Keskiviikkokolumni
Keskiviikkokolumni ilmestyy Voiman viikkokirjeessä. Tilaa Voiman viikkokirje osoitteesta voima.fi/uutiskirje.
Haastattelin muutama viikko sitten Vilma Vähämaata hänen matkastaan masentuneesta nuorisokotinuoresta vaikuttamistyön ammattilaiseksi. Nykyisin hän istuu demareiden edustajana Helsingin sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunnassa ja toisinaan kaupunginvaltuustossa, jonka varajäsen hän on.
Orpon hallituksen sosiaaliturvaan tekemät leikkaukset heikentävät perheiden tilannetta ja sotealan säästöt mahdollisuuksia saada apua ongelmiin. Aikuisten stressi heijastuu nuoriin ja näkyy erilaisina käytöksen ja tunne-elämän ongelmina.
Puhuimme Vähämaan kanssa myös lastensuojelun ongelmista. Nuorisokotien laatu vaihtelee, ja niiden valvonta on ollut lähes olematonta. Auttajat vaihtuvat usein, vaikka nuoret kaipaisivat kasvunsa tueksi pysyviä luotettavia ja turvallisia aikuissuhteita.
Kaikki aikuiset eivät kuitenkaan ole, tai edes halua olla, nuorille turvallisia.
Lastensuojelulakia ollaan uudistamassa, ja asiantuntijat pelkäävät että uudistettu laki painottaisi sijaishuoltoa ennaltaehkäisevän hoidon sijaan. Siis, että ongelmia hoidetaan, kun ne ovat päässeet kehittymään tilanteeseen, jossa nuori ei voi enää asua kotonaan.
Samalla avohuolto ja jälkihuolto siirrettäisiin lastensuojelusta sosiaalihuollon puolelle, jolloin huostaanotto tarkoittaisi tuttujen aikuisten vaihtumista uusiin.
Nykyisellään uusi laki helpottaisi myös nuorten ottamista kasvatettaviksi suljettuihin yksityisiin laitoksiin ja tarjoaisi viranomaisille enemmän valtaa rajoittaa laitoksissa asuvien nuorten elämää.
Kaikki aikuiset eivät kuitenkaan ole, tai edes halua olla, nuorille turvallisia.
Helsingin Sanomien Kuukausiliite kertoi hiljattain, miten Loikalan kartanon lastensuojelulaitoksessa nuoria kaltoinkohdeltiin vuosikymmeniä. Lähes samanaikaisesti Yle uutisoi poliisin pahoinpitelemästä nuoresta. Kansainvälistä esimerkkiä aikuisten nuoriin kohdistamasta väkivallasta tarjoavat kaikki Jeffrey Epsteinin verkostosta saadut paljastukset.
Tapauksia yhdistää se, miten aikuiset suojelivat toisiaan ja sivuuttivat nuorten uhrien oikeudet.
Kaikki lastensuojelussa ei kuitenkaan aina mene pieleen.
Vilma Vähämaa on oiva esimerkki siitä, kuinka oman perheen tukiverkkojen pettäessä muut aikuiset, sosiaalityön ammattilaiset ja opettajat voivat parhaimmillaan kannatella, auttaa ja ohjata nuorta eteenpäin.
Jotta aikuinen voi tukea nuorta henkisesti, hänen pitää osata itse säädellä omia tunteitaan. Se vaatii inhimillisten tarpeiden ymmärtämistä ja oman mielensä, kehonsa ja reaktioidensa ohjaamista. Tämä kaikki on työtä, johon tarvitaan resursseja.
Kun viranomaisten toiminnassa säästetään, heillä on entistä vähemmän aikaa työhönsä. Hyvätkään tunnesäätelyn taidot eivät riitä, jos nuoria ei ole aikaa kuunnella.
Lastensuojelun aikuisten tunnesäätelyn taitoja ei myöskään mitata. Nuoret kaipaavatkin lastensuojelun työntekijöille soveltuvuustestejä, jotka mittaisivat myös tunnetaitojen osaamista.
Kun lastensuojelusta päätetään, on torjuttava lasten ja nuorten kaltoinkohtelua mahdollistavia rakenteita. Se edellyttää riittävää ja aidosti toimivaa valvontaa siitä, millaiset aikuiset alalle pääsevät ja miten he työssään toimivat.
Samalla nuorille pitää opettaa tunnesäätelyn ja rajojen kunnioittamisen lisäksi myös heidän omat oikeutensa ja pitää huoli että he uskaltavat nostaa esiin väärinkäytöksiä – ja että aikuiset ottavat ne vakavasti.
Väkivallantekijöille pitää seurata rangaistus. Vain näin voimme viestiä nuorille, että heistä välitetään ja että parempaan kannattaa uskoa.
