HenkilökohtaistaKirjoittanut Kimmo Jylhämö

Kaksikielistä puhetta rasismista

Lukuaika: 4 minuuttia

Kaksikielistä puhetta rasismista

HenkilökohtaistaHenkilökohtaista

Henkilökohtaista-blogin kirjoittajat ovat elämän asiantuntijoita: he tutkivat muun muassa elämäntapoja, tyyliä, työtä, musiikkia ja perhettä. Henkilökohtainen on poliittista.

Teksti Kimmo Jylhämö

Halla-aho puhuu yhtä ja kirjoittaa toista.

”Tuomitsemme kaiken etniseen taustaan, kieleen, kulttuuriin, uskontoon tai vastaavaan seikkaan perustuvan syrjinnän tai suosimisen työmarkkinoilla, koulutuksessa ja muissa yhteyksissä” (Perussuomalaisten julkilausuma syrjintää, rasismia ja väkivaltaa vastaan 25.5.2011).

Kuuntelin kansanedustaja Jussi Halla-ahon puhetta Ylen ykköseltä 30.05.2011, kun hän perusteli terävästi perussuomalaisten rasismin vastaista julkilausumaa ja siihen sisältyvää positiivisen diskriminoinnin eli tietynlaisen suosimisen kritiikkiä. Halla-ahon mukaan myös positiivinen diskriminointi etnisen taustan tai sukupuolen vuoksi pitää kieltää, koska se on rasismia ja se myös synnyttää rasismia.

Kritiikissä on järkensä, mutta Halla-aho myös tietää, että positiivinen diskriminaatio -puheen ynnä muun maahanmuuttokeskustelun käyminen kuljettaa mukanaan myös pohjavirettä, jonka voi usein tulkita myös rasistiseksi. Eurooppalaisella tasollahan rasistit ovat kehittäneet eräänlaisen kaksoispuheen, jossa rasismi naamioidaan yleiseksi maahanmuuttokritiikiksi, kuten esimerkiksi Veera Hidas-Elina kirjoittaa Fifissä artikkelissa Orwellilaiset kokoomusnuoret.

En ole aiemmin lukenut kunnolla Halla-ahon tekstejä, niinpä päätin katsoa missä määrin rasismi tai sen tuomitseminen on esillä hänen uusimmassa blogitekstissään ”Vielä bussikuskeista”. Siitä ei ainakaan tuomitsemista löydy.

Blogi alkaa Halla-ahon ironisella heitolla, jonka mukaan ”virallinen totuus” on ”tämän kevään aikana” on mediassa ollut se, että ”rasistiset rikokset ovat lisääntyneet räjähdysmäisesti; että rasistit pieksevät maahanmuuttajataustaisia kuskeja; ja että perussuomalaisten vaalivoitto on ikään kuin antanut luvan tällaiselle toiminnalle.”

Virallisella totuudella Halla-aho viittaa toimittaja Timo Harakan kolumniin. Koska hän ironisoi, hän väittää jollakin tasolla rivien välissä, että tämä ”virallinen totuus” ei ole totta.

Vaalien jälkeenhän mediassa ja netissä on kiertänyt lukuisia kertomuksia, että perusuomalaisia symppaavat ovat käyttäytyneet rasistisesti ei-suomalaisilta näyttäviä kohtaan. Lisäksi monet tahot pyysivät perusuomalaisia pyytämään anteeksi rasismia, mutta tähän pyyntöön ei vastannut täysin puhtain kortein edes perussuomalaisten julkilausuma syrjintää, rasismia ja väkivaltaa vastaan – ainakaan mikäli se asetetaan kirjoittajansa Jussi Halla-ahon muita, uudempia tekstejä vasten.

Vaalien jälkeen monelle tuli olo, että perusuomalaisten voitto on lisännyt rasismia, mitä on vaikea todistaa vielä muuten kuin mutu-tuntumalta. Asia vaatisi tutkimista ja tätä blogissaan Halla-aho lupaa, ”tutkia asiaa”. Mutta mitä Halla-aholle tarkoittaa tutkiminen ja mitä asia?

Halla-aho blogin alun perusteella voisi kuvitella, että Halla-aho tutkisi nimenomaan sitä, mistä puhuu eli että ”rasistiset rikokset ovat lisääntyneet räjähdysmäisesti; että rasistit pieksevät maahanmuuttajataustaisia kuskeja; ja että perussuomalaisten vaalivoitto on ikään kuin antanut luvan tällaiselle toiminnalle.”

