Henkilökohtaista
Henkilökohtaista-blogin kirjoittajat ovat elämän asiantuntijoita: he tutkivat muun muassa elämäntapoja, tyyliä, työtä, musiikkia ja perhettä. Henkilökohtainen on poliittista.
Teksti Mikael Kallavuo
USA:n hallinto syyttää Venäjää sen osallisuudesta malesialaiskoneen pudottamiseen, mutta todisteet puuttuvat.
Ukrainan kriisistä on ollut niin vaikea saada objektiivista tietoa, että jopa ulkoministeri Erkki Tuomioja moitti ulko- ja turvallisuuspolitiikan tutkimuslaitoksia liiallisesta mielipiteisiin keskittymisestä.
Mistä voisi löytää tasapuolista informaatiota konfliktista? Yksi mahdollisuus on seurata yhdysvaltalaisia kriittisiä vaihtoehtomedioita, joilla on pitkälliset perinteet tunnistaa maan hallinnon propaganda. Vuonna 2003 ne olivat eturintamassa antamassa ennakkovaroituksia, kun Yhdysvallat lietsoi perättömillä joukkotuhoasesyytöksillään sotaa Irakia vastaan.
Kielitieteen emeritusprofessori Noam Chomsky on käsitellyt Yhdysvaltain hallinnon valheellisia perusteluja lukuisille ulkopoliittisille aggressioille. Hänen artikkelinsa toteaa, että Yhdysvaltain YK-lähettiläs yhdisti malesialaiskoneen alasampumisen välittömästi Ukrainan separatisteihin. Yhdysvaltojen entinen Ukrainan-suurlähettiläs William Taylor vakuutti CNN:ssä maailmalle Vladimir Putinin olevan ”selvästi vastuullinen … tämän lentokoneen alasampumiseen”. Barack Obama sen sijaan kuvasi tapahtunutta ”sanomattoman mittaluokan kauhistukseksi”.
Mihin historialliseen kontekstiin siviilikoneen alasampuminen sotilaallisen kriisin aikana tulisi sijoittaa? Chomsky on muistuttaa samankaltaisesta tilanteesta, jossa siviililentokone ammuttiin ohjuksella alas Iranissa 1988 Iranin ja Irakin sodan aikana. 290 ihmistä tappanut ohjus ammuttiin yhdysvaltalaiselta sota-alus USS Vincentiltä, ja Yhdysvallat oli tuolloin sekaantunut Irakin ja Iranin väliseen sotaan.
Tapausten samankaltaisuudesta huolimatta aikaisemmassa koneturmassa ei Chomskyn mukaan ollut juuri lainkaan kauhistelevia julkisuusreaktioita. Syyllisiä ei yritetty saatettu oikeuteen, vaan kaksi vuotta myöhemmin sota-aluksen päällikkö ja ilmatorjunnasta vastannut upseeri palkittiin kunniamerkillä. Samankaltaisella hiljaisuudella Yhdysvalloissa on suhtauduttu useisiin muihinkin vastaaviin tapahtumiin, kuten esimerkiksi Yhdysvaltojen toimittaman israelilaishävittäjän ampuessa alas libyalaisen siviilikoneen vuonna 1973.
Miksi USA syytti Venäjää heti?
Yhdysvaltojen ensimmäisen tutkivaan journalismiin keskittyneen verkkolehden Consortiumnews.comin toimittaja Robert Parry ihmetteli, miksi Yhdysvallat syytti heti, että koneen alasampumiseen käytetty BUK-ilmatorjuntaohjus olisi toimitettu juuri Venäjän alueelta.
Vaikka satelliiteilla ei voi kuvata aivan kaikkea, niin neljä metriä pitkät BUK-ohjukset vaativat kuorma-autoa liikuttamiseen, joten niistä tulisi olla luotettavia todisteita. Parry kysyy miksi yhdysvaltalainen valtamedia ei ole vaatinut tiedustelusatelliittien kuvia julkaistavaksi. Miten muun muassa Washington Post voi julkaista (20.7.) etusivullaan artikkelin otsikolla: ”Yhdysvaltain viranomaiset: Venäjä antoi järjestelmät” ilman tarkistettuja yksityiskohtia satelliittikuvista?
Viikko koneen putoamisen jälkeen Yhdysvaltain hallinnon tiedottaja Marie Harf syytti erittäin raskaasti Venäjää. Lehdistötilaisuudessaan Harf sanoi olemassa olevan todisteita siitä, että Venäjä aikoo toimittaa raskaita raketinheittimiä Ukrainan separatisteille ja että Venäjä ampuu tykistöllä Ukrainan armeijan asemiin.
