Henkilökohtaista
Henkilökohtaista-blogin kirjoittajat ovat elämän asiantuntijoita: he tutkivat muun muassa elämäntapoja, tyyliä, työtä, musiikkia ja perhettä. Henkilökohtainen on poliittista.
Teksti Eekku Aromaa
Suomen tilanne ei ole muuttunut – kriisi on Ukrainassa.
Ukrainan tapahtumat – erityisesti sen jälkeen kun Venäjä on tuonut joukkonsa Krimille – ovat herättäneet moninaisia reaktioita. Osassa näistä on rauhallisesti analysoitu sitä, mitä Ukrainassa ja Venäjällä nyt tapahtuu. Mutta monissa on myös vaadittu mitä kummallisimpia asioita.
Tilanne on monimutkainen ja uutta tietoa tuntuu tulevan joka tunti. Siksi asiasta on vaikeata sanoa mitään lopullista, ja viisaat puhuvatkin varovasti. Monet näyttävät huomanneen mahdollisuutensa perustella Ukrainan tilanteella niitä omia näkemyksiään, joita he ovat yleensäkin esitelleet. Jo sunnuntaina huomasin ensimmäiset Nato-intoilijoiden viestit siitä, että nyt on jo myöhäistä liittyä, mitä minä sanoin, olisi kannattanut liittyä niin kauan kuin ovi vielä oli auki.
Toiset taas arvelivat, että Venäjä ei sellaista hyvällä katsoisi ja siksi Nato-jäsenyyttä tulisi lakata harkitsemasta. Ja jotkut arvelivat, että ehkä vielä pääsee, voidaanko liittyä heti? Ja toiset ovat katsoneet, että tässäpä syy rakentaa lisäydinvoimaa tai toisaalta olla rakentamatta.
Puolustusvaliokunnan puheenjohtaja Jussi Niinistö kommentoi, että jos haluaa rauhaa, pitää valmistautua sotaan. Niinistökin näki tässä mahdollisuuden vahvistaa tavallista viestiään. Hänen kantansahan yleensä on, että asevelvollisuutta tulee laajentaa ja että sotavarustelua tulee lisätä.
Tässä tilanteessa olisi kuitenkin viisasta muistaa, että kriisi on Ukrainassa, ei Suomessa. Suomen tilanne ei ole muuttunut viimeviikkoisesta mihinkään, eikä tarvetta valmiustilan nostamiseen ole näkyvissä. Sen sijaan sen pohtiminen, että miten kriisi voitaisiin ratkaista on tarpeen.
Olisiko Suomella nyt esimerkiksi mahdollisuus löytää sopiva rauhanvälittäjä työskentelemään ratkaisun löytämiseksi? Tai voisiko Suomi fasilitoida prosessia, jossa ratkaisua etsitään osapuolia kuullen? Ja miten varmistetaan se, että ratkaisu lopulta ottaa huomioon nimenomaan ukrainalaisten toiveet, myös venäjänkielisen vähemmistön ja muut vähemmistöt? Ja ennen kaikkea, miten ratkaisu löydetään pian ilman tarpeetonta verenvuodatusta ja turhaan kärsimystä?
Ja lopuksi vielä linkki rauhanjärjestöjen maanantaina aamupäivällä lähettämään kannanottoon. Siinä lähinnä muistutetaan siitä, että Ukrainassa tarvitaan ripeätä ja rauhanomaista ratkaisua, jotta ei juututtaisi pitkälliseen ja pahenevaan voimankäytön, voimannäytön ja väkivallan kierteeseen. Sellainen ei koskaan ole alueen asukkaiden etu.
