HenkilökohtaistaKirjoittanut katriina rosavaara

Vaihtelevat signaalit

Lukuaika: 2 minuuttia

Vaihtelevat signaalit

HenkilökohtaistaHenkilökohtaista

Henkilökohtaista-blogin kirjoittajat ovat elämän asiantuntijoita: he tutkivat muun muassa elämäntapoja, tyyliä, työtä, musiikkia ja perhettä. Henkilökohtainen on poliittista.

Teksti Katriina Rosavaara

Ovatko äänestäjät kyllästyneet tilanteeseen, jossa ihmisoikeusasiat juuttuvat eduskunnassa puoluepoliittisten vääntöjen pelinappuloiksi?

Poliitikoilla on tapana ilmaista säännöllisesti huolensa siitä, kuinka vähän politiikka nuoria kiinnostaa. Vaalien jälkeen pohditaan passiivisuuden syitä ja lasketaan, kuinka harva jaksoi käydä piirtämässä ehdokasnumeron äänestyslipun rinkulaan. Politiikan pitäisi kiinnostaa, koska kyseessä ovat yhteiset asiat ja nuorten tulevaisuus.

Syksyllä 2012 pieni kaveriporukka kyllästyi odottamaan. Heistä oli väärin, että Suomi on ainoa Pohjoismaa, jossa ei ole tasa-arvoista avioliittolakia. Heitä huolestutti, että Suomi oli jäämässä jälkeen yleisestä ihmisoikeuskehityksestä. Myös lakialoitteen etenemisen hitaus eduskunnassa ihmetytti. Asialle oli tehtävä jotakin.

mainos

Tahdon2013-kampanja on tuon kaveriporukan luomus, porukka vain on puolessa vuodessa kasvanut koko maan kattavaksi verkostoksi samoin ajattelevia ihmisiä. Nuoret haluavat työllään osoittaa, kuinka kuka tahansa voi osallistua politiikkaan ja että kansalaisaloitteet todella toimivat. Mukaan ovat tervetulleita kaikki, mutta kampanja on edelleen heidän, suomalaisten nuorten yhteisvoimin tekemä ja toteuttama.

Kampanjan lanseerauspäivää vietettiin maaliskuussa tasa-arvon päivänä. Heti aamusta oli selvää, että nyt tehtäisiin poliittista historiaa. Allekirjoitusten vyöry jatkui tasaisena koko päivän. Vuorokauden tullessa täyteen oli nimensä lakialoitteeseen sähköisesti kirjoittanut jo yli satatuhatta äänioikeutettua.

Luku on aivan käsittämättömän suuri. Kansalaisaloitteeseen kun tarvitaan ”vain” 50 000 nimeä ja aikaa niiden keräämiseen on kuusi kuukautta. Nyt oli saman tien selvää, että kansalaisaloite tulisi eduskunnan käsittelyyn.

Seuraavina päivinä mediassa esiintyi hämmentyneitä poliitikkoja ja virkamiehiä. Ei paljon iloittu nuorten aktiivisuudesta tai muidenkaan kansalaisten kasvaneesta kiinnostuksesta politiikkaa kohtaan. Oli tullut uusi huoli. Kansalaisaloite. Nuoret olivat ottaneet lain omakseen ja käyttivät sen suomia mahdollisuuksia ja oikeuksia innokkaasti.

Mikä poliitikot yllätti? Eduskuntavaalien alla ehdokkailta kysyttiin usein kantaa tasa-arvoiseen avioliittolakiin ja Arkadianmäelle äänestettiin enimmäkseen asiaan myönteisesti suhtautuvia edustajia. Hallitusneuvotteluissa sovittiin, että vaikka asiaa ei kirjata hallitusohjelmaan, se hoidetaan kuntoon. Kansanedustajien lakialoite tasa-arvoisesta avioliittolaista yritettiin kuitenkin vaieta kuoliaaksi. Kun se ei onnistunut, lakivaliokunnassa jouduttiin äänestykseen, jossa aloitteen tuominen suureen saliin torpattiin täpärästi yhdellä äänellä.

Olisiko nyt kuitenkin käynyt niin, että äänestäjät ovat kyllästyneet tilanteeseen, jossa ihmisoikeusasiat juuttuvat yhä uudelleen eduskunnassa puoluepoliittisten vääntöjen pelinappuloiksi? Kansanedustajien puolueista riippumatta on aika kuunnella äänestäjiä kotimaakunnassa herkin korvin, sillä me tahdomme. Lakialoitteen on tähän mennessä allekirjoittanut verkossa lähemmäs 150 000 potentiaalista äänestäjää, eikä lukuun ole vielä lisätty paperille allekirjoittaneita. Tämä on koko maan asia, ja koskettaa meitä kaikkia. On aika luopua ”homoliitoista” ja luoda yhtenäinen ja tasa-arvoinen avioliittolaki, jossa puolison sukupuoli ei määritä oikeuksien määrää.

***

Tuntuuko ettei sana kuulu? No ei se mitään, huhtikuun 4.–7. päivä Helsingissä kaupunginosien tärkeät asiat viitotaan lipuin. Nykytaiteilija Miroslaw Balkan IHME 2013 -teos Signaalit toteutetaan yhdessä kaupunkilaisten kanssa neljässä Kommunikaatiopisteessä. Viestit kulkevat kaduilla merenkulussa 1800-luvulla käytetyin lippuviittomin, jonka jälkeen visuaalinen viesti puretaan keskusteluin. Balkan teos tutkii taiteen yhteiskunnallisuutta ja taideteoksen mahdollisuutta synnyttää muutosta.

”Taide voi mahdollistaa ja tukea ajatuksia, joiden kautta voimme kuvitella muutoksen ja se voi olla lähtökohta teoille, joiden kautta muutoksesta voi tulla totta.”


IHME-tapahtumiin on vapaa pääsy, lisätietoja www.ihmeproductions.fi.