Keskiviikkokolumni
Keskiviikkokolumneja kirjoittaa Voiman toimitus.
Haastattelin marraskuun puolivälissä kansainvälisen oikeuden emeritusprofessori Martti Koskenniemeä joulukuun Voiman kansijuttuun. Yhdysvallat iski tuolloin toistuvasti ja kyseenalaisin perustein veneisiin Karibianmerellä, mistä olin ajatellut kysyä kansainvälisen oikeuden eturivin asiantuntijalta. Haastattelussa sukelsimme kuitenkin nopeasti niin syvälle kansainvälisen oikeusjärjestyksen olemukseen ja historiaan, ettei yksittäisten nykyhetken tapahtumien käsittelyä juuri mahtunut juttuun.
Ajankohtaisempi ote haastattelussa olisikin myös vanhentunut nopeasti. Yhdysvaltain kyseenalainen toiminta alueella ei jäänyt uhitteluksi tai maan johdon mielestä sitä uhkaavien huumekuljetusten pommittamiseksi. Suurvallan edesottamukset nousivat uudelle poliittiselle ja oikeudelliselle tasolle, kun se lähetti joukkojaan Venezuelaan, kaappasi maan johtajan Nicolás Maduron ja kiikutti tämän Yhdysvaltain maaperälle.
Tulevaisuus näyttää, millaisen roolin Yhdysvallat aikoo maassa ottaa, mutta Trumpin puheista päätellen ainakaan öljystä ja muista luonnonvaroista Venezuelan kansa ei tule päättämään.
Isku oli täysin kansainvälisen oikeuden vastainen, Koskenniemi kommentoi tapahtunutta Helsingin Sanomille.
Koskenniemi painotti haastattelussani useasti oikeudellisten väitteiden ja näkemysten poliittista luonnetta sekä sitä, miten kansainvälinen oikeus on usein tukenut juuri vahvoja toimijoita.
Keskustelu Koskenniemen kanssa puolisentoista kuukautta sitten onkin palannut useasti mieleeni Venezuela-uutisia seuratessani.
Ei tunnu todennäköiseltä, että Yhdysvalloille koituisi oikeudellisia seurauksia iskusta Venezuelaan. Poliittisetkin seuraukset ovat toistaiseksi olleet laimeita. Harva läntinen maa uskaltaa kritisoida epävakaata Yhdysvaltain presidenttiä, jonka tempoilevien mielenliikkeiden mukana muu maailma sätkii.
Erityisen kriittisesti Koskenniemi suhtautuu liberaalin maailmanjärjestyksen levittämiseen vapaan kaupan ja investointien kautta. Tällainen ajattelu valtasi kansainvälisessä oikeudessa ja politiikassa alaa erityisesti 1990-luvulta alkaen.
”Näen tässä länsimaisen imperialistisen ajatustavan. Se ei johda siihen harmoniaan, johon sen ajatellaan johtavan”, Koskenniemi sanoi. Lupaukset harmoniasta osoittautuivatkin kyseenalaiseksi viimeistään Yhdysvaltain hyökättyä Irakiin vuonna 2003.
Ja nyt olemme jälleen tilanteessa, jossa Yhdysvallat on hyökännyt öljyn perässä toiseen valtioon.
Mitään yhtä suunnitelmaa maailman korjaamiseksi ei kriittisestä näkökulmasta voi hahmotella, Koskenniemi sanoi ja painotti oikean toiminnan tilannekohtaisuutta: ”Maailma voidaan saada paremmaksi vain niin, että eri paikoissa noudatetaan toimintatapoja, jotka sinne paikkaan soveltuvat.”
On vaikea hahmottaa yhtä toimintatapaa, joka juuri nyt toimisi Suomelle parhaiten. Oppia voisi kuitenkin ottaa menneestä.
Suomen kritiikitön ja talouskeskeinen suhtautuminen Venäjään välittämättä maan aggressiivisuudesta ja kansalaisoikeuksien tukahduttamisesta johti rajuun itsekritiikkiin ja nopeaan suunnanmuutokseen maan hyökättyä Ukrainaan täydellä voimalla vuonna 2022.
Taloudellisia ja poliittisia siteitä Venäjälle on nyt viimein katkottu, mutta samalla otettu tilalle Yhdysvallat. Hurmoshenkeä on aistittavissa esimerkiksi suomalaisten jäänmurtajien kauppaamisessa maalle. Telakoiden tilauskirjojen täyttyminen lämmittää mataavaa kansantaloutta, minkä nimissä kuitenkin sivuutetaan nähtävissä olevia poliittisia riskejä.
Yhdysvallat vaikuttaa – tai esittää – olevansa voimainsa tunnossa. Trumpin sisäpiiristä on jo väläytelty seuraavaa kohdetta: Grönlantia. Tanskaan kuuluvan itsehallinnollisen saaren kaappaaminen tai sen painostaminen suurvallan tahdon mukaiseen politiikkaan johtaisi todennäköisesti läntisen maailman huteran tasapainon lopulliseen sortumiseen.
Tämä tapahtuisi tilanteessa, jossa Suomi on taloudellisesti nojautunut Yhdysvaltoihin. Siinä, että Suomen telakoilla rakennetaan jäänmurtajia Yhdysvalloille ei haluta nähdä ongelmaa – aivan kuten ei venäläisen ydinvoimalankaan rakentamisessa Suomeen haluttu nähdä.
Missäpä muualla jäänmurtajia tarvittaisiin kuin Grönlannissa, Yhdysvaltain uudessa territoriossa (osavaltioaseman tuomista oikeuksista lienee turha haaveillakaan).
Venezuelan tilanteen pitäisi avata silmämme Yhdysvaltain valmiudelle hylätä normit ja säännöt omien etujensa nimissä. Yhdysvallat on aina tiennyt, että suurvallan todellinen velvollisuus noudattaa kansainvälisiä sääntöjä ja sopimuksia on suhteellinen, ja Trumpin johdolla maa ottaa nyt tästä poikkeuksellisella tavalla ilon irti.
Toivoa sopii, että tämä ymmärrettään Suomessa ajoissa. Jäänmurtajien myymisestä Tanskaan kuuluvan itsehallintoalueen miehittäjälle saattaa muuten tulla yhtä hirvittävä päänsärky kuin venäläisestä ydinvoimalasta Pyhäjoelle.