Näin ei tapahdu, sillä hän tarkastelee väitteitä välillä erillään ja välillä kuitenkin yhteensumputettuna riippuen siitä, mikä palvelee hänen päämääriään. Halla-aho käsittelee rasististen rikosten määrää yleisesti viimeisen kymmenen vuoden, bussikuskiin kohdistuvia päällekäymisiä muutaman viime vuoden aikana ja tänä keväänä ennen vaaleja, mutta ei siinä kokonaisuudessa kuin hän antaa ymmärtää.

Bloginsa aluksi Halla-aho sanoo keskustelleensa asiasta ”pitkällisesti poliisihallituksen tarkastajan kanssa”. Tämän tuloksena nousee esille ensimmäiseksi asiaksi se, että rasistiset rikokset ovat lisääntyneet ylipäätään viimeisen kymmenen vuoden aikana, mutta Halla-aho ei kuitenkaan käsittele lainkaan kuluvaa vuotta. Halla-aho esittää poliisihallituksen kanssa käydyn keskustelun tuloksina sen, että pitää paikkansa, että ”rasistisesti motivoiduiksi kirjattujen rikosten kokonaismäärä on Suomessa noussut tasaisesti viime vuosikymmenellä vuoden 2000 n. 300 kappaleesta vuoden 2010 n. 500 kappaleeseen.”

Syyksi rasismin määrän kasvamiseksi Halla-aho esittää ensiksi sen, että ”poliisin mukaan tärkein selittävä tekijä on tiukentunut kirjaamiskäytäntö”. Tässä ikään kuin sanomattomaksi viestiksi rivien väliin jää väite, että rasismi ei ole lisääntynyt, ainoastaan kirjaamiskäytäntö on muuttunut.

Sitten hän väittääkin aivan muuta. Halla-aho täydentää edellistä kirjaamiskäytäntö-väitettä myös sillä faktalla, että ”Suomeen on muuttanut vuosien 2000–2010 aikana n. 250 000 ihmistä, ja maahanmuuttajien määrän kasvun voi olettaa itsessään lisäävän tapauksia jonkin verran”.

Tässä Halla-aho pääsee ikään kuin huomaamatta sanomaan, että Suomeen on tullut maahanmuuttajia todella paljon eli 250 000, vaikka tilastokeskuksen tiedosta tarkistamalla selviää, että tosiasiassa Suomesta on samaan aikaan muuttanut pois 140 000 ihmistä. Nettosiirtolaisia on ollut siis noin 110 000.

Siirtolaisten määrä ei liity kuitenkaan varsinaiseen asiaan, mutta retorisesti Halla-aho pelaa selvää suuri–pieni-peliä, koska tämän jälkeen hän sanoo, että maahanmuuttajien määrän kasvun voi olettaa itsessään lisäävän rasistisia tapauksia ”jonkin verran”. Hän sanoo tarkoituksella ”jonkin verran”, koska edellä esitetty valtava 250 000 siirtolaisen joukko on niin suuri, että Halla-ahon kieltä lukeva ymmärtää, että hän tarkoittaa juuri päinvastaista. Tosiasiassa Halla-aho näyttää sanovan, että rasististen rikosten määrä johtuu valtavasta siirtolaisten määrästä, mikä taas tukee sitä yleistä maahanmuuttokriitikkojen väitettä, että maahanmuuttoa pitäisi vähentää. Väite saadaan upotettua asian ”tutkimiseen”, vaikka koko oletus on täysin ristiriidassa Halla-ahon aikaisemman poliisilta saadun tiedon kanssa, jonka mukaan rasististen rikosten määrän kasvun syynä on oikeasti kirjaamiskäytäntöjen muutokset.

Seuraavaksi Halla-aho puhuu rasististen rikosten ”suurimmasta ulkomaalaistaustaisesta uhriryhmästä”, jonka ”30 prosenttia” muodostavat yhdessä virolaiset ja somalialaiset. Halla-aho ei kuitenkaan erittele uhrimääriä per kansallisuus. Tällä sumputuksella Halla-aho pääsee kuitenkin mainitsemaan ”somalialaiset” eli ryhmän, jonka maahanmuuttokriitikot kokevat kaikista epäilyttävimmäksi Suomessa. Virolaisten ja somalialaisten suhteen hämärtäminen sopii tähän tehtävään mainiosti ja epämiellyttävän ryhmän pelkällä mainitsemisella näyttää olevan itseisarvonsa.

