HenkilökohtaistaKirjoittanut eekku aromaa

Mitä Syyriassa pitäisi tehdä?

Lukuaika: < 1 minuutti

Mitä Syyriassa pitäisi tehdä?

HenkilökohtaistaHenkilökohtaista

Henkilökohtaista-blogin kirjoittajat ovat elämän asiantuntijoita: he tutkivat muun muassa elämäntapoja, tyyliä, työtä, musiikkia ja perhettä. Henkilökohtainen on poliittista.

Teksti Eekku Aromaa

Syyrialaiset tarvitsevat demokratiaa ja rauhaa, kuten kaikki muutkin.

Syyrian tilanne on paitsi hankala, myös varsin epäselvä erityisesti meille, jotka emme suorastaan ole sen maailmankolkan asiantuntijoita. Syyriassa näyttää olevan käynnissä sisällissota, mutta keitä sen osapuolet oikeastaan ovat, se on jotenkin epäselvää.

Rauhanjärjestöt Rauhanliitto, Rauhanpuolustajat ja Sadankomitea ottivat kantaa viime viikolla Syyrian tilanteeseen. Kokonaisanalyysia kannanotolta on nyt turha odottaa, mutta pyrkimyksenämme oli sanoa jotain siitä, miten meistä olisi järkevää tilannetta lähteä ratkaisemaan. Tavoite oli myös sanoa jotain siitäkin, miten tilannetta ei ainakaan ratkaista.

mainos

Kannanotossa toteamme, että olennaisinta olisi päästä neuvottelupöytään etsimään ratkaisua kaikkien osapuolten kesken ja väkivalta ei ole ratkaisu. Samalla kysymme, että nyt kun Kofi Annan on nimitetty Syyrian erityislähettilääksi, voisiko Suomi tarjota mainostettua rauhanvälitysosaamistaan Annanin tueksi.

Neuvotteluiden ensimmäinen tavoite tulisi olla tulitauon aikaansaaminen, ja sitä valvovan mekanismin löytyminen. Tulitauko mahdollistaisi neuvotteluiden jatkamisen ja samaan aikaan humanitaarisen avun toimittamisen alueen siviiliväestölle.

Samaan aikaan tulisi ryhtyä etsimään tapoja ratkaista eri oppositiotoimijoiden ja hallinnon välisiä käytännöllisiä kysymyksiä siitä, miten uudistuksia lähdetään toteuttamaan. Syyrian tulevaisuus on syyrialaisten päätettävissä, mutta he tarvitsevat kansainvälisen yhteisön tukea demokraattisen ja rauhallisen Syyrian rakentamiseen. Kansainvälisen yhteisön tulisi painokkaammin puhua neuvotteluratkaisun puolesta.

Kaikilta osapuolilta, myös oppositiolta on vaadittava väkivallasta pidättäytymistä ja neuvotteluihin osallistumista. Sotilaallisilla toimenpiteillä ei tilannetta ole mahdollista ratkaista, eikä opposition aseistaminen auta ratkaisun syntymisessä.

Kaiken kansainvälisen toiminnan painopisteen tulee olla väkivallan lopettamisessa. Ensin tarvitaan tulitauko, sen jälkeen on poliittisten uudistusten aika. Kansainvälisen yhteisön ei tule valita puoltaan, vaan tukea kaikkien syyrialaisten pyrkimyksiä oman maansa rakentamisessa, tasapuolisesti.