Henkilökohtaista
Henkilökohtaista-blogin kirjoittajat ovat elämän asiantuntijoita: he tutkivat muun muassa elämäntapoja, tyyliä, työtä, musiikkia ja perhettä. Henkilökohtainen on poliittista.
Teksti Antti Rautiainen
On parempi pärjätä rahalla kuin olla pärjäämättä laisinkaan.
Lokakuun 18. päivä Lenta.ru-uutissivusto kirjoitti, että ”oikeusistuin palautti Nižni Novgorodin antifasistien tapauksen esitutkintaan”. Käänne, joka kuulostaa byrokraattiselta paperinpyörittämiseltä on itse asiassa Venäjän antifasistisen liikkeen mahdollisesti makein voitto tänä vuonna.
Käsittelin yritystä lavastaa Nižni Novgorodin antifasistit syylliseksi ”äärijärjestön perustamiseen” viime vuoden elokuussa, ja sivusin sitä myös helmikuussa Kremlin virallisen ideologian ja antifasismin suhdetta valottaneessa kolumnissani. Uusin käänne paljastaa paljon sekä siitä, miten Venäjän oikeusjärjestelmä toimii että siitä, miten väärinkäytöksiä vastaan voi kamppailla myös erittäin hankalista alkuasetelmista käsin.
On epätodennäköistä, että tapaus palaa enää oikeuden käsittelyyn. Mutta kuten Venäjällä usein käy, tuomari ei ollut riittävät rohkea viitatakseen suoraan poliisin rikolliseen toimintaan. Todennäköisesti tapaus haudataan nyt kaikessa hiljaisuudessa mappi ö:hön. Ja kenenkään ei pidä kantaa vastuuta siitä piinasta ja epävarmuudesta, jota Nižni Novgorodin antifasistien on pitänyt sietää viimeisten puolen vuoden ajan. Ja mitä heidän pitää kärsiä edelleen, erityisesti niiden kahden, joiden oli paettava kotikaupungistaan ja siirryttävä maan alle.
Mutta tästä huolimatta uusi käänne mielestäni harvinaisen makea voitto, koska tuntui toivottamalta yrittää mobilisoida laajempaa liikettä Nižni Novgorodin antifasisteja tukemaan. On aivan eri asia toimia poliittista vainoa vastaan laajemmassa, esimerkiksi Himkin metsätaistelun viitekehyksessä, tai järjestää kampanjaa laajasti tunnettujen Moskovan antifasistien, kuten Aleksei Sutugan tai Aleksei Olesinovin puolesta.
Kun ongelmiin joutuvat tuntemattomat kaverit maakunnista, jotka eivät edes ole osallistuneet mihinkään laajoihin kansanliikkeisiin vaan, joita kidutetaan ja uhataan vankilalla vain siksi, että valtio haluaa tuhota pienimmänkin vastarinnan, on protestiliikkeen organisoiminen heidän puolestaan lähes toivotonta. Siitäkin huolimatta, että Nižni Novgorodin tapaus oli ensimmäinen, jossa yritys käyttää Venäjän ”äärijärjestöjen” vastaista lainsäädäntöä antifasisteja vastaan eteni oikeudenkäyntiin asti, joten sillä oli valtava merkitys ennakkotapauksena.
En sanoisi, että liike ”Himkin panttivankien” puolesta oli varsinainen massaliike, mutta ainakin se oli liike. Missään vaiheessa kamppailua ei tuntunut siltä, että ketään ei yksinkertaisesti kiinnosta. Mutta Nižni Novgorodin antifasistien puolesta emme saaneet edes Moskovassa marssimaan viittätoista henkeä enempää. Jo vuosi sitten oli selvää, että oli aivan turhaa yrittää järjestää uusia toimintapäiviä, ja piti keskittyä pelkästään tiedonlevitykseen ja rahan keräämiseen.
Ja tapauksesta tuli kallein Moskovan Anarkistisen Mustan Ristin yhdeksänvuotisen historian aikana. Vaikka myös liberaaleille ihmisoikeusaktivisteille oli päivänselvää, että poliisi oli lavastanut syytteet, Agora-ihmisoikeusjärjestö ei järjestänyt syytetyille oikeusapua. En tiedä, mitkä olivat tämän päätöksen syyt, luulen että heidän rahansa eivät yksinkertaisesti riittäneet.
