HenkilökohtaistaKirjoittanut Mikael Kallavuo

Kuka kertoisi totuuden Venäjän 280 avustusrekasta?

Lukuaika: 4 minuuttia

Kuka kertoisi totuuden Venäjän 280 avustusrekasta?

HenkilökohtaistaHenkilökohtaista

Henkilökohtaista-blogin kirjoittajat ovat elämän asiantuntijoita: he tutkivat muun muassa elämäntapoja, tyyliä, työtä, musiikkia ja perhettä. Henkilökohtainen on poliittista.

Teksti Mikael Kallavuo

Suomen johto voisi tehdä rohkean avauksen ja ilmoittaa lähettävänsä Ukrainaan sata rauhanturvaajaa.

Ray McGovern palveli 27 vuotta CIA:ssa edeten urallaan niin korkealle, että hän koosti päivittäiset yhteenvedot tiedustelutiedoista Valkoiselle talolle. Eläkkeelle päästyään McGovern on kritisoinut äänekkäästi muun muassa maansa tapaa kiduttaa kuulusteltavia.

McGovern kuuluu entisten tiedustelu analyytikkojen ryhmittymään (Veteran Intelligence Professionlas for Sanity), joka julkisesti vaati konkreettisia todisteita ennen Irakin sotaa vuonna 2003. Artikkelissaan McGovern kirjoittaa (23.8.) suorasukaisesti avustussaattueesta. Fifi julkaisee tässä osan artikkelista suomennettuna.

Ray McGovern: Venäjän humanitaarinen ”invaasio”

Ennen Washingtonin lauantai-aamun sarastusta ”Ukrainan venäjämieliset separatistit” (täsmällisempi kuvaus olisi ehkä helmikuista Kiovan vallankaappausta vastustavat Itä-Ukrainan federalistit) purkivat epätoivoisesti tarvittavia ruokatarvikkeita Venäjän noin 280 rekasta Luhanskissa, Ukrainassa. Perjantaina länsi syytti rekkojen ”tunkeutuneen” Ukrainaan, mutta se oli ennätyksellisen pikainen hyökkäys, sillä jaettuaan humanitaarisen lastinsa, useat rekoista palasivat pikaisesti Venäjälle.

Satun tietämään, miltä Venäjän maahantunkeutuminen näyttää, eikä tämä ole sitä. Olin Tšekkoslovakiassa kymmenen mailia rajalta 46 vuotta sitten, kun Venäjän tankit rynnäköivät murskaamaan ”Prahan kevään” kokeilut demokratiassa. Hyökkäys oli brutaali.

Palattuani Müncheniin, Länsi-Saksaan, jossa velvollisuuksiini sisältyi huomattavaa yhteistyötä Radio Vapaan Euroopan kanssa, koin yhden elämäni surullisimmista hetkistä, kun Tšekkoslovakian puolella radioasemat yksi toisensa jälkeen soittivat Smetanan isänmaallista ”Ma Vlast” (Minun isänmaani) ennen kuin vaikenivat yli 20 vuodeksi.

En ollut lähellä Venäjän ja Itä-Ukrainan välistä rajaa viime perjantaina, kun Venäjän noin 280 tarvikerekkaa alkoi ylittää rajaa suunnaten federalistien hallitsemaan Luhanskin kaupunkiin, mutta tuo ”invaasio” vaikutti minusta pikemminkin yritykseltä murtaa piiritys. Se on sodan brutaali keino, joka kohdistuu summittaisesti kaikkiin, siviilit mukaan lukien, ja rikkoo periaatetta ei-taistelevien koskemattomuudesta.

Teoksessaan War Against Civilians Michael Walzer huomauttaa, kuinka ”toisen maailmansodan aikaan Leningradin 900-päiväisessä piirityksessä ihmisiä kuoli enemmän kuin Hampurin, Dresdenin, Tokion, Hiroshiman ja Nagasikin helveteissä yhteensä”. Niinpä venäläisillä on joitakin voimakkaita käsityksiä piirityksistä.

Venäjän presidentti Vladimir Putinillaon olemassa tilanteeseen myös henkilökohtainen ulottuvuus. Hän syntyi kahdeksan vuotta Saksan armeijan pitkän piirityksen jälkeen Leningradissa, nykyisessä Pietarissa. Muistoilla piirityksestä on epäilemättä vahva osuus hänen tietoisuudessaan. Vanhempi veli Viktor kuoli kurkkumätään Leningradin saarron aikana.

