Teksti Suvi Auvinen

Kanat ovat tehneet kammottavan virheen maistuessaan niin herkullisilta.

Minä olen aina pitänyt lihan mausta. Lapsena lehtipihvi oli suurinta herkkuani ja edelleenkin muistelen kaiholla Keniassa syömääni nyama choma, eli paikallisten mukaan poltettu eläin -ateriaa. Olen maailmalla syönyt niin krokotiilia, strutsia, haita kuin käärmettäkin kotoisten lehmän, sian, poron, hirven, kalojen ja lampaan ohella.

En ole koskaan uskonut, että lihan syöminen sinänsä on moraalisesti ”oikein” tai ”väärin”. Me eläimet syömme toisiamme ja ihminen on onnistunut kipuamaan suhteellisen korkealle ravintoketjussa. Olemme myös kasvaneet kulttuurissa, jossa lihansyönti on normi ja siihen kannustetaan. Makuasioista on toki turha kiistellä, mutta kanat ovat todella tehneet evoluutiossa kammottavan virheen maistuessaan niin herkullisilta.

Tämä kaikki ei tietenkään oikeuta sitä, kuinka ruoaksi kasvatettavia eläimiä kohdellaan.

Kaikki tietävät, kuinka eläimiä kidutetaan lihateollisuudessa. Jos valitsee sulkea silmänsä aiheelta, voi sen toki tehdä: tuskin kukaan on silti niin naiivi, että kuvittelee kyljyksen olevan pahnoilla vanhoille päivilleen tyytyväisenä köllinyttä possua. Vaikkei haluaisi katsoa videota, jossa eläviä pieniä tipuja paiskotaan lapiolla lihamyllyyn, ei voi teeskennellä niiden ”onnellisten kanojen” olleen oikeasti onnellisia tai eläneen kanalle luontaista elämää.

Niin kauan kuin lihaa ostetaan, sitä myös myydään. Minä en halua olla osa järjestelmää, jossa eläimet nähdään kulutushyödykkeenä. En halua omilla tuloillani tukea systeemiä, joka riistää eläimiltä kaiken oikeuden inhimilliseen kohteluun, lajityypilliseen käytökseen ja tekee niistä halpaa materiaa. Kun kaupassa katsoo broilerin kilohintaa, hälytyskellojen pitäisi soida päässä. Jokainen ymmärtää, että eläin, jonka elämän hinta käsiteltynä lopputuotteena on muutaman euron luokkaa, ei ole voinut elää elämisen arvoista elämää.



Mutta kun se liha on niin hyvää!

Olen ratkaissut ristiriidan ”eläimet-maistuvat-hyviltä-mutta-niiden-tuottaminen-ruoaksi-on-kuvottavaa” freeganismilla. Syön mielelläni lihaa, mutta vain jos dyykkaan sen. Tällöin en ole tukemassa lihateollisuutta, säästän luontoa vähentämällä jätekuormaa ja uusien tuotteiden kulutusta eikä kulutustani lasketa kapitalismin mittarilla mihinkään. Näen tekoni myös kunnioittamassa eläinten elämää. Lihateollisuuden kuvottavuuden huippu saavutetaan mielestäni pisteessä, jossa eläin elää elämänsä tullakseen syödyksi, päätyy kaupan hyllylle ja siitä roskiin. Tässä kohtaa freegani astuu kuvioon, avaa lähikaupan roskiksen, dyykkaa lihan, kiittää kanaa tämän elämästä ja syö herkullisen leikkeen.

Erilaiset Lihattomat lokakuut ja vegaanikuukaudet ovat nostaneet päätään. Yksi tällainen on tammikuun Vegaanihaaste, joka on siis käynnissä parhaillaan. Ideana on tällä kertaa lihanvälttelyn lisäksi dropata kaikki eläinperäinen ruoka: voi, munat, maito, juusto, hunaja. Lista jatkuu surullisen pitkänä.

Tammikuun vegaanihaaste houkutteli minuakin. Lihaa en ole ostanut aikoihin, mutta juustot ja munalliset tuotteet koristani löytyvät yhtenään. Hedonismiin taipuvalla luonteella mietin, voisinko vaikuttaa hyvikseltä ja kuitenkin päästä jotenkin helpommalla kuin koko kuukauden veganismilla. Tein virheen ja aliarvioin Facebook-kavereitteni innon vaikuttaa elämääni. Ilmoitin olevani vegaani tammikuun alusta niin monta päivää kuin status saisi tykkäyksiä. Laskeskelin, että ehkä maksimissaan parikymmentä kaveria voisi haluta vegaaniuttani. Lopputulos? 63 tykkäystä, 63 päivää.


Tässä sitä ollaan. Viikko vegaaniutta takana ja vielä pari kuukautta edessä. Kaupassakäynnistä on tullut hyvin hankalaa, sillä en ole vielä oppinut ulkoa niitä tuotteita, joita voin ostaa. Veganismi on myös selvästi elintasokysymys: rahaa palaa jokaisella kauppareissulla enemmän kuin normaalisti. Nälkä yllättää helposti, kun ei voi ostaa mitä tahansa kahvilaevästä sieltä, missä milloinkin kulkee. Juustoa on ikävä ja soijamaito on liian makeaa.

Toisaalta lämmittää tieto, ettei ruokavalioni takia tarvitse kahlita lehmiä lypsykoneisiin, pitää kanoja häkeissä tai ylipäätään riistää muita eläimiä. Jo viikossa olen myös kokeillut ruokia, joita en muuten olisi ajatellutkaan valmistavani ilman eläinperäisiä tuotteita. Vegaaninen ruoanlaitto on helpompaa kuin kuvittelin ja osa ruoista parempia kuin eläinversionsa.

Kuinka veganismini käy? Pitääkö haaste? Se jää nähtäväksi, mutta ainakin saan hetkeksi vähän paremman omantunnon. Nämä 63 päivää eivät tule olemaan minulle yhtä onnea. Tulen olemaan tuskastunut ja puhisemaan sitä, miksi tässäkin tuotteessa pitää olla eläimiä. Kulutuksemme ei kuitenkaan pitäisi pohjautua siihen, mikä on mahdollisimman helppoa ja mukavaa vaan siihen, mikä on oikein. Näiden 63 päivän ajan voin ajatella niitä todella onnellisia kanoja, joita kukaan ei syö, tarhaa tai nypi tyynyksi ainakaan minun takiani.