Teksti Taru Torikka

Muotibloggarit keskittyvät nyt kaulaan.

Olen koko talven haikaillut jonkin jännän kaula-asian perään. En ole taaskaan yksin, kanssabloggarit ovat kasanneet kaulaansa Givenchyn näytöskuvien innoittamana ketjuja poikineen. Ilmaisu ”rouhea kaularöykkiö” lieneekin skenen ryöstöviljejllyin termi tällä hetkellä. Omassa kaulassanikin on heilunut vaisu versio aiheesta, halpakaupan ale-ketju, johon ihan omin käsin lisäsin hopeisen pikku ponin.

Urbaani soturikuningatar on toinen muotibloggariarmeijan ylenkäyttämä termi. Yleisen käsityksen mukaan siihen ilmeiseti kuuluvat kovat korot, musta nahka, pyramidiniitit ynnä muu kliseinen kovisviritys. Oma haaveversioni aiheesta ei muistuta Maija Vilkkumaan vanhoja hittejä, vaan on lähempänä Rick Owensin ja Haider Ackermannin maan- tai paremminkin betoninläheisiä sävyjä, orgaanisesti kiedottuja nahka- ja neulekerroksia ja selkeitä, valuvia linjoja. Kaulaankin pitää siis saada jotain rokkikliseistä erottuvaa.

Jos olisin taitava tai edes varakas, se voisi olla Outi Pyyn ansaittua huomiota herättänyt vetoketjukauluri. Ylittämättömillä tyylitaitureilla Susie Bubblella ja Queen Michellellä on joka toisessa asukuvassa kaulassa huopainen spiraalihärveli, pom pom -huivi tai muu hapsuviritelmä.

Omaan yritelmääni korutaiteen saralla pöllin idean Hundpark-kaupan valikoimista ja siimaa äidiltä. Nahka irtosi samasta rumasta takista kuin aiemmat askartelutkin. Purin takin helmakaitaleet, rypytin ne molemmilta reunoilta laskeutumaan suht koht sopivasti. Niskassa on taidokas sykkyrä estämässä kuristumiskuolemaa. Tässä on niinkuin ideana, että ryppysysteemi ryöppyää rinnuksille tyhjästä, tiedättehän. Kamalasti viittaillaan taiteen ja pukeutumisen historiaan, vaikkei sitä tyhmempi heti huomaa. Tekijä on jälleen tuotoksestaan suhteettoman ylpeä!