Teksti Antti Rautiainen

Eurooppa tarjosi kylmän suihkun Venäjän oppositiolle.

Tammikuun 16. ja 17. päivän välisenä yönä Toinen Venäjä -oppositioliikkeen ja kielletyn Kansallisbolshevistisen puolueen jäsen Aleksander Dolmatov teki itsemurhan hollantilaisessa säilönottokeskuksessa. Tähän asti julkisuudessa olleiden tietojen perusteella Dolmatovin kuolemaan johti henkilökohtaisen kriisin, viranomaisten epäkompetenssin ja Euroopan nykyisen siirtolaisuuspolitiikan yhdistelmä.

Dolmatovin kuolema ei ylittänyt Suomessa uutiskynnystä lainkaan, mutta Venäjällä se oli iso uutinen. Oppositiolle se on jo toista viikkoa tärkein puheenaihe. Monille on käsittämätöntä, että Hollanti saattoi antaa kielteisen turvapaikkapäätöksen Venäjällä poliittisen vainon kohteeksi joutuneelle oppositioaktivistille.

Liberaali oppositio tuntuu olevan vakuuttunut siitä, että KGB on onnistunut jotenkin soluttautumaan Hollantiin, ja painostamaan Dolmatovin itsemurhaan. Samasta vihjailee hänen asianajajansa Mark Wijngaarden, mahdollisesti peittääkseen omia virheitään.

Yhtä vainoharhaista teoriaa levittää Kreml-mielinen Komsomolskaja Pravda, mutta myös Dolmatovin puolueen johtaja Eduard Limonov, he väittävät että raketti-insinööri Dolmatovia painostettiin luovuttamaan Nato-maille teknologisia salaisuuksia. Limonov on viime aikoina taas lähestynyt 1990-luvun punaruskeaa linjaansa, hän otti myös jyrkästi kantaa kaikkia ulkomaille suuntautuvia adoptioita vastaan. Dolmatovin turvallisuusluokitus oli kuitenkin niin matala, että hänellä tuskin oli mitään sellaista mitä Nato-maat tarvitsisivat.

Vaikeinta on arvioida mitä Dolmatovin pään sisällä tapahtui. Hän ei jättänyt minkäänlaista poliittista tekstiä, vain äidilleen suunnatun melko kryptisen viestin, jonka yritän kääntää tähän parhaani mukaan:

”Äiti, äitinen!

Lähden pois, jotta en palaisi petturina, ja saattaisi häpeään kaikkia, koko heimoamme. Tällaista tapahtuu. Kestä. Pyydän sinulta. Kanssasi olen kuten olin ennen… Sano Venäjällä, että tämä oli vain onnettomuus. Näkymisiin. Mikä sai minut pakenemaan Venäjältä. Laiskuus ja saamattomuus estivät opiskelemasta uusia lakeja. Petin rehellisen ihmisen, petin Synnyinmaan turvallisuuden. Jos mahdollista, palauttakaa ruumiini Venäjälle. Uskokaa jumalaan. Älkää uskoko kaiken maailman toimijoita. Venäjä on vahvempi kuin mikään muu maa. Ja tulee vain vahvemmaksi. Elämä Venäjällä [epäselvä kohta] on parempaa kuin missään muualla.”

Nojautuen tähän kirjeeseen, Hollannin viranomaiset kiirehtivät ilmoittamaan, että Dolmatov teki itsemurhan ”yksinomaan henkilökohtaisista syistä”. Mutta olkoot Dolmatovin henkilökohtaisen kriisin syyt mitkä tahansa, on selvää että päätökseen hänet ajoi nimen omaan kielteinen turvapaikkapäätös. Eli Hollannin viranomaisten tiedotus oli jos ei suoranaista valehtelua, niin ainakin omien toiveiden esittämistä todellisuutena.

Venäjän viranomaiset etsivät Dolmatovia Putinin virkaanastujaispäivää edeltäneen toukokuun 6. päivän mielenosoituksien tapahtumien perusteella. Tuolloin poliisi kävi ensimmäistä kertaa vaalivilpin vastaisia joukkomielenosoituksia vastaan, ja useita ihmisiä on passitettu tutkintavankeuteen tai kotiarestiin syytettynä mellakasta.

Nyt viranomaiset ovat päättäneet selittää yhteenoton Georgiasta päin masinoidun salaliiton tuloksena, ja pääorganisaattoriksi ollaan leimaamassa Vasemmistorintaman Sergei Udaltsovia, Leonid Razvozžajevia ja Konstantin Lebedevia. Hollannin viranomaiset perustelivat kielteistä turvapaikkapäätöstä väittämällä, että Dolmatovia uhkaisi enintään 12 euron sakko laittomasta mielenosoituksesta, viranomaiset jättivät siis huomiotta kaikki toukokuun tapahtumien esitutkintaan liittyvät laittomuudet, kuten Razvozžajevin kidnappauksen Kiovasta. Toukokuun tapahtumien jälkeen duuma hyväksyi pikavauhtia lain, jolla tämä sakko nostettiin 500 euroon, ei kuitenkaan takautuvasti.

