Kirjeenvaihtajat
Kirjeenvaihtajat ovat yhteytemme maailmalle. He kirjoittavat maailmasta, elämästä ja yhteiskunnasta sellaisena, kuin se heidän asemapaikastaan näyttäytyy.
Teksti Satu Taskinen
Tanssiaissesonki. Mekko päälle ja menoksi.
Nyt pääsisi taas tanssimaan. Ja televisioon. Wiener Opernball täyttää 75 vuotta.
Wienin suurimmat ja kuuluisimmat tanssiaiset pidetään valtionoopperassa keskellä kaupunkia, ja jo niiden valmistujaisia tarkkaillaan niin televisiossa kuin lehdistössä monta viikkoa ennen varsinaista juhlaa. Sikäli ne muistuttavat Suomen linnan juhlia itsenäisyyspäivänä. Mutta ovat ne sentään sitten kuitenkin kaikin puolin ”enemmän”.
Wiener Opernball on osa Wienin tanssiaisperinnettä, sieltä kaikista kalleimmasta päästä, ja ihmeteltävää riittää: on luksusta, on ”onnistuneita” pukuja ja täysiä ”floppeja”, on kasoittain kukkia ja kimallusta. Tanssiaiset ovat jokaisen prinsessan unelma, ainakin kaikkien Tuhkimoiden. Oopperatanssiaisissa voi ehkä vielä kokea Itävallan monarkian ilman oikeaa monarkiaa.
—
Tanssiaiset ylipäätään ovat osa itävaltalaista karnevaaliajan perinnettä. Olipa kerran sellainenkin aika, jolloin lattialle pääsi pyörimään itse valssikuninkaan Johann Straussin heilutellessa tahtipuikkoa.
Suurin tanssiaistapahtuma ja kansainvälisestikin hitti Wiener Opernball haluttiin alun perin pitää monarkian kukistuttua ja suuren talouskriisin jälkeen ikään kuin optimismin hengessä. Jo silloin kalliita sisäänpääsylippuja väärennettiin.
Juuri ennen toisen maailmansodan syttymistä oopperatanssiaiset olivat erityisen suurta huutoa. Sodan lopulla koko oopperarakennus pommitettiin raunioksi ja niinpä tanssiaistenkin suhteen seurasi vuosien tauko.
—
Kaikenlaista on ehtinyt oopperan tanssiaisten tiimoilla vuosien kuluessa tapahtua ja muuttua. Tanssitaito ei enää kuulu edes eliitin yleissivistykseen. Tyylistä ylipäätään tuntuu hiukan tingityn. Ehkä tanssiaisia ei oteta niin tosissaan kuin ennen. Tai tiedä häntä. Ehkä niihin pääsy vieläkin merkitsee, että on saavuttanut elämässä jotain kunnollista. Sisäänpääsyyn tarvitaan nimittäin joko kasoittain rahaa tai sellainen yhteiskunnallinen asema, että saa kutsun joltain varakkaalta vähän niin kuin pukukoristeeksi.
Tanssiaispäivä onkin vuoden ainoa päivä, jolloin valtionooppera ei tuota miinusta! Myös tupakointi on tätä nykyä oopperassakin kielletty eikä näin näkyvässä tapahtumassa oikein voi noudattaa ”itävaltalaista ratkaisua”, joka on keksitty sallimaan tunnelmaa pilaavien kieltojen sivuuttamisen, jos ketään ei häiritse…
Närkästymiset ja skandaalit ovat ehdottomasti suuri osa Wienin oopperatanssiaisia. On hyvin tärkeää tietää esimerkiksi, kenet rakennusmestari Baulöwe Richard Lugner kulloinkin tuo mukanaan. Yleensä valinta on ”jotain seksikästä” tai vähintään ”ekstravanganttia”. Vieraita ovat olleet muiden muassa Gina Lollobrigina, Joan Collins, Sophia Loren ja Faye Dunaway. Viime vuosina joko Lugnerin maku on muuttunut tai sitten hän ei enää saa kovin tasokasta promiseuraa houkuteltua. Vieraina kun ovat olleet sellaiset neitoset kuin Carmen Electra ja Paris Hilton. Tänä vuonna tulossa on Lindsay Lohan – jos hän vain pääsee tulemaan. Lohan joutuu nimittäin vielä nopeasti ennen lentoa Eurooppaan piipahtamaan oikeudessa. Toiseksi esteeksi saattaa muodostua se, ettei hän oikeastaan saisi lähteä maasta rikottuaan ehdonalaissääntöjä.
On myös hyvin tärkeää eri televisiokanavilla kilpailla siitä, kenellä on paras juontaja. Toisten kanavien juontajia pitää mielellään saattaa huonoon valoon. Tänä vuonna voiton on viemässä kanava nimeltä ATV, jonka onnistui värvätä koko saksalaisen kielialueen ylivoimaisesti vetovoimaisin promi-show-juontaja ja nallekarkkien mainostaja Thomas Gottschalk kertomaan tavallisille ihmisille, mitä kauniit ja rikkaat puuhaavat. Vähän tämä sikäli niin harmittaa kuin myös säälittää. Taas kerran Itävallassa paras valtti on joku saksalainen, aivan kuin kotimaasta ei löytyisi sitä ihan parasta juontajaa omasta takaa. Pyytäisivätkö muka suomalaiset jonkun ruotsalaisen tähtijuontajan linnan juhliin vetäjäksi? Ennenkuulumatonta!
Poliittisiinkin tarkoituksiin oopperatanssiaisia on yritetty valjastaa. Esimerkiksi silloin, kun kabaretisti Hubsi Kramar vuonna 2000 päätti pukeutua Hitleriksi. Hänet pidätettiin ja vietiin pois. Melkein aina oopperan ulkopuolella on toisten tanssiessa mielenosoitus. Vuonna 2002 oopperassa nähtiin kutsuvieraana myös Tarja Halonen.
Mutta eivät oopperan tanssiaiset suinkaan ole Itävallan ainoa juhla. Sesonkitanssiaisia on joka lähtöön. Kaikkiin paikkoihin ei tarvitse ensin ryöstää pankkia päästäkseen ovesta sisään niin kuin oopperaan. Pitää vain valita motto tai ammattikunta.
Jos ei halua tutustua psykoterapeutteihin eikä kahvilanpitäjiin, yksi hyvä suositus on Integrationshausin tanssiaiset kaupungintalolla ja pienet pakolaistanssiaiset OST Klubilla. Ei kun kolttu päälle ja menoksi.
—
Toinenkin asia kuin tanssiaiset toistuu Itävallassa säännöllisesti juuri tähän vuodenaikaan. Aamulla kun panee radion päälle, ensimmäinen uutinen on lumivyöryssä kuollut hiihtäjä. Joka päivä varoitetaan vaarallisista alueista ja joka päivä sinne on jonkun jostain syystä mentävä. Kannatan ehdotusta, jonka mukaan kieltoalueilla hiihtäjille pitäisi antaa sakot. Suututtaa, että pelastustoimiin kulutetaan älyttömät summat rahaa, kun syynä onnettomuuksiin niin usein on ainoastaan harrastajien himo kokea Schneerausch, eli jotain sen tapaista kuin lumijuopumus. Se sitten varmaan on vähän niin kuin piru. Kun sille antaa pikkusormen, se vie kokonaan.
Viime viikolla Itävallan rinteillä kuoli kymmenen ihmistä. Aivan kuin hiihtäjiä ei varoitettaisi. Aivan kuin lumivyöryjä ei tutkittaisi. Aivan kuin kaikki tapahtuisi ensimmäistä kertaa.
