Kirjeenvaihtajat
Kirjeenvaihtajat ovat yhteytemme maailmalle. He kirjoittavat maailmasta, elämästä ja yhteiskunnasta sellaisena, kuin se heidän asemapaikastaan näyttäytyy.
Teksti Hanna Kuusela
Pääministeri Brown muistuttaa meille, kuinka hyvää työtä hän onkaan tehnyt.
Britannian pääministeri Gordon Brown pyysi viime viikolla julkisesti anteeksi Alan Turingilta (1912–1954). Toisen maailmansodan aikainen koodinmurtaja ja monien mielestä modernin tietojenkäsittelyn pioneeri Turing tuomittiin 1950-luvulla homoseksuaalisuudesta kemialliseen kastraatioon. Lopulta Turing teki itsemurhan. Nyt on sitten tullut aika pahoitella. Brown sanoi olevansa ”ylpeä sanoessaan anteeksi”.
Anteeksipyyntö oli homoaktivistien laatiman adressin aikaansaannos, mutta lopputulos näyttää oikeastaan melko karmaisevalta.
Anteeksipyynnössään Brown sanoi olevansa ylpeä siitä, että nuo päivät ovat nyt takanamme ja että ”viimeisen 12 vuoden aikana istuva hallitus on tehnyt niin paljon tehdäkseen elämän oikeudenmukaisemmaksi ja tasa-arvoisemmaksi LHBT-yhteisölle”. Antaessaan tunnustuksen Turingille ja pahoitellessaan hänen brutaalia kohteluaan Brown siis samalla tuli kiittäneeksi itse omaa hallitustaan, jonka suosio matelee pohjaliejuissa.
Tässä on tunnustuksille perustuvan politiikan heikkous. Koska tunnustuksia voivat jaella vain ne, joilla on valta juuri nyt, mitään radikaalia muutosta nämä tunnustukset eivät tarjoa. Päinvastoin: useimmiten ne vain vahvistavat vallassa olevien oikeutusta ja sitovat (aiemmin) sorretut kansanosat osaksi yhteistä ja särötöntä tarinaa. Homot saivat nyt osansa Britannian historiassa – kiitos jokseenkin epäsuositun pääministerin. Toisaalta joidenkin mielestä anteeksipyynnön ansaitsisivat myös ne arviolta 100 000 homoa, jotka kastroitiin, mutta jotka eivät olleet huippumatemaatikkoja. ”On väärin nostaa esiin vain Turing, koska hän on kuuluisa”, totesi homojen oikeuksia ajavan Outrage! -ryhmän Peter Tatchell.
Brownilla oli tarpeeksi röyhkeyttä käyttää yhtä homofobian uhria muistuttaakseen meitä myös siitä, miten ”vaikea on uskoa, että vielä elävässä muistossa ihmiset saattoivat olla niin vihan, antisemitismin, homofobian, muukalaispelon ja muiden tappavien ennakkoluulojen kyllästämiä, että kaasukammiot ja krematoriot tulivat osaksi eurooppalaista maisemaa samalla tavalla kuin galleriat, yliopistot ja konserttisalit, jotka olivat edustaneet eurooppalaista sivilisaatiota vuosisatoja”.
Minun taas on vaikea uskoa, miten on mahdollista, että tämän homojen ystävän hallitus on mukana kiduttamassa ”terrorismin vastaisen sodan” epäiltyjä. Että se pitää salaisissa vankiloissa ihmisiä ilman syytteitä, tutkii ihmisiä kaduilla ja asentaa valvontakameroita ”sosiaalisista” ongelmista kärsivien koteihin. Lähinnä juuri tappavien ennakkoluulojemme vuoksi.