Dolmatov oli sotateollisuuden työntekijänä erittäin haavoittuvassa asemassa, häneen kohdistettiin rankkaa painostusta jo ennen Putinin virkaanastumista. Äidin löytämässä muistiinpanossa hän kertoo turvallisuuspalveluiden vieneen hänen työkoneensa kovalevyn jo lokakuussa 2011, ja yrittäneen painostaa hänet ilmiantajaksi uhaten lavastaa hänet syylliseksi huumausaineiden hallussapitoon. Useita turvallisuus- ja sotateollisuuteen kytköksissä olleita tutkijoita ja työntekijöitä on passitettu Venäjällä vankilaan vuosikausiksi heppoisin perustein, esimerkiksi Igor Sutjagin, joka sai 15 vuoden tuomion mutta joka lopulta vaihdettiin Yhdysvalloissa vangittuihin venäläisvakoojiin humanitaarisista syistä.

Asianajaja Wijngaardenin mahdollisten laiminlyöntien osuus on syytä selvittää. Hän jätti valituksen viranomaispäätöksestä viime hetkessä, tämä ei ehtinyt ajoissa tietojärjestelmään ja Dolmatov passitettiin suljettuun keskukseen odottamaan karkotusta. Jostain syystä viranomaiset eivät tarkistaneet tietojärjestelmää myöhemminkään, minkä lisäksi jo itsemurhaa yrittänyt Dolmatov laitettiin yhden hengen selliin ilman valvontakameraa, mikä on ilmiselvä laiminlyönti.

Lisäksi Hollannin viranomaiset vetosivat siihen, että koska Venäjä on Euroopan neuvoston jäsen, voivat venäläiset saada oikeutta myös valittamalla Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen. Strasbourgin käsittelyajat ovat kuitenkin jossain viiden vuoden kieppeillä, ja tässä ajassa Venäjän vankilassa istuva ehtii saada esimerkiksi tuberkuloosin monta kertaa. Sergei Magnitskyn tapattamiseen vankilassa riitti 11 kuukautta, tässä ajassa Strasbourgissa olisi vain ehditty laittaa valitukset mappiin ja varastoon odottamaan.

Hollannissa on aloitettu peräti kolme eri tutkimusta eri viranomaistahojen laiminlyönneistä, mutta en usko että kukaan saa mitään merkittävää rangaistusta. Venäjän on rikoslaissa pykälä ”Itsemurhaan ajaminen” (pykälä 110), ja siitä voidaan antaa enintään viisi vuotta vankeutta. Poliisi on velvollinen tutkimaan itsemurhatapaukset, ja selvittämään, onko itsemurhan tekijä ajettu tekoon. Laki on edesauttanut simputuksen vähentymistä Venäjän armeijassa. Tässä suhteessa Venäjän lainsäädäntö vastaa paremmin oikeustajuani kuin länsimainen.

Venäjän toisinajattelijat ovat usein turhankin naivisti luottaneet länsimaihin jo 200 vuoden ajan, mutta nyt tämä luottamus on saanut kovan kolauksen, kuten Oleg Kašin kirjoittaa New York Timesissa. Eurooppa myös jälleen vaikeutti Schengen-viisumien saamista venäläisille, selvästi EU:n yhteisen politiikan määrittely Venäjän kansalaisten suhteen menee aina kaikista vihamielisimmän maan näkemysten mukaan.

Tapahtumien kulku Hollannissa on suoraa seurausta poliittisista valinnoista, jotka ollaan tehty viimeisten kymmenen vuoden aikana, ensin Pim Fortuynin ja sitten Geert Wildersin oikeistopopulististen puolueiden vaalimenestyksen jälkeen.

Viime viikolla hollantilainen rajojen vastaisen liikkeen aktivisti Joke Kaviaar tuomittiin neljäksi kuukaudeksi vankilaan ”kiihotuksesta” kirjoitettuaan tekstejä, joissa hän kovasanaisesti kritisoi Hollannin siirtolaisuuspolitiikkaa, jotka ovat Dolmatovin lisäksi ajaneet kuusi muuta epätoivoista turvapaikanhakijaa itsemurhaan syyskuusta 2010 lähtien.

Viimeksi huhtikuussa 2012 36-vuotias yksinhuoltaja Burundista Alain Hatungimana teki itsemurhan vain siksi, että hänen 12- ja 14-vuotiaat lapsensa olisivat voineet jäädä Hollantiin. Ovatko ”maahanmuuttokriitikoiden” mielipiteet todellakin niin arvokkaita, että heidän vuoksi pitää vangita siirtolaisaktivisteja, ajaa poliittisen vainon uhreja itsemurhaan ja pönkittää Putinin valtaa Venäjällä?

PS: Youtubesta ja Vimeosta löytyy aivan loistava dokumentti kansallisbolshevikeista vuodelta 2008, Vallankumous jota ei tullut. Dokumenttielokuva esitettiin viime viikolla Ylellä.