Teksti Tuuli Hakulinen

Venäläiseen lääketieteeseen kohdistuneet ennakkoluulot hälvenevät pikkuhiljaa.

Syysflunssan iskettyä minuunkin hörpin inkivääriteetä, sivelen imusolmukkeille yrttivoidetta ja liotan jalkojani kuumassa vedessä. Ajatukset ajautuivat venäläisen ja suomalaisen lääketieteen ja terveydenhoidon eroihin.

Suomessa minuun valettu ennakko-oletus länsimaisen (ja etenkin suomalaisen) lääketieteen ylivoimaisuudesta alkoi horjua vasta asuttuani useita vuosia Pietarissa. Todellisuus ei olekaan mustavalkoinen eikä Suomi puhdas pulmunen, vaan ehkä ennemminkin epämääräisen harmaa, varsinkin kun kyseessä on lääketiede ja sairaanhoito.

Silmiinpistävintä venäläisessä lääketieteessä suomalaisen näkökannalta on varmaan hieman kämäset puitteet. Sairaalat ja terveyskeskukset eivät ole remonttia nähneetkään, kirkaansiniset tai tummanvihreät maalit lohkeilevat seinistä ja portaat ovat kuluneet viistoiksi. Hygieniasta pystytään huolehtimaan kuitenkin ilman remonttiakin, muun muassa kloorin, ovessa roikkuvan aikataulun mukaisesti pidettävien tuuletustaukojen, kenkiin asetettavien sinisten kertakäyttösuojusten sekä kvartsevanien – ilman ultraviolettipuhdistuksen – avulla.

Yksinkertaisemmat olosuhteet näkyvät myös vastaanotolla. 1990-luvun lopulla olin kroonisen nuhan takia vastaanotolla Leningradin alueen lastensairaalan korva-, nenä- ja kurkkutautien lääkärillä. Samassa vastaanottohuoneessa oli rivissä viisi tuolia, joilla potilaita tutkittiin ja neniä punkteerattiin. Kaikki välineet pumpulitikkuja myöten piti tuoda itse mukana. Tämä oli lähes ensimmäinen kosketukseni venäläiseen terveydenhoitoon, ja suhtauduin hyvin skeptisesti keltaiseen mönjään, joka kuulema jokapäiväisen suolavedellä pesemisen ja antibioottikuurin lisäksi tehoaisi 9 vuotta kestäneeseen krooniseen nuhaani. Mutta ihme ja kumma, resepti tehosi, ja sen koommin en ole nuhasta kärsinyt.

Myöhemmin olen huomannut saman yksityisyydestä piittaamattoman tyylin – 3-6 potilasta samaan aikaan vastaanotolla – olevan yleistä myös muilla lääkäreillä. Jopa gynekologin vastaanotolla samassa huoneessa toinen lääkäri keskustelee potilaan kanssa ja kirjoittaa reseptiä, ja samaan aikaan toinen lääkäri tekee verhon takana alatutkimusta. Henkilökunnan asiantuntemus ja hoidon taso on ollut moitteetonta tästä seikasta huolimatta. Yksityisyydensuojasta ei ole tietoakaan, mutta mitäpä sillä on väliä, eihän kyseessä ole psykologin vastaanotto. Muita potilaita tuskin kiinnostavat minun sairauteni, kuten ei minuakaan heidän ongelmansa.

Toinen ero venäläisessä ja suomalaisessa lääketieteessä on luonnontuotteiden käyttäminen Venäjällä ja niiden yleinen hyväksyminen myös lääkäripiireissä. Suomessa lääkkeet on jaettu jyrkästi kahtia – apteekissa myytäviin, lääketeollisuuden tuottamiin ja myymiin lääkkeisiin ja luonnontuotteisiin, joita myydään vain Tarot-korttien ja muun humpuukin kanssa samalla hyllyllä esoteerisissä rihkamakaupoissa, ja joita ei saa edes kutsua lääkkeeksi. Venäjällä lääkärit määräävät hoitoon usein sekä kemiallisia lääkkeitä että luonnontuotteita. Luonnontuotteita myydään apteekissa yhtä asiallisessa muodossa kuin tavallisiakin lääkkeitä. Itsekään en pitänyt luonnonlääkkeitä oikeina lääkkeinä, ennen kuin sain hoidettua yrttiliuos Maraslavinia purskuttamalla kroonisen ientulehdukseni pois parissa viikossa. Tuloksen nähtyään suomalainen hammaslääkärini innostui ja pyysi tuomaan hänellekin tuliaisiksi pullollisen tätä ”ihmeliuosta”.

Myös ennaltaehkäisevä kotikonstein hoitaminen on Venäjällä vielä voimissaan. Jos yskä meinaa iskeä, lämmitetään rintakehää sinappihauteella. Nuhassa nenää huuhdellaan suolavedellä, vilustuttaessa jalkoja liotetaan kuumassa vedessä. Apteekissa myydään kymmeniä erilaisia yrttejä, joista voi keittää tai hauduttaa liuoksia kurkkukipuun, munuaisvaivoihin, ruoansulatusongelmiin ja niin edelleen. Vaikutus ei ehkä ala heti seuraavata päivänä, kuten antibioottikuurilla, mutta toisaalta haittavaikutukset ovat myös vähäisemmät tai olemattomat.

Suomessa puolestaan lääketeollisuuden lobbaamisen ansiosta vanhat luonnonkonstit on unohdettu ja rinnastettu kaikkeen mystiseen ja mahdollisimman epätieteelliseen. Hyvänä esimerkkinä voi verrata mitä suomenkielinen ja venäjänkielinen wikipedia sanoo kuppaamisesta.

Venäjänkielisen sivun mukaan ”kuppaus parantaa verenkiertoa ja tehostaa imusolmukkeiden toimitaa, mikä puolestaan nopeuttaa tulehduksen paranemista”. Lisäksi sivulla on yksityiskohtaiset ohjeet kuppauksen toteuttamiseen kotioloissa.

Suomenkielisellä sivustolla puolestaan puhutaan ”pahan” ja ”sairaan” veren poistamisesta elimistöstä” ja kansanperinteen historiasta: ”Kuppauksen historiallisena esiasteena voidaan pitää imemistä”, ”myrkkyä voidaan pyrkiä poistamaan imemällä ja nuolemalla, ihmisten ohella myös muilla eläimillä on tapana nuolla ja imeä haavojaan”. Tämän, mahdollisimman epälääketieteellisen sivun lukemisen jälkeen tuskin ensimmäiseksi innostuisin kokeilemaan kuppausta yskän hoitamiseen.

Jotta tästä kirjoituksesta ei tulisi aivan yksipuolinen venäläisen lääketieteen ylistyslaulu, täytyy myöntää, että edelleen luotan enemmän ainakin suomalaiseen kirurgiaan tai kätilöihin. Venäläisistä synnytyssairaaloista saa kuulla kauhujuttuja lähes jokaiselta Venäjällä synnyttäneeltä naiselta. Ehkä ennakkoluuloni ei ole vielä lopullisesti haihtuneet… Sokea usko suomalaisen lääketieteen ylivoimaisuuteen on kuitenkin saanut jo monta kolhua. Ehkä on myönnyttävä siihen, että lääketiede ei missään ole täydellistä ja kaiken osaavaa.