Teksti Tuuli Hakulinen

Kummat ovat pahempia juoppoja, suomalaiset vai venäläiset?

Venäläisistä keskusteltaessa keskustelu aina kääntyy jossain vaiheessa naapurikansan hulvattomaan alkoholinkäyttöön. Tosiaankin, vodkaa kulutetaan Venäjällä eniten maailmassa. Varsinkin juhlapyhien aikaan on yleistä juoda monta päivää peräkkäin – eikä juomaputket ole tavattomia muulloinkaan. Olutpullo kädessä töihin kulkeva kunnon kansalainen ei ole tavaton näky, ja jo lounaalla saatetaan naukata vodkapaukut ”ruokahalun herättämiseksi”.

Rikka on ilmeisesti helpompi huomata naapurin silmässä. Venäläisillä on suomalaisten alkoholinkäytöstä vähintään yhtä paljon pöyristyttäviä havaintoja kuin päinvastoin. Olen kerran jos toisenkin löytänyt itseni selittelemässä nolona suomalaisten viinanjuontitapoja niitä ihmetteleville ja paheksuvulle venäläisille kavereilleni.

Pietarissa, ja varsinkin Viipurissa, suomalaisilla on alkoholistin maine jo neuvostoajoilta asti jatkuneen vodkaturismin ansiosta. Tosiaankin: välillä saan hävetä suomalaisuuttani törmätessäni ympäripäissään oleviin suomalaismiehiin. Ei ihme, että lompakot ja passitkin häviävät toikkaroidessa miljoonakaupungin kaduilla moisessa kunnossa. ”No, suomalaiset nyt menee täällä vähän sekasin, kun vodkapullo on halvempi kuin snapsipaukku suomalaisessa ravintolassa…”

Pari kesää sitten kaverini matkasivat teknofestivaaleille kuumalla bussilla yhdessä 10 suomalaisen reivaajan kanssa: koko 50 tuntia kestäneen matkan ajan suomalaiset dokasivat kirkasta votkaa suoraan pullon suusta. Ilman zakuskaa, eli pientä suolaista haukkapalaa. Ilman zapivonia, eli lantrinkia. Eikä pullo edes kiertänyt – jokaisella oli oltava oma. ”No, ehkä ne oli jotain friikkejä, ei suomalaiset yleensä näin tee…”

Viimekeväänä työkaverini sattui Helsinkiin vappuaattona. Ja voi sitä ihmettelyä: siis Suomessa teinit ympäripäissään laattailevat keskustan kaduilla! Aikuiset rykelmöivät katujen kulmilla (ilmeisesti ravintoloiden edustoilla), räkivät, kusevat ja kiroilevat pahemmin kuin teinit Espalla. Ja seuraavana aamuna vielä sama meno jatkui Helsingin puistoissa. ”No, se sattui olemaan vappu, vappuhan on vain kerran vuodessa…”

Kerran taas satuimme venäläisen ystäväni kanssa joensuulaiseen kommuuniin bileisiin. Toimme pullon vodkaa pöytään. Suomalaiset joivat kuka mitäkin, jääkaappi oli täynnä kunkin vieraan omia, jollain tapaa merkittyjä juomia. Aamutunneilla porukalla alkoi juomat loppua, ja he tekivät lähtöä paikalliseen baariin. Ystäväni kysyi, eikö pöydässä oleva vodka kelpaa, ja porukka oikein hätkähti, että eihän sitä voi juoda, se on jonkun muun ostama. ”No, Suomessa nyt on sellanen individualistinen kulttuuri, mitään ei ole tapana jakaa, ei edes juomia, eikä edes samassa kommuunissa asuvien kavereiden kanssa…”

Se, että suomalaiset ja venäläiset jatkuvasti pohtivat toistensa juomakulttuuria, kertoo varmaan vain yhdestä asiasta: siitä puhe mistä puute. Jos ei itsellämme olisi mitään ongelmaa alkoholin suhteen, niin tuskin koko aiheen ruotiminen voisi kiinnostaa jatkuvasti. Ja kummat sitten lopulta ovat pahempia kännääjiä, suomalaiset vai venäläiset, lienee sivuseikka, jos molempien juomakulttuurissa olisi selkeästi parantamisen varaa.