Henkilökohtaista
Henkilökohtaista-blogin kirjoittajat ovat elämän asiantuntijoita: he tutkivat muun muassa elämäntapoja, tyyliä, työtä, musiikkia ja perhettä. Henkilökohtainen on poliittista.
Teksti Jussi Förbom
Maahanmuuttoviraston on muututtava, Hanna Nikkanen & Jussi Förbom vetoavat.
Tiedättekö sen tarinan pojasta, joka kulkee rannalla ja heittää hiekalla kituvia meritähtiä veteen? Ohikulkija sanoo hänelle, että urakka on turha: meritähtiä on lukemattomia eikä kukaan koskaan pysty pelastamaan niistä kaikkia. ”Ei tämä turhaa ole”, poika sanoo, ja nostaa meritähden maasta. ”Tälle meritähdelle tämä ei ole turhaa.”
I call bullshit.
Mikä tahansa todellinen yhteiskunnallinen tilanne, jolle kuolevia meritähtiä täynnä oleva hiekkaranta toimii metaforana, vaatii aivan muuta kuin hyväntekeväisyyttä.
Mervi Junkkosen dokumentti Jälki elämässä – 4 tarinaa kidutuksesta esitetään TV1:ssä 13. helmikuuta. Se kertoo neljän Suomessa asuvan tai asuneen, kotimaassaan kidutetun maahanmuuttajan tarinan. Katsokaa se.
Junkkosen elokuvaan mahtuu pari ilmiselvää oikeusmurhaa. Maahanmuutto- ja turvapaikkapolitiikkaa seuraavina toimittajina olemme törmänneet näihin tarinoihin aiemminkin. Aivan kuten meritähtitarinan poika, olemme yrittänyt auttaa yksittäistapauksia, vaikka tiedämme, ettemme pysty pelastamaan kaikkia. On kerrottu homomies Jawarasta, jota uhkasi käännytys homot vangitsevaan Gambiaan. Julkisuus auttoi viime hetkellä, Jawara sai jäädä. On kirjoitettu Marinehista, jota uhkasi Iranissa kunniamurha. Julkisuus auttoi viime hetkellä, Marineh sai jäädä. Sittemmin Suomi on kuitenkin jatkanut homojen käännytyksiä teloitettavaksi ja naisten käännytyksiä kunniamurhalla uhkaavien perheiden syliin. Suomeen on myös saapunut arviolta tuhansia turvapaikanhakijoita, joita on kotimaissaan kidutettu. Usein kiduttajat ovat olleet kotimaan viranomaisia, ja silti Suomi on palauttanut jopa kymmeniä kidutettuja kotiinsa näiden samaisten viranomaisten armoille.
***
Yksi elokuvan tarinoista kertoo Sergestä. Se ei ole hänen oikea nimensä, mutta sillä ei nyt ole väliä: kirjoitamme tämän siinä toivossa, että se päätyisi jonkun Korkeimman hallinto-oikeuden jäsenen käsiin. He toivottavasti tietävät, kenestä puhumme.
Serge toimi kotimaassaan Kongon demokraattisessa tasavallassa ammattiliiton johtajana ja joutui vankilaan, kun liiton jäsenet menivät lakkoon maksamattomien palkkojen vuoksi. Sergeä kidutettiin, mutta hän pääsi pakenemaan vankilasta ja päätyi Suomeen. Vuosien odottelun jälkeen Serge sai maahamme oleskeluluvan. Lapsiaan hän ei tänne kuitenkaan saa.
Lasten äiti on kuollut, ja niin on myös yksi lapsista. Köyhyys ja taudit vaivaavat kolmea henkiin jäänyttä. Torikaupustelu on korvannut koulunkäynnin. Serge itse ei usko jaksavansa elää ilman lapsiaan.
Maahanmuuttoviraston mukaan Serge luopui oikeudestaan isyyteen lähtiessään maanpakoon. Lasten oleskeluluvan epäämisen perusteena on siis usein käytetty käsitehirviö ”tosiasiallisen perhe-elämän päättyminen”. Se on yksi niistä klausuuleista, joita virasto käyttää pyrkiessään vaikeuttamaan Suomeen humanitäärisin syin saapuneiden ihmisten perheenyhdistämistä.