Luhanskin saarto

Huolimatta Yhdysvaltain ja Naton viranomaisten ilmaisemasta raivosta Venäjän yksipuoliseen tarvikkeiden toimittamiseen, viikkoja kestäneiden turhauttavien neuvottelujen jälkeen ukrainalaisviranomaisten kanssa, oli selvästi tarve humanitaariselle avulle. Kansainvälisen Punaisen ristin ryhmä, joka oli käynyt Luhanskissa 21. elokuuta järjestämässä avun saattamista, huomasi veden ja sähkönjakelun katkenneen keskeisen infrastruktuurivahinkojen takia.

Ukrainan armeija on suunnannut tykistötulta kaupunkiin pyrkien siirtämään etnisesti venäläisiä federalisteja, joista monet olivat tukeneet vaaleilla valittua ja 22. helmikuuta syrjäytettyä presidentti Viktor Janukovytšia.

Punaisen ristin tiimi raportoi, etteivät ihmiset uskalla jättää kotejaan pelätessään joutuvansa käynnissä olevien taistelujen keskelle. Ajoittainen asuinalueiden pommittaminen asettaa siviilit vaaraan. Punaisen ristin Euroopan ja Keski-Aasian toimintojen johtaja Laurent Corbaz raportoi ”kiireellisestä tarpeesta välttämättömyyksille, kuten ruualle ja lääketarvikkeille.”

Punainen risti ilmoitti, että se oli ”tehnyt kaikki tarvittavat hallinnolliset ja valmistelevat askeleet Venäjän saattueen läpikululle” ja että ”odottaessa tullitarkastuksia” organisaatio oli ”siksi valmis toimittamaan apua Luhanskiin […] edellyttäen turvallisen läpikulun vakuutuksia kunnioitettavan”.

”Turvallisen läpikulun” vaatimus oli kuitenkin, pattitilanne. Kiovan hallinto ja sen läntiset tukijat olivat vastustaneet tulitaukoa tai poliittista ratkaisua ennen kuin federalistit – Kiovan mielestä ”terroristit” – laskevat aseensa ja antautuvat.

Syyttäen lännen toistuvasti estävän ”humanitaarisen aselevon” Venäjän ulkoministeriön lausunto siteerasi sekä Kiovan jarruttelevaa diplomatiaa ja ”paljon intensiivisempää Luhanskin pommittamista 21. elokuuta, päivänä jolloin oli tehty joitakin edistyksiä tulliselvitys- ja rajatarkastusprosesseissa:

”Toisin sanoen Ukrainan viranomaiset ovat pommittamassa päämäärää [Luhanskia] ja käyttävät sitä tekosyynä humanitaarisen hätäavun toimittamisen estämiseksi.”

Poleeminen ja vääristelevä Fogh

MAINOS. Juttu jatkuu mainoksen jälkeen.

Nöyristelevän valtamedian kantajäsenet ovat jo kiireisessä työssä mukaan lukien New York Timesin Michael R. Gordon, jonka juttu oli otsikoitu: ”Venäjä siirtää tykistöyksiköitä Ukrainaan, sanoo Nato”. Gordonin ”skuuppi” oli kaikissa radio- ja televisiouutisissa; se napattiin NPR:ään [National Public Radio] ja muut tavanomaisesti epäillyt levittivät umpimähkäisiä varoituksiaan aseisiin tarttumisesta.

Gordon ei koskaan löytänyt joukkotuhoaseita, joiden hän vakuutti meille olevan Irakissa, mutta kirjoittaa nyt: ”Venäjän armeija on siirtänyt tykistöyksiköitä Ukrainan alueelle viime päivinä ja tulittanut niillä Ukrainan joukkoja, sanoivat Naton viranomaiset perjantaina.”

Hänen päälähteensä näyttää olleen Naton johtaja Anders Fogh Rasmussen, jolta muistetaan kuuluisa julistus vuodelta 2003: ”Irakilla on massatuhoaseita. Me emme luule; me tiedämme sen.” WikiLeaksin levittämät sähkeet osoittivat myöhemmin Tanskan entisen pääministerin olevan Washingtonin marionetti.

Kuitenkaan Timesin lukijoille Gordon ei antanut mitään varoitusta Rasmussenin surkeasta ansioluettelosta virheettömyyden suhteen. Eikä Timeskaan muistuttanut lukijoita Gordonin surkeasta menneisyydestä välittää väärin sensitiivisiä kansallisia turvallisuusselostuksia.