Lehdistötilaisuuden aikana yhdysvaltalaisen AP-uutistoimiston veteraanitoimittaja Matthew Lee vaati kerta toisensa jälkeen vätteille todisteita, mutta ei saanut ainuttakaan. Leen kymmenkunnan tarkentavan kysymyksen hiillostus toi selvästi esille, kuinka Obaman hallinnon tiedottajalla ei ole esittää kansainvälisesti erittäin raskaiden syytteidensä tueksi ainuttakaan pitävää todistetta. Liki koomiselta vaikuttava tilanne Washingtonin lehdistötilaisuudesta on tallennettu videolle.
Tiedusteluasiantuntijat kritisoivat todisteiden uskottavuutta
Kolme päivää myöhemmin mediaan tulvahti Yhdysvaltain hallinnon ”todisteita”, mutta niiden levittämistapa herätti jälleen monia kysymyksiä.
Esimerkiksi Yhdysvaltain entinen varavaltiovarainministeri ja aktiivinen kolumnisti Paul Craig Roberts sai yhden lauseen pituisen sähköpostiviestin Obaman hallinnon tiedotusosastolta. Siinä sanottiin viestin liitteen kuvien sisältävän todisteita Venäjän ammunnasta Ukrainan puolelle.
Vain sähköpostin kautta ja sosiaalisen median kautta tuleva lyhyt viesti heikkolaatuisine kuvineen ei Robertsin mukaan ole uskottava todiste. Oikeat todisteet, jos niitä olisi olemassa, esitettäisiin Washingtonissa lehdistökonferenssissa, jossa asiantuntijat selittäisivät kuvien merkityksen ja vastaisivat toimittajien kysymyksiin. Yksikään kriittinen toimittaja ei tule uskomaan, että näin merkittävä tieto välitettäisiin vain sähköpostitse, kun sen pitävyyttä ei voi tarkistaa.
12 päivää malesialaiskoneen putoamisen jälkeen yhdeksän kokenutta Yhdysvaltain entistä tiedustelu-upseeria (mm. CIA, NSA, FBI) kirjoitti julkisen kirjeen presidentti Obamalle. Kirjeessä penätään presidentin hallinnolta uskottavaa tukea toistuville väitteille siitä, että Ukrainan separatistit olisivat pudottaneet koneen Venäjän toimittamalla ohjuksella. Kun hallinto ei esitä yhtäkään satelliittikuvaa kapinallisten hallussa olevista ohjuksista, sen uskottavuus on heikoilla.
Mike Whitney kysyy artikkelissaan, miksi Yhdysvallat ei esitä konkreettisia todisteita, vaikka syyttää jatkuvasti Venäjää. Yhdysvaltain ulkoministeri John Kerry esimerkiksi väitti jo 20. heinäkuuta Venäjän aseistavan separatisteja.
Mutta missä ovat todisteet? YK:lle niitä ei ole toimitettu. YK.n ihmisoikeuskomissaari Navi Pillay totesi Genevessä pidetyssä lehdistötilaisuudessa, ettei hän ole saanut haltuunsa pitäviä todisteita siitä, että Venäjä olisi lähettänyt lisää Ukrainan puolelle.
Republikaanien kongressiedustajan Ron Paulin mukaan Yhdysvallat on itse rahoittanut Ukrainan sotakoneistoa jo 36 miljoonalla dollarilla. Lisäksi Obama pyysi elokuussa kongressilta lupaa lähettää yhdysvaltalaisia joukkoja Ukrainaan kouluttamaan ja varustamaan sen kansalliskaartia.
Yhteenvetona voidaan päätellä, että Yhdysvaltain hallinto näyttää lietsovan pakotteita ja aseistautumista informaatiolla, jonka luotettavuuden kyseenalaistavat muun muassa kokeneet toimittajat, entiset tiedustelu-upseerit, entinen varavaltiovarainministeri ja kongressin republikaanijäsen.
Mikäli Suomessa joku haluaa saada yhtenäisen taustakuvan Ukrainan kriisistä, niin yllättäen ehkä kaikkein tasapuolisimman ja objektiivisimman arvion kriisistä lienee kirjoittanut eduskunnan suuren valiokunnan sihteeri Peter Saramo.