Sergelle klausuulista ei kuitenkaan kerrottu, kun lapset kutsuttiin Suomen suurlähetystöön Tansanian Dar es Salaamiin – 2 700 kilometrin päähän kotoa – haastateltavaksi ja DNA-testattavaksi perheen omalla kustannuksella. Matkan hinnaksi tuli yli 3 000 euroa, ja Serge rahoitti sen ottamalla Suomessa pankkilainaa. Sitä lyhentäessään hän pystyy tietenkin tukemaan lapsiaan entistä vähemmän.
Sergen ja hänen lastensa kohtelu on ollut anteeksiantamattoman julmaa ennen kaikkea siksi, että matka oli täysin turha: kielteinen päätös oli käytännössä jo tehty. Maahanmuuttoviraston näyttäisi nimittäin olevan usein varsin vaikea luopua käytänteistään, joita se omaksuu toteuttaessaan tehtäväänsä. Tehtävä on nimetty humanitaarisen maahanmuuton vetovoimatekijöiden karsimiseksi. Keinona virasto käyttää muun muassa sinnikästä uskoaan siihen, että suuressa osassa oleskelulupahakemuksia pyritään kiertämään maahantulosäädöksiä. Se, että kyseessä ei ole yksittäistapaus, tekee asiasta entistäkin räikeämmän. Todellisuudessa viranomaiset ovat olleet jo vuosikausia tietoisia toimintatapansa kohtuuttomuudesta, ja he näyttävätkin oikein mielellään juoksuttavan köyhiä perheitä ympäri Afrikan mannerta juttelemassa lähetystövirkailijoille – ja valittavan sitten, miten pahasti hakemukset ovat ruuhkautuneet.
***
Kolme vuotta sitten Voima onnistui auttamaan identtiseen tilanteeseen joutunutta perhettä. Jutussa kuvatun turhan ja kalliin lähetystömatkan saama julkisuus nosti pienen metelin erinäisissä virastoissa ja ministeriöissä. 4 000 Voiman lukijaa lähetti vetoomuskirjeen Korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Julkisuus auttoi, ja jutussa kuvattu perhe saatiin yhdistettyä. Kirjoittaja sai jutusta palkintoja, joiden perusteluissa häntä kiitettiin journalismista, joka muuttaa maailmaa.
Paskat. Kun nostamme katseemme, näemme yhä rannan täynnä kiipelissä olevia meritähtiä. Olemme kenties auttaneet yhtä tai kahta perhettä, mutta maailma ei siitä ole parantunut, päinvastoin: virheellistä käytäntöä ei ole muutettu, ja kömpelö hyväntekeväisyys tuntuu vain vahvistavan Maahanmuuttoviraston intoa simputtaa kaikkia niitä perheitä, joilla ei satu olemaan julkisuutta puolellaan.
Toimittajan ei pidä olla mikään arvaamaton puolustusasianajaja, joka onnistuu toisinaan estämään yhden oikeusmurhan, mutta mahdollistaa samalla oikeusmurhia tuottavien rakenteiden säilymisen. Juuri sellaiseksi Maahanmuuttoviraston ja median suhde on kuitenkin muuttunut.
Kun oikeusmurhia tapahtuu näin tiuhaan, meritähtien heittely ei riitä. Tiedämme, että viraston on muututtava, ja vähempään tyytyminen olisi moraalitonta. Silti hyväntekeväisyyden houkutusta on mahdoton vastustaa. Yritetään siis vielä kerran:
Korkeimman hallinto-oikeuden on määrä käsitellä Sergen tapausta aivan pian. Se on perheen viimeinen toivo jälleennäkemisestä.
Kiltti KHO, emme ole pariin vuoteen pyytäneet teiltä mitään. Pelastetaan tämä meritähti.
Hanna Nikkanen & Jussi Förbom
Lue Jussi Förbomin artikkeli Mervi Junkkosen elokuvasta.