Varmaankin propagandasotaa lietsotaan sillä, mitä tapahtui perjantaina. Caveat emptor.

Ray McGovernin artikkeli julkaistiin 23.8. Consortiumnews.comissa ja siitä on käännetty tähän noin puolet. Counterpunchissa (25.8.) Renee Parson analysoi Yhdysvaltain propagandaa samansuuntaisesti Ray McGovernin kanssa.

Englannista kääntänyt Mikael Kallavuo.

_______________

Mitä suomalaiset voisivat tehdä rauhan hyväksi?

Tanskan pääministerinä Anders Fogh Rasmussen sai perusteettomilla joukkotuhoasesyytöksillään maansa osallistumaan Irakin hyökkäykseen. Marraskuussa 2003 Rasmussenia hiillostettiin tämän vääristelevistä väitteistä.

Nyt Nato on Rasmussenin johdolla esittänyt Itä-Ukrainan kriisistä useita vakavia syytöksiä – ilman ainuttakaan kunnon todistetta Venäjältä tulleista tankeista tai tykistöstä. Kun kuitenkin siviilisatelliitit pystyvät jo erottamaan, minkä värisiä vaatteita ihmisillä on päällään, niin Venäjältä tulevat tankit ja kuorma-autot ovat jo niin helposti havaittavia, että jopa Natolta voidaan vaatia konkreettisia satelliittikuvia rajan ylityksistä. Tässä ei tarvitse uskoa vain joihinkin ”silminnäkijöihin”. Etenkin kun Ukrainan uudella hallinnolla on niin ilmeinen halu liittyä läntiseen sotilasliittoon, voi toistuviin Venäjän armeijan hyökkäysväitteisiin suhtautua epämääräisinä huhuina ja vaatia täsmällisiä kuvatodisteita.

Sen sijaan, että Suomessa asettuisi tuomarina tukemaan epäselvässä tilanteessa jommankumman osapuolen selvästi propagandistista näkökulmaa, voi yrittää ymmärtää kummankin osapuolen pelkoja. Myös Kiovan hallinto haluaa viedä humanitaarista apua Itä-Ukrainaan, mutta federalistit eivät luota lainkaan ukrainalaisiin. Epäluulo on ymmärrettävää, kun kaupunkien asuinalueita pommitetaan.

Venäjän Punainen risti ilmoitti, että se keskustelee Kansainvälisen Punaisen ristin edustajien kanssa torstaina (28.8.) uuden avustussaattueen lähettämisestä Ukrainaan.

Onko edessä humanitaaristen avustussaattueiden arvovallan romahdus vai voisivatko vaikka suomalaiset auttaa ratkaisemaan ongelmaa?

Suomen johto voi tehdä rohkean avauksen ja ilmoittaa lähettävänsä sata rauhanturvaajaa, jotka vastaanottavat yhdessä Punaisen ristin kanssa sekä Venäjän avustussaattueet raja-alueella. Punainen risti tarkistaa, että sisältö on humanitaarista ja sen jälkeen suomalaiset ajavat kaikki rekat hätää tarvitsevalle alueelle.

Tasapuolisuuden nimissä samalla tavalla voidaan toimia Ukrainan hallituksen avustusrekkojen kanssa. Näin avustussaattueita ei voi käyttää väärin, pelko niitä kohtaan hälvenee ja ihmiset saavat apua.

Sata kuljettajaa ehtii ajaa viikon aikana useamman lastin edestakaisin, koska kuljetusmatka on suhteellisen lyhyt. Näin liittoutumaton maa voisi toimia siltana, jotta hätäaputarvikkeet voidaan toimittaa perille.

Kun mukana ei olisi venäläisiä eikä ukrainalaisia, niin kumpikin osapuoli voi antaa riittävät turvatakuut saattueen läpikulkumatkoille.

Itä-Ukrainan konflikti alueella asuu noin 4–6 miljoonaa ihmistä eli likimain saman verran kuin Suomessa. Miljoonat ihmiset elävät taistelujen ja tykistötulen alla ja satojatuhansia on jo lähtenyt pakolaisiksi.

Inhimilliseltä kannalta avustussaattueet ovat välttämättömiä, kun ruoasta ja lääkkeistä on pulaa, ja pääsy puhtaan veden äärelle on hyvin vaikeaa jo erityisesti Luhanskissa, tiedotti (23.8.) Punaisen risti.

MAINOS. Juttu jatkuu mainoksen jälkeen.