Kirjeenvaihtajat
Kirjeenvaihtajat ovat yhteytemme maailmalle. He kirjoittavat maailmasta, elämästä ja yhteiskunnasta sellaisena, kuin se heidän asemapaikastaan näyttäytyy.
Teksti Veli Itäläinen
Venäjän kansan kakkupakkomielle sekä vinkkejä vegaanille.
Kuka tahansa joka on joskus ollut vegaanien kanssa radalla tietää, että puheenaiheet voivat joskus olla vähän kapeat. Periaatteessa en haluaisi lisätä ennakkoluuloja vegaaneja kohtaan, mutta koska kollega otti aiheen jo esille, en voi vaieta tästä enää.
Pari viikkoa sitten kävelimme Bolšoi Zlatopustinski-sivukadulla kohti muodikasta hyvätuloisten boheemien suosimaa kahvilaa, ja näin jotain johon periaatteessa olen jo vuosien varrella tottunut, mutta jonka eksoottisuuden sillä hetkellä yhtäkkiä ymmärsin:
Kakkukioski!
Pari limonaadia ja snickersin patukkaa, mutta valtaosa mobiilin vaunun ikkunatilasta oli uhrattu kakuille. Ymmärsin, että Moskovassa, kivenheiton päässä Kremlistä voi pitää kioskia joka pysyy pystyssä pääosin kakkuja myymällä! Kolumbialainen kaverini ei tosin nähnyt tässä mitään hauskaa: ”kyllä meillä Ibaquessakin voi ostaa kioskeista mitä tahansa”.
23. helmikuuta syödään kakkua miehille, 8. maaliskuuta syödään kakkua naisille, muina juhlapäivinä syödään kakkua kaikille, lisäksi joka viikko työpaikalla tai yliopistolla on jonkun syntymäpäivä. Sekasyöjältä Venäjä vaatii kakkukestävyyttä, mutta miten käy vegaanien?
Ennen vallankumousta Venäjää enemmän kasvissyöjiä oli varmaan vain Intiassa, mutta bolševikit lähettivät tolstoilaiset ja muut hihhulit vankileireille. Ja näin he sinetöivät oman järjestelmänsä kohtalon – 1970-luvulla piti kaikille neuvostokansalaisille saada länsimaista öljyrahoilla ostetulla viljalla ruokittua pihvilihaa, ja tietäähän sen mitä sitten kävi kun öljyn hinta 1980-luvulla romahti ja kauppavaje räjähti käsiin.
Ljubjankan aukiolle ei vielä ole tuotu sinne vaatimaani pronssista porkkanaa sorrettujen kasvissyöjien muistolle, mutta käykääpä viemässä porkkana sinne pystytetylle, Vienanmeren kuuluisalta vankileiriltä tuodulle Solovetskin kivelle ohikulkiessanne.
Ja nyt kun uhriuspisteet on perusteltu, on aika siirtyä hedonismiin.
Jos laskee Venäjän ortodoksikirkon kaikki paastopäivät, niitä tulee vuodelle parisen sataa. Näistä osa, mukaanlukien pääsiäistä edeltävän ”pitkän paaston” 40 päivää, edellyttävät puhtaan vegaanista ruokavaliota. Siinä missä keskisen Itä-Euroopan vegaaniherkut, kuten Puolan maustetut tofut ja Slovakian pasteijat ja vanukkaat alkavat olla jo menneisyyttä Alpron ja muiden ylikansallisten homogenisoitua tarjonnan, Venäjällä omaleimaisuus on yhä valttia (vaikka parhaiden maustettujen tofujen perässä pitääkin lähteä Kazakstaniin asti).
Venäjällä matkustavan vegaanin kannattaakin muistaa taikasana ”postni”, paasto-sanasta johdettu adjektiivi joka ymmärretään suurimmassa osassa ravintoloita ja kauppoja, ja parhaissa marketeissa tämä taikasana on paaston aikana laitettu hintalappuihinkin. Kukaan ei tiedä kuinka suuri osa Venäjän ortodokseista oikeasti seuraa näitä määräyksiä – 3, 6 vai 12 prosenttia – mutta paaston aikana yritteliäät kauppiaat kuitenkin tyrkyttävät hurskaille vegaanista majoneesia, rahkaa, suklaapäällysteistä halvaa ja suklaakonvehteja.
Sekä tietysti kakkua! Tämän löytömme oikeaoppisuuden tosin lukutaidotonkin ymmärtää sokerikoristeen ansiosta:
