Teksti Matti Kohonen

…ja muita veroparatiisin ihmeitä.

Miltä näyttäisi maa, jossa virallinen laki olisi viidakon laki? Jota hallitsisi ruhtinas, joka pyörittäisi kasinoa, jalkapallojoukkuetta ja formulakisoja sekä tapaisi eri maiden johtajia valtiomiehen elkein?

Käväisin lomillani pikaisesti Monacossa tutustumassa veroparatiisiin. Monacoon pääsee Nizzasta junalla alle tunnissa, ja paikallisbussitkin kulkevat sinne. Vaikuttaa siis pitkälti siltä, että olemme Ranskassa.

Ruhtinaskunta toimii kuten mafia, sillä Albert II:n ruhtinasperhe on kaiken keskellä. Kaikki niin kutsutun valtion toimet kulkevat ruhtinaan allekirjoituksen kautta. Vaikka ruhtinaskunnassa on parlamentti ja kunnallisvaaleja, ei parlamentilla ole mitään itsenäistä lainsäädäntöoikeutta.

Perheenpää on Grimaldon suvun jatkaja, nykyään Albert II. Häntä sitoo ainoastaan vuoden 1918 ranskalais-monacolainen yhteistyösopimus, joka takaa muun muassa Monacon turvallisuuden, rahapolitiikan ja hallinnon virkailijoiden koulutuksen.

Ruhtinaskunta on kuitenkin itsenäinen valtio, jonka kanssa jo 60 valtiota ovat luoneet diplomaattiset suhteet. Sillä on myös paikka YK:ssa. Vierailuni aikana Monaco Gazette kertoi, että Päiväntasaajan Guinea ja Uruguay solmivat juuri diplomaattisuhteet ruhtinaskunnan kanssa.

Päällisin puolin Monaco näyttää aika samanlaiselta kuin muutkin aurinkorannikon lomakaupungit, San Remo ja Cap Ferret. Pikku hiljaa oudot piirteet kuitenkin pistävät yhä enemmän silmään.

Kalliolla sijaitsevan palatsin turvallisuudesta vastaavat karabinieerit, palkka-armeija. Heihin kuuluu kolme upseeria, 15 aliupseeria ja 88 rivisotilasta, joiden tehtävänä on vastata ruhtinaan turvallisuudesta, palatsin puolustamisesta sekä seremoniallisista tehtävistä.

Asepalvelukseen pääsyyn on rajoitteita: on oltava Ranskan kansalainen, yli 180-senttinen ja naimaton. Kuulostaa siis palkka-armeijalta, vähän kuin Paavin vartijat: heidän täytyy olla Sveitsin kansalaisia.

Kävellessäni palatsille käynnissä on vahdinvaihto, aivan kuten vaikka Buckinghamin tai Oslon kuninkaallisten palatsien edustalla. Vahdeilla oli myös kunnon aseistus, pistimellä varustetut kiväärit – yleensä vanhanaikaiset piikit on jo rynnäkkökivääreistä jätetty muualla pois.

Seuraavaksi silmään pistivät ruhtinaskunnan patsaat. Ensimmäinen näkemäni suurempi patsas oli omistettu Grimaldi-suvun päämiehelle, François Grimaldille. Kasinon lähistöllä oli taas kolme kimaltavaa haukkapatsasta: ruhtinas pitää haukoista ja on innokas metsästäjä.

Outoja olivat myös aselait. Saint-Hubertin aseliikkeen ikkunassa, aivan Place d’Armes’in (Aseiden aukion) vieressä, komeili Beretta-käsiaseen ilmapistooliversio – hinta 40 euroa. Sisältä löytyi oikeakin, ja muitakin käsiaseita.

Tarkistin Monacon vuonna 2002 allekirjoittaman aseiden laitonta kauppaa käsittelevän sopimuksen. Siinä todetaan, että itsepuolustukseen tarkoitetut käsiaseet ovat sallittuja ruhtinaskunnassa – toisin kuin Ranskassa, jossa vuoden 2002 laki kielsi niiden myynnin ja kuljetuksen turvallisten säilytyksen ulkopuolella.

Tämä kaikki muistuttaa siitä, että täällä hallitsee jokin muu kuin kansan valitsema hallitsija. Prinssi valitsee asukkaansa, joita tietenkin huokuttelee nollatulovero sekä 15 prosentin alv, jonka kerääminen on annettu Ranskan veroviranomaisten vastuulle. Puolueita Monacossa on kaksi, ja kumpikin kannattaa kuningasvaltaa; muutosta tuskin tulee sitäkään kautta.

Outo paikka. Talvella täytyy mennä Andorraan!