Teksti Aija Salo

Opiskelija tekeytyi sairaaksi.

Ruotsin taideteollisen korkeakoulun, Konstfacketin, ja aluehallinnon välille syntyi viime viikolla riita taideopiskelija Anna Odellin tapauksen vuoksi. Odell tekeytyi psyykkisesti sairaaksi osana opinnäytetyötään. Dn.se –sivuston mukaan hän muun muassa heitti vaatteitaan veteen sillalta Tukholman kantakaupungin tuntumassa, jolloin ohikulkijat tulkitsivat hänet itsetuhoiseksi. Paikalle kutsuttiin poliisi, Odell vietiin St. Göranin sairaalaan, hänet pakkolääkittiin ja kirjattiin suljetulle osastolle. Odell uloskirjoitettiin sairaalasta hänen kerrottuaan näytelleensä. Hänestä on tehty rikosilmoitus virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta, koska hän sylki ja yritti purra henkilökuntaa sairaalassa.

Odellin tempauksesta tuohtunut terveydenhoidosta, psykiatriasta ja kulttuurista vastaava maakuntahallituksen jäsen (landstingsråd) Birgitta Rydberg vaatii korkeakoululta anteeksipyyntöä, koska Odellin toiminnalla oli hänen ohjaajansa ja koulun johdon tuki. Rydbergin Konstfackin rehtorille lähettämän kirjeen mukaan toiminta oli epäeettistä, koska se aiheutti vahinkoa henkilökunnalle ja tuhlasi vei poliisin ja hoidon resursseja, joiden olisi pitänyt olla käytettävissä jollekulle niitä todellisuudessa tarvitsevalle. Rydbergin mukaan taidekorkeakoulu ”loisii” terveydenhoitojärjestelmän kustannuksella. Hänen laskelmansa mukaan tempauksen hinta yhteiskunnalle oli 11500 kruunua eli vajaat 1100 euroa.

Mikä merkitys Anna Odellin tekeytymisellä psykoottiseksi on? Ainakin tapaus kertoo mielenterveysongelmien tunnistamisen ja oikean hoidon löytämisen haasteista. Tällä kertaa henkilö otettiin psykiatriseen sairaalaan, vaikka hän ei olisi tarvinnut hoitoa. Huomattavasti useammin käy toisin päin: vakavasti mieleltään sairastunut ihminen ei pääse hoitoon, koska häntä ei pidetä tarpeeksi sairaana. Hoitopaikkoja ei ole tarpeeksi.

Toisaalta huomio kiinnittyy lääkitykseen hallintakeinona: Odell pakkolääkittiin, ja niin tehdään monelle muullekin. Viime syksynä Ruotsissa uutisoitiin dementiapotilaiden pitämisestä rauhallisena sellaisten lääkkeiden avulla, jotka heikentävät heidän henkistä tilaansa. Ilmeisesti tämä on yleistä. Syynä on toisaalta henkilökunnan vähyys ja toisaalta aggressiivisuuden kuuluminen dementian taudinkuvaan: henkilökunta ei jaksa vihaisia ja jopa väkivaltaisia vanhuksia. Kääntöpuolena on se, että ihminen tulee passiiviseksi ja lakkaa tunnistamasta läheisiään aikaisemmin kuin mitä muistisairauden normaali kehitys antaisi odottaa. Vanhusten ylilääkitsemisestä on viime aikoina keskusteltu myös Suomessa.

Anna Odell pääsi lyhyen vierailunsa aikana näkemään suljetun osaston toimintaa potilaan näkökulmasta. Hänen kokemuksensa on jollain tavalla mukana toukokuun puolivälissä pidettävässä lopputyönäyttelyssä. Ennen sitä hän ei aio kertoa kokemuksestaan muuta kuin sen, että hänen tarkoituksensa ei ollut vitsailla psykiatrisen hoidon kustannuksella, vaan herättää keskustelua suljettuun hoitoon perustuvasta järjestelmästä. Keskustelua syntyi myös taiteen keinoista ja rajoista.

Toivottavasti Konstfacket ei pyydä anteeksi.