YleinenKirjoittanut Jenni Järventaus

Painajainen vuodesta 1968

Lukuaika: 2 minuuttia

Painajainen vuodesta 1968

KirjeenvaihtajatKirjeenvaihtajat

Kirjeenvaihtajat ovat yhteytemme maailmalle. He kirjoittavat maailmasta, elämästä ja yhteiskunnasta sellaisena, kuin se heidän asemapaikastaan näyttäytyy.

Teksti Jenni Jarventaus

Amerikassa mietitään, onko Barack Obaman henki vaarassa.

John McCainin ja Barack Obaman viimeisessä vaaliväittelyssä oli monta karmeaa hetkeä, mutta mikään ei nostanut katsojaporukkamme verenpaineita kuin McCainin vastaus, jossa hän puolusti kannattajiaan. Marraskuun 4. päivän koitoksen lähestyessä kuin lumivyöry tunnelma republikaanien tilaisuuksissa, varsinkin varapresidenttiehdokas Sarah Palinin puhuessa, on kääntynyt rumaksi. McCainin ja Palinin esiintymisissä ääneen ovat päässeet mölyävät öykkärit, jotka paikallaolleiden mukaan ovat huutaneet Obaman nimen kuullessaan ”Kill him!” ja ”Off with his head!”

Väittelyn moderaattorin kysyessä tästä vihanlietsonnasta McCain ei tuominnut huutoja – ei pienintäkään myöntöä, että joo, nyt meni vähän överiksi – vaan puolusti tuohtuneena yleisössään olevan veteraaneja ja muita amerikkalaisia sankarihahmoja.

mainos

Okei, okei, ihmiset huutavat kiihdyspäissään hölmöjä asioita joita eivät oikeasti tarkoita. Varsinkin jos sattuvat kannattamaan ehdokasta, joka lipuu yhä kauemmas voitosta.

Mutta tässä oli kyse uhasta, joka huolestuttaa monia: Voiko joku Amerikan lukuisista asetta kantavista rajatapauksista oikeasti onnistua tappamaan Obaman?

Ei kai enää, ajattelin kuullessani huolista ensi kertaa. Eihän enää eletä vuotta 1968, jolloin Sirhan Sirhan pääsi ampumaan presidenttiehdokas Bobby Kennedyä päähän aiheuttaen vammat, joihin Kennedy kuoli seuraavana aamuna.

Salainen palvelu on nykyään tehokkaampi ja varautunut kaikkiin mahdollisiin hulluihin. Washingtonissa salaisen palvelun tummiin pukuihin ja aurinkolaseihin sonnustautuneita haudanvakavia miehiä näkee silloin tällöin, ja joka kerta he vaikuttavat tietävän liikkeeni ennen kuin itsekään olen päättänyt mihin suuntaan olen haahuilemassa.

Lisäksi amerikkalaisten tiedustelupalvelujen salakuuntelutekniikat ja online-seuranta ovat niin tehokkaita, että heidän siiviläänsä jäävät varmaan suurin osa potentiaaleista salamurhaajista jo rikoksen suunnitteluvaiheessa. (Jos haluat päästä seurantalistoille, suorita Google-haku englanniksi termeillä ”Obama” ja ”salamurha” – sillä se pitäisi hoitua.)

Eihän siten enää – vuonna 2008 – presidenttiehdokas voi olla vaarassa?

Toivottavasti ei. Mutta demokraattien elokuisen puoluekokouksen aikaan poliisi pidätti Denverissä joukon miehiä – joista yhden nimi sattui olemaan Adolf – jotka myönsivät suunnitelleensa murhaavansa Obaman viimeistään tämän virkaanastujaispäivänä. Obamaan kohdistuvia salamurhauhkia tutkittiin myös jo esivaalien aikana. Yleisin yhteinen nimittäjä niissä oli rasismi tai uusnatsismi.

Obama itse on sanonut kannattajilleen olevansa turvassa, koska hän on ympärivuorokautisen suojelun alla. Tämä ei ole kuitenkaan vakuuttanut kaikkia, varsinkaan mustia amerikkalaisia, joiden muistissa on edelleen 1960-luvun kansalaisoikeustaistelun aikainen jatkuva väkivallan uhka.

Emilio Estevezin ohjaamassa Bobby-elokuvassa kuvataan kesäkuun 5. päivää vuonna 1968, jolloin kirjava joukko amerikkalaisia saapuu Los Angelesin Ambassador-hotelliin Robert Kennedyn puhetilaisuuteen. Amerikka on kaaoksessa, ja maan ainoa toivo tuntuu olevan nuori, karismaattinen demokraattipoliitikko, joka puhujanlahjoillaan onnistuu yhdistämään rikkonaisen kansakunnan.

Kesäkuinen päivä päättyy hotellin keittiössä ammuttuihin laukauksiin, jotka muuttavat koko maan tulevaisuuden.

Bobby Kennedyn murhan jälkeen salainen palvelu määrättiin ensimmäistä kertaa suojelemaan myös presidenttiehdokkaita. Barack Obaman kannoille määrättiin salaisen palvelun agentit aikaisemmin kuin koskaan ennen.

Nyt sitten vain toivotaan, että elämä ei tällä kertaa imitoi taidetta.