonon pitkille tunneille. Lisäksi matkan varrella jatkuvasti kisaillaan toisten bussien kanssa kuka tekee ostokset nopeammin ja ehtii ensimmäisenä rajan yli. Loppumatkasta jännitetään, ehditäänkö metroon vai pitääkö osa tienesteistä tuhlata taksiin. Jollain tavalla tästä koko showsta tulee mieleen uhkapelien pelaaminen.