Kirjeenvaihtajat
Kirjeenvaihtajat ovat yhteytemme maailmalle. He kirjoittavat maailmasta, elämästä ja yhteiskunnasta sellaisena, kuin se heidän asemapaikastaan näyttäytyy.
Teksti Oona Juutinen
Äiti, saanko mennä anarkistien kanssa ulos leikkimään?
Heinäkuun ensimmäisenä viikonloppuna järjestetään Amsterdamissa Bikes not cars -festivaali. Tapahtuman mainoksessa julistetaan sota autoja vastaan, ja viikonlopun ohjelmaan kuuluu muun muassa Suomessakin tunnettu Critical Mass -kulkue, erilaisia työpajoja, informaatiota sekä suoraa toimintaa autoliikenteen häiritsemiseksi ja blokkaamiseksi.
Tapahtuman manifestissa muistutetaan autojen aiheuttavan saasteita, ilmastonmuutosta (ihan sama mitä Vatasen Ari hourailee, kaikkihan tämän tietävät faktaksi), loukkaantumisia ja kuolemia. Lisäksi se osa julkisesta tilasta, jota ei ole omistettu ostoshulluudelle ja kulutusjuhlalle, kuuluu fossiilisilla polttoaineilla pörräävälle liikenteelle.
Hollannin moottoriteitä levennetään jatkuvasti ja uusiakin pukkaa. Liikenneruuhkat tässä pienessä maassa ovat aivan uskomattomat ja vajaan sadan kilometrin matkaan saa helposti kulumaan reippaasti yli kaksi tuntia. Päättäjien mielestä ongelma ratkaistaan tietysti raivaamalla lisää kaistatilaa, ei suinkaan pohtimalla kaikkien näiden autojen tarpeellisuutta tai jopa, hui kauhistus, vaihtoehtoisia tapoja jolla ihmiset saataisiin pisteestä A pisteeseen B.
Autojen määrää katsoessa mietityttää, että mistä helvetistä ne kaikki oikein tulevat, minne ne menevät – ja mihin ihmeeseen ne oikein laitetaan siksi aikaa kun niillä ei ajeta?! Tämän kokoisessa maassa ei luulisi olevan tilaa moiselle peltilehmälaumalle. Mutta onpahan vaan, ilmeisesti, ja jos tila loppuu niin sitten sitä tehdään lisää jonkin muun kustannuksella.
Niinpä Bikes not cars -festari koettaa autojen sättimisen lisäksi myös puhua erilaisista ratkaisumalleista. Tapahtuma tähtää pyöräilyn promotoimiseen ja tarjoaa lisäksi ihmisille tietoa öljyyn perustuvan yhteiskunnan vaihtoehdoista. Aihe on vakava, mutta siitä huolimatta fillarifestistä ei saa ryppyotsaista tekemälläkään. Politiikan ja paatoksen lisäksi ohjelmassa kun on myös runsaasti erilaisia pelejä ja leikkejä, sillä niitä ei yksikään itseään kunnioittava anarkistinen tapahtuma jätä väliin.
Pyöräpippaloiden ohjelmasta löytyy muunmuassa laatikkopyörillä ajettava esterata, tall bikeilla käytävät turnajaiset sekä monsteripyöräsota. Ja jottei tylsää tulisi, leikitään saman viikonlopun aikana muuallakin. Den Bosch -nimisessä kaupungissa hieman Amsterdamista etelään pidetään nimittäin öistä lipunryöstöä. Kyseistä peliä tuli pelattua enemmän kuin tarpeeksi alakoulussa, mutta enpä ole koskaan ennen pelannut sitä kaupungin keskustassa keskellä yötä.
Sääntöjäkin on vähän rukattu. Omilla kintuilla kipittämisen lisäksi osallistujat saavat järjestäjien puolesta pyöräillä, skeitata, rullaluistella tai vaikka hyppykeppeillä. Kännykät kehotetaan ottamaan mukaan jotta joukkuekavereihin voi pitää yhteyttä vaikka juostaisiinkin eri puolilla kaupunkia. ”Tuutko ulos leikkimään?”, kysytään tapahtuman flaijerissa.
Olen aiemminkin sivunnut samaa asiaa, mutta mielestäni anarkismiin nimenomaan kuuluu myös hauskanpito ja se, että elämästä osataan ottaa ilo irti. Aina ei tämä nykymeno naurata, mutta sanotaan se nyt vielä kerran: anarkismi ON leikin asia!
