Teksti Kristiina Koivunen

Kurdistanin ex-kulttuuriministeri Falakadin Kakai kuoli 31.7.2013.

Kurdistanin suosittu entinen kulttuuriministeri Falakadin Kakai kuoli sydänkohtaukseen 31.7.2013. Viime viikot ovat olleet synkkiä kurdikulttuurille, sillä runoilija Sherko Bekas kuoli syöpään 4.8.2013.

Falakadin Kakailla on paljon ystäviä Suomessakin, sillä hän lomaili täällä kaksi viikkoa vuonna 2008, ja solmi yhteyksiä suomalaiseen kulttuurielämään vieraillessaan muun muassa Faces-festivaaleilla. Suunnitelmat kurdimuusikoiden esiintymismatkasta Suomeen eivät valitettavasti silloin toteutuneet.

Falakadin Kakai rakensi siltoja eri kurdiryhmien välille ainutlaatuisella tavalla. Hän nousi johtotehtäviin islamilaisessa maassa, vaikkei ollut muslimi, vaan kakai-uskonnon harjoittaja. Hänen kirjoittamansa kirjat ovat uskonnollisia kirjoja. Blogitila ei riitä hänen kuvaamiseensa, kerron vain pari häntä kuvaavaa tapausta ja omia muistojani hänestä.

Falakadin Kakai kertoi tavanneensa Euroopassa kirjailijoiden sananvapausjärjestö Penin edustajia ja ehdottaneensa heille yhteistyötä Kurdistanissa. Hänelle oli sanottu, ettei siihen ole tarvetta, koska Kurdistanissa on hyvä sananvapaustilanne. Kakai oli vastannut, että hän voi laittaa pari kirjailijaa vankilaan, jos se lisää Penin kiinnostusta Kurdistaniin.

Vanhoillista KDP-puoluetta edustaneella Falakadin Kakailla oli hyvät välit kaikkiin kurdipuolueisiin, myös Kurdistanin työväenpuolueeseen PKK:hon. Hän puhui PKK:n johtajan Abdullah Öcalanin puolesta, ja oli ainoa Kurdistanin aluehallituksen ministeri, jolla oli matkustuskielto Turkkiin. Hän ei voinut käyttää Turkin lentoyhtiötä, koska myös transit-matkustajien passit tarkastetaan Istanbulin lentoaseman transit-hallissa.

Tapasin hänet kesällä 2008 Helsingissä useita kertoja. Puhuimme Kontulassa sijaitsevan kerrostalo-asunnon keittiön pöydän ääressä lähes kymmenen tuntia.

Kakain mielestä tunnen kurdien poliittisen tilanteen, mutta minun on perehdyttävä kurdikulttuuriin ja -historiaan. Hän sanoi haluavansa antaa minulle avaimet tilanteen ymmärtämiseen ja lupasi, että olen kulttuuriministeriön vieras tullessani Kurdistaniin.

Matkustin Hêwleriin aamuyöllä elokuun 20. päivänä vuonna 2008. Lentokentällä vastassa oleva kulttuuriministeriön kansainvälisen osaston työntekijä Gharib Ahmad Rauf ilmoitti Kakain tulevan tapaamaan minua seuraavana aamuna hotelliin.

Näin tapahtuikin, seuraavana aamuna Falakadin Kakai ja Gharib tulivat hotelliin täsmälleen sovittuna aikana. Juttelimme hetken lähes autiossa ravintolassa, tunnelma on yhtä kodikas kuin Kontulassa muutama viikko aiemmin. Olin kertonut jo siellä, että haluan mennä Sulaymanian elokuvajuhlille. Kakai menisi sinne seuraavana päivänä, ja sovimme, että matkustan hänen kyydissään.

Seuraavana aamuna hotellin pihalla oli paljon väkeä noustessani Falakadin Kakain Land Roveriin. Sen etupenkillä istui peshmerga, kurdisotilas, kivääri kädessä. Arvelin, että Kakailla on yksi henkivartija, mutta kun parin tunnin matkan jälkeen pysähdyimme ja kävimme kahvilla, ravintolan pihalla seisoivat samat peshmergat kuin aamulla hotellin edessä. Ministerin maastoautossa oli yksi sotilas, ja perässä ajavassa autossa heitä oli neljä.

Kolmetuntinen matka oli hyvä tilaisuus puhua Kakain kanssa. Auton takapenkillä oli paljon papereita, ministeri käytti automatkat muuhun kuin maisemien katseluun. Kakai näytti erästä listaa. Siinä oli lueteltu kirjat, jotka olivat ilmestyneet kulttuuriministeriön kustantamina hänen reilun kuukauden mittaisen Euroopan matkansa aikana. Listassa oli yli neljäkymmentä kirjaa.

Sulaymaniassa ajoimme Kakain tuttavien luo. Hän soitti heille autosta matkan varrelta tarkistaakseen ovatko he kotona.

”Turha ilmoittaa etukäteen tulosta, naiset tekevät paljon ruokaa ja siitä on heille ylimääräistä vaivaa”, hän selitti. Hän antoi tuttavalleen lahjaksi kirjan, jonka lukemiseen tämä keskittyi vaihdettuaan pari sanaa Kakain kanssa. Sotilaat istuivat autossa talon edessä.

Kun jatkoimme matkaa, Kakai neuvoi minua jättämään kassini autoon. Minulla oli sininen urheilukassi, jossa oli punaiset kanttaukset ja runsaasti vahvistuksia ilmastointiteipillä.

Sulaymanian kulttuuritalon edessä oli paljon ihmisiä ministeriä vastassa ja hänet ohjattiin sivuovelle. Yritin jättäytyä joukon hännille, mutta isännät viittoivat määrätietoisesti, että minun on käveltävä Falakadin Kakain perässä.

Luulin, että menemme johonkin toimistoon, mutta astuimme juhlasaliin, jossa oli 800 ihmistä. Monet heistä nousivat seisomaan ministerin saapuessa etuovesta. Televisiokamerat kuvasivat ja salamat välähtelivät. Istuin etupenkkiin ja yritin näyttää luontevalta.

Palattuani elokuvajuhlilta Hêwleriin kävin Gharibin kanssa läpi ohjelmaani. Falakadin Kakai oli kertonut hänelle, että kulttuuriministeriö huolehtii kaikista asioistani. Hän on kuitenkin unohtanut, että halusin olla Kurdistanissa kolme kuukautta. Gharib ei pystynyt salaamaan hämmästystään kuullessaan asiasta. Minä puolestani olin tosi vaivaantunut, sillä olen tullut Kurdistaniin odottamatta kulttuuriministeriöltä mitään erityistä, aioin matkustaa omatoimisesti.

Kun Falakadin Kakai kuuli kuinka kauan haluan olla Kurdistanissa, hän määräsi Gharibin tekemään aluehallitukselle rahahakemuksen kuluihini. Gharib ja minä mietimme perusteluja hakemukseen. Päätös tuli parissa päivässä, minulle myönnettiin majoitus kolmeksi kuukaudeksi ja auto ja kuljettaja Aref puoleksitoista kuukaudeksi. Hänen kanssaan kiersin ympäri Kurdistania ja aloitin kirjani The Kurds, A Nation of Genocides kirjoittamisen, kirja valmistui viime keväänä. Falakadin Kakai oli keskeinen henkilö tämän projektin aloittamisessa.