HenkilökohtaistaKirjoittanut eekku aromaa

Romupommi tikittää Ruotuväessä

Lukuaika: < 1 minuutti

Romupommi tikittää Ruotuväessä

HenkilökohtaistaHenkilökohtaista

Henkilökohtaista-blogin kirjoittajat ovat elämän asiantuntijoita: he tutkivat muun muassa elämäntapoja, tyyliä, työtä, musiikkia ja perhettä. Henkilökohtainen on poliittista.

Teksti Eekku Aromaa

On ihana kesä ja se tarkoittaa, että on aikaa ajatella ja lukea. Ihmeellinen tunne.

Tänne Rauhanasemalle tulee arvostamieni Maailman kuvalehden ja Ytimen lisäksi myös monenlaisia, no hiukan monitahoisemmin, tai ainakin eri tavalla arvostamiani lehtiä. Lisäksi olen lukenut myös vähän hallitusohjelmaa, mutta palaan siihen myöhemmin, se vaatii lisää pureskelemista.

Puolustusvoimien julkaisemassa Ruotuväki-lehden (PDF-tiedosto) ensimmäisellä sivulla Kimmo Kajaste Tammenlehvän Perinneliitosta kaipaa Veteraanien arvoja tähän päivään. Veteraanien arvoiksi Kajaste nimeää muun muassa velvollisuudentunnon, isänmaallisuuden, oikeudenmukaisuuden, kunnian ja yhteisöllisyyden. Näitä hänen mukaansa haastavat yhtenäiskulttuurin rapautuminen, rajojen madaltuminen ja elämäntapojen muutos.

mainos

Itseni tekisi mieli lisätä, että hyvä niin, pakkoyhteisöllisuus tai isänmaallisuus eivät saa ainakaan minulta merkittävää kannatusta.

Saman ensimmäisen sivun sarjakuvassa varusmies kysyy rankkasateessa toiselta, että tuleeko sinullekin joskus sellainen olo, että tämä touhu ei tunnu täälä ihan loppuun asti mietityltä?? Minulle ainakin on joskus välittynyt sellainen käsitys, että ei. Sarjakuvapiirtäjä Jyrki Vainio saattaa siis olla tässä asian ytimessä.

Keskiaukeaman isona juttuna Ruotuväki käsittelee rauhanvälitystä CMI:n, Pekka Haaviston ja Pelastakaa Lapset -järjestön kautta. Sen jälkeen esitellään kenraalikunta valokuvin melko hienossa kaaviossa. Suosittelen tsekkaamaan näköislehdestä.

Muina teemoina Ruotuväki käsittelee esimerkiksi hallitusohjelman puolustusbudjettiin kohdistuvia säästöjä, romupommi tikittää, yksinhuoltajien varusmiespalveluksen suoritusvaikeuksia, ylennyksiä ja muita tunnustuksia, juuri päättynyttä Pyörremyrsky-sotaharjoitusta. Pyörremyrskyä käsittelevästä jutusta lehti on nostanut esille lauseet nyt me tapetaan. Nyt poika laulaa! Ansiokkaasti juttu pohtii, että noinkohan sodassa oltaisiin yhtä leppoisissa tunnelmissa ja toteaa sitten, että nyt ollaankin sotaharjoituksessa, eikä tarvitse miettiä sodan tunnelmia.

Loppulehti on kasattu tavalliseen tapaan henkilöhaastatteluista ja elokuva- ja levyarvosteluista. Henkilöhaastatteluihin ovat päässeet muun muassa Duudson Jukka Hildén, radiojuontaja Jussi Heikelä ja pesäpalloilija Jouni Itävalo.

Ruotuväki tarjoaa meille myös loppukevennyksen. Hannu Karpon haastattelu on otsikoitu Markkinaraon metsästäjä ja väliotsikkona tarjoillaan Välillä vaaditaan persettä. Faktalaatikkon viimeisin rivi kuuluu: Ohi on.