Teksti Pertti Laesmaa

Helsingin uusi Birdland: piipunpolttoa ja ihana Bianca.

Jyrki Kangas pyörii ulko-ovella. Tuntuu Pori Jazzilta, ja varsinkin jazzilta. Seurueeseemme liittyy luontevasti Bianca Morales. Hyvät tunnelmat jo kadulla.

Ollaan menossa uuden Birdland Jazz Clubin Grand Openingiin. Trio Pertsa, Kilu & Hani on päättänyt selvittää, mistä oikein on kysymys.

Paikka sijaitsee entisen ravintola Mikadon tiloissa. Portaista mieleeni tulee, että ei täällä kovin kännissä auta hiippailla.

Sisällä näyttää viihtyisältä. Tarjolla on valko- ja punaviiniä sekä cocktailpaloja. ”Ottakaa paljon, kun ilmaiseksi saa”, Hani opastaa.

Kilu varaa pöydän aivan esiintymislavan vierestä, takaviistosta. Hani jurputtaa jotain liian kovasta äänenvoimakkuudesta. Paikka osoittautuu kuitenkin loistavaksi valinnaksi. Kilu osaa nää hommat!

Viereisessä pöydässä on ainakin Eero Koivistoinen ja Reiska Laine. Reiska on Kilun tuttuja.

”Saako olla viiniä lisää?” kysyy tarjoilija. Hani ryhtyy briljeeraamaan tarjoilijalle viinituntemuksellaan ja -tietoudellaan. Hävettää.

Soitto alkaa. Umoa johtaa Kari Heinilä. Laulusolistina on Roberta Gambarini. Koska en näe Heinilää ja Robertaa, ryhdyn seuraamaan kahta vieressäni soittavaa trumpetistia. Aika velikultia. Heillä on soittamisen ilo.

”Jumankauta Umo veti hyvin”, toteamme Kilun kanssa.

Lähden hakemaan lisää juotavaa. Baaritiskin luona Hani iskee jo tarinaa Lasse Liemolan kanssa. Lasse kertoo alkuperäisen Birdlandin tarinan. Se on minulle tuttu, mutta ihmettelen, että Lassekin sen tietää noin hyvin. Lassen vaimo on aivan ihana!

”Se yksi kirosanani oli paha tyylirikko”, totean pöytään palattuamme. ”Niin oli! Olvi-meininkiä. Hyvä, että itse huomaat”, sanoo Hani.

Bianca Morales käy esiintymässä. Tulee eteeni ja katsoo silmiin. Olen myyty. Bianca on melkoinen taiteilija! Ja vielä hyvä spiikkaamaan.

Hani on taas kadonnut. Hän tuntuu viihtyvän ja nauttivan ihmisten seassa. Nyt näkyy selvittelevän paikallisiin työsopimuksiin ja työolosuhteisiin liittyviä probleemeja tuolla. Nauraa. Kivaa sillä on.

Vieressäni mies virittää viulua. Ajattelen, että mitäköhän tuostakin tulee, kun viritys vaikuttaa noin avuttomalta. Hyvää tulee. Mies on varsinainen viuluvelho!! Sanon sen hänelle myöhemmin törmätessämme.

Lavalla on nyt myös Roberta Gambarini. En muista edes kuulleeni hänestä mitään aikaisemmin. Mutta jestas hän on hyvä! Ja nyt näkyykin, kun lavalla on vain pienyhtye. Kelpaa katsoakin. Koemme Kilun kanssa yhtäaikaisen deja-vu ilmiön: seksi! Emme muista mitä se tarkoittaa, mutta liittyy varmasti jotenkin tähän.

Välillä Biancakin käy lavalla. Upeasti heittävät. Ja tuleehan sieltä Lullaby of Birdlandkin. Kuuluu ehdottomasti illan teemaan.

Menen piipulle tupakointikoppiin. Meitä on samanaikaisesti kolme piippumiestä siellä! Tällaista en olisi uskonut enää tapahtuvan. Pääsen leventelemään muinaisella piipunpolton maailmantilaston kakkosajallani, josta olen ylpeä. Se on paras urheilusuoritukseni. Samalla taas huomaan uusista ystävistäni, että kyllä piippumiehet ovat oma kastinsa.

Ulos tullessani törmään Biancaan. Kiitän upeasta esityksestä ja kerron tunteeni häntä kohtaan. Mitä niitä salaamaan.

Puolilta öin alkaa jammaus 52. kadun malliin. Soittajaa vaihtuu lavalla vauhdissa. Hyviä kokoonpanoja ja nautittavaa soittoa. Upeita sooloja. Hieno alttosaksofoniryhmä kuin kunnioittamassa Birdia eli Charlie Parkeria. Reiska Laine urakoi. Eero Koivistoinen kaivaa pillinsä esiin ja näyttää nuoremmille kuinka mennään. Mahtavaa!

Yhden jälkeen Kilu sanoo häippäävänsä. Onkohan sillä joku nainen?

Hanin kanssa jaksamme hyvin vielä jatkaa.

”Tervetuloa uudestaan”, meille sanotaan ovella lopulta poistuessamme. Kiitämme. ”Mielellämme tulemme!”

Jos jotain nyt kiinnostaa vielä ne portaat, niin totean, että ei mitään ongelmia.

Trion selvityksen lopputulos: Hyvä mesta, kannattaa mennä!