Henkilökohtaista
Henkilökohtaista-blogin kirjoittajat ovat elämän asiantuntijoita: he tutkivat muun muassa elämäntapoja, tyyliä, työtä, musiikkia ja perhettä. Henkilökohtainen on poliittista.
Teksti Pertti Laesmaa
Terveisiä ei aina lähetä tai saa, mutta elämä jatkuu & karavaani kulkee.
Cafe Caruselissa kysyin Heikki Sarmannolta tarkempia tietoja valokuvasta.
”Ei niitä voi muistaa. Joku ottanut joskus… Lähden piakkoin tapaamaan taas Sonny Rollinsia. Kovassa vedossa edelleen, jalat vähän kremppaa.”
En lähettänyt Rollinsille terveisiä. Tunnen miehen hyvin, mutta hän ei minua.
Kesällä Sarmanto sanoi, että Espan lava on viheliäinen konserttipaikka. Liikenteen melu ympärillä, ei kuule edes itse jousien herkimpiä nyansseja. Puolustin kuin leijona pentujaan kuitenkin Jazz-Espaa. (Annika, saanko plussan pieneen vihkoosi?)
Piipulle mennessäni Pekka Sarmanto tuli ulko-ovella vastaan. Keskustelumme jäi mitä mies -asteelle ja maailman menon ihmettelyksi. Vaggaritehtäväni on vuosia ollut kertoa Pekkikselle terveisiä Reijolta. Ärtee menehtyi kuitenkin viime vuonna. Hiukan hiljaiseksi on vetänyt meitä molempia.
Kun viime talvena hain Nyyrikissä yhtä vakituisista viskiannoksistani, Maija Hapuoja lauloi puoliääneen paperista.
”Outo kappale?”
”Tuttu, muttei ole tullut aikoihin esitettyä.”
Maija Hapuojan ja Heikki Sarmannon yhteistyö synnytti 1970 luvulla fuusiomusiikkia, jossa jazz ja klassinen laulu yhdistyivät. Outi Poppin kollega pyysi joskus vuosituhannen vaihteessa radiossa tiukkaa syväanalyysia juuri soitetun iskelmän sanoista.
”En kuuntele koskaan sanoja. Jos haluan runoutta, luen runoja.”
Sitä tämäkin ilta oli. Hyvää soittoa, laulua ja runoutta. Ja nostalgiaa!
Olen joskus ihmetellyt, kun varttuneempi väki syödä kolistelee jazzkonserteissa kuin viimeistä päivää. Nyt tikettiin kuului herkkulautanen (kaksi Johnnie Walkeriani eivät kuuluneet). Siis tämähän on aivan mahtavaa! Vanhuus tulossa?
Poistuessani kahdeksantoista dösä lähti nenän edestä. Tunti seuraavaan, jos oikein ymmärsin. Tehtaankadun sporapysäkeille dallatessani kaivoin koko matkan taskujani ja Voima-laukkua piipputoppariani etsien. Äskenhän se mulla just oli. Dementia tulossa?
Lähes eedenimäinen olo jäi kuitenkin plakkariin illasta. Sillä jaksetaan taas ihmeesti.
