Teksti Fifi oopperassa

Carmen tuo mustalaiset oopperalavalle.

Yksi Europan unionin keskeisimpiä lähtökohtia on vapaus liikkua jäsenmaasta toiseen. Sekin on kyseenalaistettu, kun romanikerjäläiset ovat alkaneet näkyä katukuvassa Helsingissä.

Osa poliitikoista vaatii lakimuutoksia kerjäämisen estämiseksi.

Ei voida kuitenkaan sanoa, että romanien elämäntapa olisi suomalaisille saati eurooppalaisille tuntematon.

Päin vastoin, mustalaiskulttuuria pikemminkin ihaillaan nyt taas Savonlinnan oopperajuhlilla: ”Avoin taivas, kulkurin elämä, kotimaana koko maailma ja lakina oma tahto! Ja ennen kaikkea vapauden hurma, vapauden!”, laulaa mustalaisnainen Carmen saman nimisessä 1800-luvun lopulla kirjoitetussa oopperassa.

Romanttinen ajatus vapaudesta ja tunteen ehdottomuudesta kiehtoo meitä länsimaalaisia. Se on ilmennyt jo aika kauan erilaisina eksotismin ja idän ihailuina. Jotkut kutsuvat sitä orientalismiksi, siksi että haluamme nähdä – tosin meidän ehdoillamme – toiseuden vieraassa kulttuurissa.

Tästä myös Carmenin tarina kertoo. Mustalaisnainen on ilmeisesti ensimmäinen työläisnainen oopperan historiassa. Hän on töissä tupakkatehtaalla, käärii sikareita.

Oopperajuhlien katalogissa toimittaja Minna Lindgren kuvaa Carmen-oopperaa innovatiiviseksi hybridioopperaksi, jonka naiset ovat erikoisosaajia. Onhan totta, että Georges Bizetin Carmen oli taannoin jotakin ihan uutta, mutta jättäisin innovaatio- ja hybridihöpötykset omalle ajallemme, vaikkapa Savonlinnan katsomossa istuneelle elinkeinoelämän puhetorvelle ja hyvinvointivaltion alasajamisen ihmepojalle Pekka Himaselle.

Itsenäisen, avoimesti flirttailevan ja ehdottomasti rakastavan Carmenin tarina on oopperaa parhaimmillaan, vaikka itse esitys Savonlinnassa torstai-iltana ei ollutkaan kaksinen. Lavastus koostui antiikkisista pylväistä, jolla ei ollut mitään ohjauksellista funktiota. Ohjaus oli laimea, kuoroon ei ollut mitään otetta, ellei sellaiseksi hyväksytä muutamia paikalleen jähmettymisiä. Laulajien ohjaus oli yhtä lailla hahmotonta. Kokonaisuutena parhaiten onnistui neljännes näytös.

Musiikkikin jätti löysän vaikutelman, semminkin kun vertailukohtana oli kaikin puolin onnistunut Kansallisoopperan Carmen viime talvelta.

Pääosaa esittänyt, upean tummaäänisen mezzosopraanon omannut Stella Grigorian ei saanut otetta jännitteisestä Carmenista äänellään eikä näyttelemisellä. Don Josén osaa laulanut Vsevolod Grivnov lauloi hyvin mutta ääni hävisi kuuluvista tenoreille tyypillisesti. Matadorin osan esittäjä osasi näytellä, mutta hänen äänensä oli jotenkin tahmea. Hienoiten roolistaan suoriutui maalaistyttö Micaëlan roolia esittänyt Grazia Doronzio.

Kokonaisuus pysyi kuitenkin hieman natistenkin kasassa. Tarina ehdottomasta rakkaudesta vie mukanaan.

”Rakkaus on kuin mustalaislapsi, joka ei ole koskaan tuntenut lakia”, Carmen laulaa ja on täydellinen vastakohta hänen yhdelle rakastajalleen Don Josélle, joka rakastuu silmittömästi paheelliseen Carmeniin, mutta omistaa varsinaisen rakkausduettonsa äidilleen.

Don José ei kestä toisen toiseutta eikä mustalaiselämää. Sokeassa omistamishalussaan hän tappaa Carmenin, joka kuolee mielummin vapaana kuin rakastaa pakosta.

Don Josén tarina on orientalismia perhepiirissä. Arkielämässä sitä sanotaan perheväkivallaksi.

Kimmo Jylhämö