Henkilökohtaista
Henkilökohtaista-blogin kirjoittajat ovat elämän asiantuntijoita: he tutkivat muun muassa elämäntapoja, tyyliä, työtä, musiikkia ja perhettä. Henkilökohtainen on poliittista.
Teksti Antti Rautiainen
Anton Monti tarjoaa Esko Seppäsen ikävöimän predator-kapitalismin tilalle vihreää ja uusliberalistista alien-kapitalismia.
Revalvaatio-verkkolehti julkaisi hiljattain Anton Montin arvostelun Esko Seppäsen kirjasta Suomen rikkaat. Arvostelussa Monti lyttää seppäsläisen nationalistisen nostalgian, ja tarjoaa Seppäsen ikävöimän nationalistisen, mekaanisen ja teollisen predator-kapitalismin vaihtoehdoksi sulavalinjaista mutta sisäelimet syövää vihreää ja uusliberalistista alien-kapitalismia.
Jostain syystä kirjoittaja puhuu Seppäsen yhteydessä taistolaisista, vaikka Seppäsellä ei koskaan ole ollut mitään tekemistä taistolaisuuden kanssa. ”Taistolaisuus” on Suomessa kätevä kortti, jonka voi vetää eteen aina ja kaikkialla. Monti ei ylipäätänsä tiedä Suomen poliittisten liikkeiden historiasta mitään. Ei Suomessa ollut juuri mitään taistolaisia 60-luvulla. Koko liike alkoi Suomessa käytännössä vasta vuonna 1970. Sitä ennen se oli puolueen sisäinen virtaus, jossa ei ollut juurikaan nuorisoa.
Taistolaiset olivat vastareaktio 60-luvun liikettä vastaan, eivät osa 60-luvun liikettä. Liike esitellään usein jonkinlaisena esimerkkinä suomalaisesta takapajuisuudesta. 60-lukua seurasi kuitenkin kaikkialla valtava vastareaktio ja eksodus puolueisiin ja muodollisiin järjestöihin. Muualla nämä puolueet ja järjestöt olivat Suomen taistolaisia radikaalimpia (Ranskassa ja Englannissa trotskilaisia ja Yhdysvalloissa maolaisia), mutta ne kaikki edustivat vanhanaikaisempaa organisaatiomallia reaktiona 60-luvun pettymyksiin. Näihin aikoihin perustettiin myös paljon uusia anarkistijärjestöjä, jotka olivat aatteiltaan enemmän 60-lukulaisia, mutta järjestömallinsa puolesta osa tätä eksodusta organisaatioihin. Taistolaiset olivat osa tätä kaikkien teollisuusmaiden tendenssiä, vaikkakin erikoinen ja ainutlaatuinen osa.
Minusta nykyään on tarpeen erotella ympäristöliike ja vihreä liike, niin, että puolueet kuuluvat jälkimmäiseen. Siinä missä ympäristöliike on 60-luvun suhteellisen suoraa jatkumoa, niin vihreisiin puolueisiin lähti porukkaa, joka edusti tätä vastareaktiota 60-luvulle, vaikkakin mukana saattoi olla 60-luvun veteraaneja (esim. Fischer, Cohn-Bendit). Ja näiden lisäksi myös vastareaktion vastareaktio-porukkaa, joka halusi heivata maolaiset ja trotskilaiset viritelmät ja perustaa jotain muuta.
Ymmärrän ettei historia kiinnosta kaikkia, mutta miksi pitää viitata historiaan jos historia ei kiinnosta?
Huvittavaa, että näin Palmian yhtiöittämiskeskustelun yhteydessä meille kerrotaan, että Suomen Kokoomuksen puisto-osastolla olisi jotain tekemistä 60-luvun liikkeen kanssa.
Seppäsläinen vasemmisto on toki usein aika lailla kujalla, mutta ei niin kujalla ettei osaisi erottaa tietokapitalismia ja finanssikapitalismia toisistaan. Montin kirjoituksessa nämä kuitenkin sotketaan toisiinsa tämän tästä, kenties tarkoituksella. Kirjoittaja haluaa uskotella lukijoille, että joissain hedgerahastoissa olisi jotain tietotaloudellista luovuutta. Tai pankeissa, jotka joka tapauksessa elävät nykyään suoraan veronmaksajien kädestä.
Kirjoittajan viesti on, että kuka tahansa kapitalisteista puhuva kannattaa kapitalistien ampumista. Se ei ole kivaa. Siispä jos halutaan, että kaikilla olisi kivaa, pitää totutella elämään kapitalismissa, äänestää Vihreitä ja tyytyä perustulon kaltaisiin ropoihin. Ja yksityistää kaikki, koska se edistää ”luovuutta”.
Kirjoitus on hyvä muistutus siitä, että seppäsläiselle vasemmistonationalismille on ehkä vieläkin vastenmielisempi vaihtoehto: Vihreät rp.