Henkilökohtaista
Henkilökohtaista-blogin kirjoittajat ovat elämän asiantuntijoita: he tutkivat muun muassa elämäntapoja, tyyliä, työtä, musiikkia ja perhettä. Henkilökohtainen on poliittista.
Teksti Oona Juutinen
Lopunajan lauseet: Punainen pyörre.
Sami Parkkisen Punaisen pyörteen hienot kannet virittävät tunnelmaan. Ne lupailevat tarinan vievän lukijan “kaamospimeään lähitulevaisuuteen tärveltyneille joutumaille, autioituneisiin teollisuushalleihin ja kituviin taajamiin”, Suomeen, joka on enää vain “taloussuhdanteiden runtelema maailmanlaita”. Jee! Kotimaista dystopiaa! Tuttuihin paikkoihin sijoittuvia lähitulevaisuusvisioita on aina mielenkiintoista lukea, sillä silloin muutoksen näkee paremmin, se tuntuu vähän kolhommalta.
Mutta Punaisessa pyörteessä maailman ja yhteiskunnan muutokset ovat vain taustakangasta scifi-trillerille. Ne tekevät kirjasta normitrilleriä mielenkiintoisemman, mutta yksityiskohtaisten dystopioiden ystävä tuntee silti pientä pettymystä. Kerro lisää, Sami! Sinne tänne ripoteltuja pieniä viitteitä lukiessa tulee olo, että kirjailijalla on mielessään tarina siitä mitä tapahtui, sitä ei vain selitetä enempää.
Parkkisen tulevaisuuden Suomessa yhteiskunnan kollektiivisia tunnetiloja tasataan lisäämällä pienipalkkaisia töitä laman aikana. Kalajoen hiekkasärkiltä löytyy tuuliturbiineja ja aaltoenergialapoja, maailmantalous on epävakaa ja konkurssit yleisiä. “Tuloverotus tulisi sitoa kansainvälisten pörssien keskiarvoon, ja prosentti kohoaisi progressiivisesti siten, että mitä enemmän pörssikeskiarvo vajoaisi, sitä raskaammin suurituloisia verotettaisiin”, on jo ehdotettu.
Kirjan päähenkilö CJ Hakala on traumaattisen menneisyyden omaava vastahakoinen sankari. Kaukana kaikesta ja kaikista sijaitsevassa varuskunnassa CJ on saanut erikoiskoulutuksen, jonka tarkoitusta ei tiedä eikä välitäkään tietää. Aina siihen asti kun lähistöllä asuva puolikoneellinen eversti yllättäen brakaa, ja CJ joutuu tämän mekaanikoksi. Ja sitten alkaakin hurja ajojahti.
Toiminnantäyteiset, nopeat kohtaukset sekä suuri määrä kertojia saavat teoksen tuntumaan Hollywood-leffan kirjaversiolta. Yllättäen yhteenheitetyt sankarit juoksevat aikaa vastaan tavoitteenaan selvittää mysteeri ennen kuin salaperäisen tahon hallinnoimat sydämentahdistimet aiheuttavat kohtauksen tai hampaaseen asennettu lähetin paljastaa. Salaisuuksia kelaillaan auki läpi kirjan, mutta erinäisten arvoitusten huipennukset eivät oikein tuo selvyyttä mihinkään. Lopussa hämmensi edelleen, että miten eri palaset ja henkilöt sopivatkaan yhteen, ja mistä ihmeestä oikein oli kyse.
Trillerinä Punainen pyörre toimii, sillä vauhtia ja vaarallisia tilanteita ei jää puuttumaan. Myös aihe on tuore ja sopivan skifi: ihmiskehon ja -mielen manipulointi ideaalitasolle chakrojen toimintaa säätelevien rauhastahdistimien avulla. Tieteen ja itämaisen filosofian yhdistelmä on kiinnostava, mutta siitä huolimatta kirjasta tahtoi pitää enemmän kuin lopulta piti. Vaikka kirjan pettäessä odotukset se lieneekin enemmän odotusten kuin itse kirjan vika.
Dystopiat ovat nyt kovasti muodissa, mutta missä viipyvät suomalaiset sellaiset? Suomalaisessa yhteiskunnassa on jo niin moni asia vähän vinkkelissä, että niistä voisi helposti lähteä kehittelemään vaikka minkälaisia synkkiä tulevaisuudenkuvia. Ja suomalainen post-apokalyptinen kirjallisuus, se vasta ihanaa olisikin. Koivunvesat puskevat läpi halkeilleen, aution Mannerheimintien! Ostoskeskuksia asuttavat villieläimet! Ja mitä tapahtuukaan maaseudulla… Voisiko joku pliis kirjoittaa sellaisen kirjan?
Sami Parkkinen: Punainen pyörre. Gummerus 2011. 303 s.
