Henkilökohtaista
Henkilökohtaista-blogin kirjoittajat ovat elämän asiantuntijoita: he tutkivat muun muassa elämäntapoja, tyyliä, työtä, musiikkia ja perhettä. Henkilökohtainen on poliittista.
Teksti Hanna Kuusela
Mitä luin tänään: Kahtakymmentäkolmea EU:n virallista kieltä.
Euroopan unionissa on käsittääkseni 23 virallista kieltä ja työkieltä. Sen lisäksi on kolme jollain tavalla vielä vähän virallisempaa kieltä, englanti, saksa ja ranska. Mieleen tulee tahtomattakin Orwellin Eläinten vallankumous, jossa ”kaikki eläimet ovat tasa-arvoisia, mutta toiset eläimet ovat tasa-arvoisempia kuin toiset”.
Komission mukaan EU:n säädökset ja muut lainsäädäntöasiakirjat sekä EU:n virallinen lehti julkaistaan kaikilla kielillä. Toisaalta “ajan ja kustannusten säästämiseksi valmisteluasiakirjoja käännetään sangen harvoin kaikille kielille”.
Olen aina ollut sitä mieltä, ettei kielitaidolla tai kääntämisellä ole merkitystä, jos ei alun perinkään ole mitään sanottavaa. Siinä mielessä ei ole niin kovin huolestuttavaa, jos ihan kaikkea ei EU:ssa käännetäkään. Merkityksellistä on kuitenkin se, että 20 EU-kielen käyttäjät saavat lukea omalla kielellään lähinnä lopputulokset – eivät niitä asiakirjoja, joissa politiikka tehdään. Tiedotus hoituu kaikilla kielillä, mutta politiikka tehdään vain muutamalla.
En ole minkään sortin fennofiili, mutta olen vuosien varrella tullut siihen tulokseen, että itseä koskevaa politiikkaa on helpompi seurata ja käydä omalla äidinkielellä. Se muistuu mieleen näin Brysselin EU-kortteleissa käydessä.
Komission nettisivut valaisevat hyvin sitä, mitkä politiikan alueet kuuluvat vaikkapa italialaisille ja suomalaisille ja missä kohden taas asiat on hyvä jättää merkittävien EU-maiden päätettäväksi. Maataloutta, kalastamista ja aluepolitiikkaa hoitavat yksiköt esittelevät itsensä kaikilla kielillä, ja teollisuuden toimijoiden kielitaitoonkaan ei luoteta. Sen sijaan jos kielten perusteella päätellään, kehitysyhteistyö ja humanitaarinen apu on hyvä jättää vanhoille siirtomaille Ranskalle ja Britannialle, kauppapolitiikka ei kai kosketa muita kuin brittejä, unionin sisämarkkinat kiinnostavat vain saksan-, ranskan- ja englanninkielisiä samoin kuin sisäisten asioiden valvonta. Koulutusta ja kulttuuriakaan ei tarvitse tehdä kuin kolmella kielellä.
Eikä tämäkään niin tärkeää ole: kuka nyt komission nettisivuja jaksaisi lukea. Mutta kolmen kielen koplalla tuntuu olevan hallussaan myös suuri osa sellaisesta käytännön tiedosta, jolla sinäkin tai englanninkielentaidoton kansalainen saattaisi tehdä jotain. Parhaillaan on esimerkiksi haettavana Euroopan parlamentin tiedotusavustukset. Ne ovat 30 000–400 000 euron kokoisia summia internet-, radio- ja tv-hankkeille. Niitä saavat hakea sellaiset yhtiöt tai vakiintuneet mediatoimijat, jotka haluavat kertoa Euroopan taloudellisesta elpymisestä ja uuden kasvun lähteistä. Hakuohjeiden 22 sivua, ja hakulomakkeen 22 sivua vain sattuvat olemaan ainoastaan ranskaksi ja englanniksi.
Olisi kuitenkin järjetöntä vaatia lisää tekstejä käännettäväksi. EU:n käännösmenot ovat jo nyt noin 800 miljoonaa euroa vuodessa. Mutta aina ei ole helppoa ymmärtää, mitkä tekstit ovat kääntämisen arvoisia ja mitkä taas eivät. Tältä joskus tuntuu, kun lukee suomeksi parlamentin päätöslauselmia. Syyskuussa parlamentti muun muassa – “ottaa huomioon, että etnisiin vähemmistöryhmiin kuuluvien naisten sosiaalinen osallistaminen helpottuisi, jos näitä naisia kuultaisiin enemmän ja säännöllisesti paikallisella, alueellisella, kansallisella ja EU:n tasolla”
– “kehottaa jäsenvaltioita kunnioittamaan kaikkien naisten eli myös etnisiin vähemmistöryhmiin kuuluvien naisten perusoikeuksia ja erityisesti huolehtimaan, että heidän saatavillaan on terveydenhuoltoa, oikeussuojaa, oikeusapua, oikeudellisia tietoja ja asuntoja”
– “kannustaa etnisiin vähemmistöryhmiin kuuluvien naisten aktiivista poliittista ja sosiaalista osallistumista kaikille yhteiskunnan aloille ja myös politiikan johtoon, koulutukseen ja kulttuuriin nykyisen aliedustuksen torjumiseksi”
Niin, olisihan se toki ikävää, jos europarlamentti ei haluaisi, että vähemmistöryhmiin kuuluvat naiset osallistuvat kaikille yhteiskunnan aloille, jos sen mielestä vähemmistöryhmiin kuuluvia naisia ei olisi hyvä kuulla tai jos heidän perusoikeuksiaan ei pitäisi kunnioittaa.
Nyt onneksi tiedämme suomeksikin, ettei näin ole. Sen sijaan en vieläkään tiedä, miksi minua ei houkutella osallistumaan julkiseen kuulemiseen: “on a future trade policy” – tai miksei, minua rohkaista kertomaan “new ideas to develop the EU-US economic partnership”. Ehkä kauppapolitiikalla ei vapaakauppa-alueen politiikassa ole niin väliä.