Paikallisten aktivistien säästöt hupenivat asianajokuluihin esitutkinnan ensimmäisen puolen vuoden aikana. He paiskivat töitä kerätäkseen rahaa, mikä oli kunnioitettavaa – monen elämä suistuu esitutkinnan aikana siinä määrin raiteiltaan, että vaivutaan täyteen apatiaan. Kun kaikki rahat olivat lopussa ”Poliittisten vankien liitto”, Memorial ja Agora osallistuivat asianajajien matkakustannuksiin. Mutta Moskovan AMR keräsi enemmän rahaa kuin kaikki nämä kolme järjestöä yhteensä. Rahaa käytettiin järjestön omasta rahastosta, mutta sitä kerättiin varta vasten esimerkiksi Lontoossa ja Brysselissä järjestetyissä tukitapahtumissa, ja myös Tukholman Anarkistinen Musta Vasara lahjoitti rahaa.
Ensimmäistä kertaa Moskovan Anarkistisen Mustan Ristin historian aikana ryhmällä oli näin suuri vastuu. Aikaisemmin yritimme tukea ”monia mutta vähän”, mieluummin kuin ”harvoja mutta paljon”. Viitisen vuotta sitten lahjoitimme yleensä sata euroa yhtä tapausta kohti. Kaikissa tapauksissa, joita ryhmä hoiti ennen Nižni Novgorodin tukikampanjaa, päävastuun menoista kantoivat syytettyjen ystävät ja sukulaiset. Me kykenimme kattamaan vain pienen osan menoista.
Päätimme palkata Dimitri Dinzen Pavel Krivonosovin asianajajaksi. Artjom Bystrovilla oli perheen tuttu asianajaja , mutta Krivonosovilla oli ainoastaan valtion ilmainen asianajaja ensimmäisen puolen vuoden aikana. Venäjällä nämä valtion asianajajat huolehtivat lähinnä siitä, että asiakas päätyy vankilaan, joten Krivonosov oli enemmän asianajajan tarpeessa. Loput kaksi syytettyä olivat täysin demoralisoituneita ja he antoivat syyttäjää tukevia todistajanlausuntoja, joten keskityimme Krivonosovin ja Bystrovin tukemiseen.
Dinze on kuuluisa asianajaja, joka menestyi esimerkiksi puolustaessaan Voina-ryhmää. Päätös palkkaamisesta ei ollut helppo – hänen palkkavaatimuksensa ovat toista tasoa kun maakuntien asianajajilla, ja menetelmänsä edellyttää useita kalliita asiantuntijalausuntoja. Lisäksi meidän oli kustannettava jokainen Dinzen matka Pietarista Nižni Novgorodiin, oikeuskäsittelyn pitkityttyä neljän kuukauden mittaiseksi tämä matkustelu tuli todella kalliiksi.
Lisäksi Dinzen hinta oli niin korkea, että mikäli Bystrovin asianajaja osoittautuisi vikatikiksi, meillä ei olisi enää mahdollisuuksia uuden lakimiehen palkkaamiseen. Mutta lopulta tämä Bystrovin perhetuttu osoittautui huomattavasti paremmaksi asianajajaksi kuin perheiden omat asianajajat yleensä ovat. Ja oli todellakin oikea päätös valita Dinze, paljolti juuri hänen ansiostaan syyttäjän versio tapahtumista romahti oikeudessa.
Nižni Novgorod ei ole Moskova eikä Pietari, ja pelkäsimme että kaupunki osoittautuisi osaksi Venäjän laajaa, täysin villiä periferiaa, missä oikeusistuimet ovat pelkästään virkavallan kumileimasia. Ja missä koko mätä systeemi toimii virheettömästi mikäli sen päämääränä on heittää vankilaan kenet tahansa virkavalta haluaakin vangita. Mutta kävi ilmi että aivan mikä tahansa mielivalta ei sentään ole mahdollista Nižni Novgorodissa.
On usein surullista, että Venäjällä ihmisillä on aivan poskettomat odotukset asianajajien suhteen. Monet uskovat asianajajien omaavan lähes yliluonnollisia kykyjä, ja he tottelevat sokeasti asianajajien neuvoja silloinkin kuin ne ovat selvästi huonosti harkittuja – esimerkiksi ohjetta pitää matalaa profiilia myös selvästi poliittisten syytteiden tapauksessa. Mutta Nižni Novgorodin voitto osoitti, että hyvä asianajaja voi saada paljon aikaan vaikka ei olisi mahdollisuuksia luoda merkittävää kansallista tai kansainvälistä liikettä poliittista vainoa vastaan. Tietysti olisi mukavampaa voittaa ruohonjuuritason massaliikkeen painostuksen avulla, mutta mikä tahansa voitto on aina parempi kuin häviö.
