Kirjeenvaihtajat
Kirjeenvaihtajat ovat yhteytemme maailmalle. He kirjoittavat maailmasta, elämästä ja yhteiskunnasta sellaisena, kuin se heidän asemapaikastaan näyttäytyy.
Teksti Tuuli Hakulinen
Kaksi kilpailevaa suurkaupunkia vetää puoleensa väkeä maailman vähemmän jännittävistä kolkista.
Moskovalaisten ja pietarilaisten välillä on käynnissä ikuinen kisailu. Pietarilaisten osa tässä kisassa muistuttaa suomalaisten suhdetta ruotsalaisiin: vähän välillä kehuskellaan, että tämäkin asia on meillä paremmin kuin naapurissa, tämäkin juttu tuli meille aikaisemmin… Moskovalaisten ja ruotsalaisten ei puolestaan tarvitse lesoilla, sillä jokainenhan tietää heidän oikeasti olevan edellä kaikessa.
Loppujen lopuksi elämä näissä kahdessa megapoliksessa ei Venäjän mittapuulla olennaisesti eroa toisistaan. Elintaso Moskovassa ja Pietarissa on huomattavasti korkeampi kuin Venäjän muissa kaupungeissa, puhumattakaan maaseudusta. Tämän huomaa selvästi myös Moskovan ja Pietarin väliä ajaessa: suurkaupungeista ajetaan ulos monikaistaisia moottoriteitä, mutta kun sivuutetaan viimeisetkin laitakaupungin ostoskeskukset, muuttuu tie tavalliseksi, hieman kuoppaiseksi valtatieksi ja ympärillä aukeaa tavallinen maalaismaisema osittain autioituneine mökkikylineen ja peltoineen. Paikalliset ansaitsevat elantonsa myymällä valtatien varressa milloin mitäkin: teetä ja piirakoita, kalaa tai kasvimaan antimia, ohi pyyhältäville kaupunkilaisille.
Teekauppias Moskova-Pietari -valtatien varrella.
Miljoonakaupunkien välillä sinkoilee päivittäin, tarkemmin ottaen lähinnä öittäin, parisenkymmentä junaa. Noin 15 eurolla voi pääsee kaupungista toiseen suositummassa vaunuluokassa eli platskartissa. Platskartissa makuupaikat ovat kaikki samassa vaunussa, kahdessa kerroksessa, ilman ovia tai seiniä, osa vuoteista käytävänmyötäisesti. Moskovalaisen ja pietarilaisen keskiluokan keskuudessa on suosittua käydä pyörähtämässä viikoloppumatkalla naapurisuurkaupungissa – tätäkin hupia voinee verrata suomalaisten ruotsinristeilyihin – sillä erotuksella että platskarte-vaunu ei sentään yleensä nouse matkan kohokohdaksi, niin kuin dokaus- ja bailauskulttuuria pursuilevat ruotsinlaivat.
Pietarilaisuutta ja moskovalaisuutta pidetään Venäjällä etuoikeutena. Ja tosiaan, monet perusoikeudet kuten terveydenhuolto, koulutus tai eläkkeen saaminen ovat sidoksissa asuinpaikkarekisteriin – jonka siirtäminen asunnosta toiseen ei suinkaan onnistu puhelinsoitolla, vaan vaatii aikamoisen byrokratian sekä jokaisen asunnossa asuvan henkilökohtaisen suostumuksen uudelle tulokkaalle.
Silti Pietariin ja Moskovaan virtaa muista kaupungeista jatkuvasti uusia tulokkaita, varsinkin opiskelijoita ja nuoria aikuisia. Pietari vetää puoleensa taiteilijoita ja kulttuuri-alojen ihmisiä, ja samoin se on suosittu LGBT-ihmisten keskuudessa. Moskovaan lähdetään paremman elämän ja suurempien tulojen toivossa.
Noin 90 prosenttia tuntemistani ”pietarilaisista” ja ”moskovalaisista” ovat muuttaneet kaupunkiin muualta. Minä mukaan lukien. Suurkaupunkeihin vetää yliopistot, työpaikat ja kulttuuri. Ja kun on kerran muuttanut ja tottunut suurkaupungin tavoille, on vaikea palata takaisin. Näin kävi minullekin: voisin harkita muuttavani korkeintaan Pietarista Moskovaan, mutta enpä juuri muualle.
Tapaaminen Moskovan asemalla, Pietarissa.
