Henkilökohtaista
Henkilökohtaista-blogin kirjoittajat ovat elämän asiantuntijoita: he tutkivat muun muassa elämäntapoja, tyyliä, työtä, musiikkia ja perhettä. Henkilökohtainen on poliittista.
Teksti Fifi oopperassa
Oopperajuhlablogi aloittaa kurkistuksella musiikki- ja sosiaalidraaman sopukoihin.
”Hän kyynelsilmin vaieten sai kuulla tuomion, ja kiinni muurattiin niin tyrmä muuriin. Vei paaden taakse salaisuuden neito viaton, kun rakkaimpansa oli syyllinen.”
Annikki Tähden kuuluisaksi tekemä Balladi Olavinlinnasta on ikuistanut myytin ruotsalaisesta linnanneidosta, joka rakkauspäissään avaa linnan portit venäläisille hyökkääjille.
Rangaistukseksi tyttö muurataan elävänä linnan muurin. Viattomuudesta kasvaa pihlaja. Sen veriset marjat muistuttavat venäläisten ja miesten rikoksista rakastavaa naista kohtaan.
Silkkaa oopperaa! Miten porvareilla onkin kyky dramatisoida tapahtumat? Epäporvarillinen tarinahan olisi kertonut, että tyhmä tyttö päästi vihollisen linnoituksen sisälle.
Mutta ainakin tarinan mukaan Savonlinnan oopperajuhlien lava on siis nähnyt saman, minkä oopperayleisökin: kärsiviä, viattomia naisia, jotka lopuksi menettävät henkensä. Tai tällainen ainakin on yleinen tulkinta oopperan naiskuvasta, josta kirjoitettiin myös Voiman numerossa 06/2010. Oopperoiden käyttövoima on tuskallisesti kuolevat naiset.
Mutta miksi näin käy? Syy naisten tuskalle löytyy tietysti miehistä, mutta mikä taas on syynä miesten sekoilulle: mikä voisi olla miehinen vastinpari naisten kärsimykselle?
Paitsi naisten kärsimystarinoina oopperoita voi lähestyä myös tutkielmina niistä miehisistä rakenteista, jotka johtavat naisten tuhoutumiseen.
Erään tulkinnan mukaan oopperan historiassa toistuu yksi kaava: sopraano ja tenori rakastuvat, mutta suhteen tärvelee aina röyhkeä basso. Naisellisempi ja rakkauteen uskova tenori on tuomittu kärsimään miehisen äijän varjossa. Miehen pahin vihollinen on siis toinen mies.
Vai ajavatko sittenkin naiset miehensä typeryyksiin?
Näin voisi ajatella – ainakin katsoessaan oopperakatsomoja. Eivätkö ne olekin täynnä naistensa paikalle roudaamia miehiä, jotka torkahtelevat aarioiden välissä ja tekevät parhaansa pitääkseen yllä fasadia kolmituntisen kärsimysnäytelmän ajan? Naiset pitävät mukana hattuneulojaan, joilla ovat valmiita pistämään uinahtelevaa kavaljeeriaan. Miehen pahin vihollinen saattaa sittenkin olla nainen.
Tosin viime vuonna hattuneuloja ei Savonlinnassa tarvittu. Miehet olivat hereillä – jopa niin hereillä, etteivät malttaneet jäädä kiittämään esiintyjiä. Kun erään oopperan ensi-ilta loppui ja alkoi aplodien aika, suuri edustusseurue hyppäsi pystyyn ja ryntäsi pois.
Ilmeisesti heillä oli kiire jatkoille johonkin Olavinlinnan torniin. Jorma Ollila tosin tajusi, että sponsorienkin on noudatettava etikettiä. Tämä kapeaharteinen tenori jäi odottamaan aplodien loppua, kun bassosaattue lähti kohti notkuvia pöytiä.
Fifin oopperajuhlablogissa katseet liimataan jatkossa näyttämöllä ja todellisuudessa oopperan miehiin, niihin otuksiin, jotka alistavat naisiaan, tärisevät kunnian- ja velvollisuudentunnossaan, nuokkuvat oopperakatsomoissa ja ovat vähintäänkin yhtä sekaisin kuin hulluiksi tulevat naiset. Mikä niitä oikein riivaa?
Ensimmäisenä Fifi-oopperana on Carmen, josta juttu julkaistaan perjantaina.