Tämän jälkeen Halla-aho kertoo, että ”reilussa 80 prosentissa rasistisista rikoksista tekijä on kantaväestön edustaja. Maahanmuuttajat ovat näin ollen huomattavasti yliedustettuina myös rasististen rikosten tekijöinä.” Tällä hän tarkoittaa, että koska 20 prosenttia rasistisista rikoksista on maahanmuuttajien tekemää, ylittää se maahanmuuttajien suhteellisen määrän kantaväestöstä. Tällä hän pääsee sanomaan, että maahanmuuttajat ovat keskimäärin rasistisempia kuin kantaväestö, vaikka koko väite jää yleisyydessään leijumaan vailla faktoja.

Sitten Halla-aho hyppää käsittelemään varsinaista asiaansa, jonka hän sanoo nyt olevan kysymyksen bussikuskien pahoinpitelyt. Alussa hänen varsinainen asiansa oli kuitenkin kolme eri asiaa yhteen sumputettuna: ”rasistiset rikokset ovat lisääntyneet räjähdysmäisesti; että rasistit pieksevät maahanmuuttajataustaisia kuskeja; ja että perussuomalaisten vaalivoitto on ikään kuin antanut luvan tällaiselle toiminnalle.”

mainos

Halla-aho unohtaa oman pääväitteensä, sen että rasistiset rikokset olisivat lisääntyneet nyt nimenomaan perussuomalaisten vaalivoiton jälkeen, minkä vain yhtenä esimerkkinä on nostettu esille muun muassa bussikuskien pahoinpitelyt.

Tässä mielessähän vuoden 2009 tilastoilla ei ole mitään arvoa, vaikka niitä Halla-aho lainaa. Samasta syystä myöskään vuoden 2010 luvuilla ei ole merkitystä, koska eivät ne liity kokonaisuuteen lainkaan. Niillä Halla-aho onnistuu kuitenkin luomaan vaikutelman, että hän on käsitellyt rasististen rikosten määrän kasvua hyvinkin eritellysti.

Sitten Halla-aho – jos oletetaan että tämä fakta pitää paikkansa – toteaa, että ”tämän vuoden toukokuuhun mennessä on tehty rikosilmoitus 18:sta bussikuskiin kohdistuneesta väkivaltarikoksesta. Yhdessäkään ei ole ilmennyt rasistista motiivia.” Tällä faktalla on merkitystä ainoastaan siinä määrin kuin kyse rasismin lisääntymisestä koskisi ainoastaan bussikuskeja.

Yhtä lailla Halla-ahon blogin lopussa tekemä yhteenveto koskee ainoastaan bussikuskikysymystä Helsingissä: ”Suomalaiset eivät hyökkäile ulkomaalaistaustaisten bussikuskien kimppuun keskellä kirkasta päivää silmät vihasta kiiluen ja perussuomalaisten vaalivoitosta intoa saaden. Rasistisia päällekarkauksia oli vuosina 2009 ja 2010 yksi kappale per vuosi, eikä kuluvana vuonna ole kirjattu ensimmäistäkään.”

Tässä yhteenvedossa ei ole mitään viittausta ei ole hänen alkuperäiseen lähtökohtaansa, joka siis kuului: ”rasistiset rikokset ovat lisääntyneet räjähdysmäisesti; että rasistit pieksevät maahanmuuttajataustaisia kuskeja; ja että perussuomalaisten vaalivoitto on ikään kuin antanut luvan tällaiselle toiminnalle.”

Tekstin varsinainen motiivi näyttää olevan se, että Halla-aho pääsee korostamaan eroja kantaväestön ja siirtolaisten välillä, koska ”ulkomaalaisten bussikuskien kimppuun käydään minkäänlaisin motiivein harvemmin kuin heidän osuutensa pääkaupunkiseudun bussikuskeista edellyttäisi”.

Samaan malliin Halla-aho sanoo, että ”kantaväestöön kuuluvat kuljettajat ovat suuremmassa vaaravyöhykkeessä”. Myös edellisessä blogissaan ”Hieman uhkailusta” Halla-aho käänsi vähemmistöihin kohdistuneen uhkailun tai vainon kantaväestöä tai perussuomalaisia kohtaan kohdistetuiksi uhkailuiksi.

Vaikka juuri Halla-aho rasismin vastaisen julkilausuman pääosin muotoili, ei hänen blogijutussaan ole vihjettäkään, hän ei missään vaiheessa tuomitse uhkailua tai väkivaltaa vähemmistöjä kohtaan eikä perussuomalaisten kannattajien rasistisia ylilyöntejä. Päinvastoin, hän korostaa eroja meidän ja muiden, kantaväestön ja siirtolaisten kanssa. Siksi tämä muistuttaa, millainen epämiellyttävänä kaksoispuheen ukkospilvi leijuu perussuomalaisten julkilausuman yllä.