Henkilökohtaista
Henkilökohtaista-blogin kirjoittajat ovat elämän asiantuntijoita: he tutkivat muun muassa elämäntapoja, tyyliä, työtä, musiikkia ja perhettä. Henkilökohtainen on poliittista.
Teksti Kristiina Koivunen
Suuressa osaa Syyriaa käyttävät todellista valtaa tahot, joita ei hyväksytty osallistujiksi kokoukseen.
Sveitsin Montreux’ssa alkoi tänään keskiviikkona 22. tammikuuta Geneve II -konferenssi, jossa yritetään löytää ratkaisu Syyrian sisällissotaan. Tai edes saada aikaan aselepo. Tai edes toimittaa Syyriaan humanitaarista apua. Ainakin johonkin osaan maata. Ja sekin näyttää vaikealta.
Kukaan ei näytä odottavan paljoakaan konferenssilta. Tämä on ensimmäinen kerta, kun sisällissodan arabiosapuolet istuvat neuvottelupöydän ääreen. Onhan sekin jo saavutus. Mutta arabeistakaan kaikki konfliktin osapuolet eivät saavu Montreux’hön: poissa ovat muun muassa Hizbollah (shiia-muslimien järjestö), al-Qaida (sunni-järjestö) ja ISIL (sunnilainen Islamic State of Iraq and the Levant). Ne toimivat Syyrian arabialueilla.
Syyrian kurdeja ei päästetty Montreux’hön ollenkaan, vaikka he ovat kampanjoineet ja pyrkineet sinne kaikin keinoin. Pettymyksestä huolimatta he ovat kehittäneet hallintoaan: Cizîren alue julisti autonomian juuri Geneve II:n alla.
Mitä Syyriassa tapahtuu rauhanneuvotteluihin hyväksyttyjen osapuolten keskustellessa sivistyneesti Sveitsissä? Suuressa osaa Syyriaa käyttävät todellista valtaa tahot, joita ei hyväksytty Montreux’hön. Al-Qaidan liittolaisella Nusran rintamalla on Pohjois-Syyriassa 40 000 jihadistia. Tai oli viime syksynä heidän yrittäessään vallata kurdien asuma-alueet. Jihadistit ovat saattaneet siirtyä muualle Syyriaan kurdien aseellisen YPG-järjestön tiukan vastarinnan jälkeen.
Geneven päätöksillä ei ole paljoa merkitystä, jos sinne kutsutuilla tahoilla on vain osa Syyriasta kontrollissaan. Maantiellä olevalla al-Qaidan tarkastuspisteellä Geneven paperit eivät paljoa paina. Jos YK:n avustusrekat pyrkivät al-Qaidan hallitsemille alueille, niin ratissa on parasta istua muslimi, eikä kristitty.
Jos Syyriaan halutaan saada rauha, on katsottava tilannetta rehellisesti, vaikka näky ei miellytä katsojaa. Maan arabialueilla kovan linjan jihadistit lisäävät nyt valtaansa pelottavalla vauhdilla. Talebanien nousu valtaan Afganistanissa hämmästytti ja järkytti kansainvälistä yhteisöä – silti he ovat partiopoikia al-Qaidan jihadisteihin verrattuna.
Jos al-Qaidan ja sen yhteistyökumppaneiden vallan lisääntyminen jatkuu Syyriassa, saatamme nähdä jotain sellaista, johon mielikuvitus ei vielä riitä. Al-Qaidan poliittinen ideologia on nimittäin vasta muotoutumassa sen osalta millaisen hallinnon he laittavat pystyyn päästessään valtaan, toistaiseksi heidän ideologinsa ovat keskittyneet suunnittelemaan ainoastaan taistelumenetelmiä. Länsimainen termi kuvaamaan tilannetta saattaisi olla romahtanut valtio.
Syyrian konflikti vaikuttaa koko Lähi-itään, ensimmäiseksi Iraniin, joka on al-Assadin hallinnon tärkein tukija. Tätä ei ole käsitelty paljoakaan suomalaisissa tiedotusvälineissä. Jos al-Assad kaatuu Syyriassa, Iranin johdon asema vaikeutuu sen menettäessä tärkeän tukiaseman Israelin naapurissa. Käänteisesti tilanne on, että lännen näyttäessä taipumaan hyväksymään al-Assadin pysymisen vallassa (pelätessään vielä huonompia vaihtoehtoja), Iraninkaan nykyinen vahva asema ei ole uhattu, lännen puheista huolimatta.
Valtatasapainon muutokset Syyriassa vaikuttaisivat välittömästi myös Libanoniin, Irakiin ja Turkkiin ja heijastuisivat nopeasti muuallekin Lähi-itään. Jätän seurausvaikutusten pohdinnan näitä maita paremmin tunteville tahoille, tai kirjoitan niistä itse myöhemmin.
Syyrian sisällissotaa ja Geneven rauhanneuvotteluja käsitellään tiedotusvälineissä ikään kuin kaikki Syyrian asukkaat olisivat arabeja. Näinhän ei ole. Maan nimikin viittaa assyrialaisiin – kristittyyn kansaan, joka asui nykyisen Syyrian alueella tuhansia vuosia ennen kuin arabien muutto Arabian niemimaalta sinne alkoi. Nykyään assyrialaisia asuu Euroopassa enemmän kuin alkuperäisillä maillaan, ja loputkin tulevat tänne, jos al-Qaida ottaa vallan Syyriassa. Esimerkiksi Ruotsissa asuu satatuhatta assyrialaista.
Syyrian kurdit ottivat asuinalueensa hallintaansa kesällä 2012. On outoa, että heidän tilanteensa näyttää olevan Montreux’ssa käsiteltävien asioiden ulkopuolella. Ongelmahan ei ratkea leikkimällä, ettei kurdeja ole olemassa – vaikka kansainvälinen yhteisö on toiminut näin vuosikymmenien ajan, esimerkiksi 1980-luvulla, kun Saddam Hussein oli lännen kaveri hänen sotiessaan melkein koko vuosikymmenen Iranin Ajatollah Khomeinia vastaan. Silloin länsi katsoi muualle Saddamin murhatessa kymmeniätuhansia oman maansa kansalaisia Halabjan kaasuiskussa ja Anfal-kansanmurhassa vuonna 1988. Länsi ei saa tehdä nyt samaa virhettä eli jättää kurdeja jälleen oman onnensa nojaan.
Syyrian kurdialueille on paennut kymmeniätuhansia, ehkä jopa parisataatuhatta pakolaista muualta Syyriasta, muun muassa suuri osa assyrialaisista, jotka oleskelevat Syyriassa lähinnä vain kahdella alueella eli Damaskoksessa ja kurdialueella. Sinne ei ole toimitettu lainkaan kansainvälistä humanitaarista apua, vaan Syyrian kurdit joutuvat huolehtimaan valtavasta määrästä maan sisäisiä pakolaisia omien perheidensä lisäksi. Jos Genevessä päätetään tehostaa humanitaarisen avun toimittamista Syyriaan, sen vieminen kurdialueella oleskeleville maan sisäisille pakolaisille on oltava asialistalla. Siihen ei liity samoja toimitusvaikeuksia kuin arabialueille toimitettavaan apuun, koska alueella on raja Turkkiin, eli sinne pääsee ilman ajoa arabiosapuolten välisen taistelurintaman kautta.
Onnea ja menestystä Montreux’n neuvottelijoille!
