Teksti Elina Venesmäki

Kun ekoajattelu saa pieniä voittoja, nousee kapina.

Olen viime päivinä törmännyt pariin todella masentavaan nettikeskusteluun. Toinen käsitteli Maan ystävien kimppuun hyökänneitä kännisiä varusmiehiä ja toinen Kelan suunnitelmia jättää vauvatarvikepakkauksestaan pois kertakäyttövaipat (Kaleva, Hesari).

Nämä – saman kirjoittajan – sitaatit Hesarin keskustelusta jälkimmäisestä aiheesta kiteyttävät olennaisen:

”Elämäntapamme kuluttaa luonnonvaroja, eikä planeettamme kestä sitä, että merkittävä osa ihmiskunnasta eläisi kuten me. Edellinen väite lienee totta, mutta siitä vedettävät johtopäätökset ovat Suomessa luonnottomia. Emme me voi, halua tai kykene laskemaan elintasoamme niin alas, että emme kuormittaisi ympäristöä mittavasti. Eikä pidäkään.”

”Ympäristöuskonto ja ympäristöuskovaiset ovat saaneet jo liian suuren vaikutusvallan yhteisössämme. Tämä kehitys on pysäytettävä ennen kuin on liian myöhäistä. Vaarassa ovat elinkeinomme, elintasomme ja elämäntapamme.”

Keskusteluissa moni uhoaa ajavansa citymaasturilla ja käyttävänsä kertakäyttövaippoja ihan kiusallaankin.

Pikkuhiljaa jotkut ovat alkaneetkin ajatella, että ehkä voisi vaihtaa kotiin energiansäästölamput. Monia kuitenkin tuntuu todella kiusaavan ajatus, että maailma alkaa olla siinä kunnossa, että tämä ei riitä.

On ihan ymmärrettävää, että kaikkien surkeiden ympäristöuutisten keskellä ihminen tuntee olonsa voimattomaksi ja haluaa elää vain onnellisena ja ajattelematta asiaa liikaa.

Mutta se, että jotkut haluavat tuhota ympäristöä ihan kiusatakseen kaiken maailman ”viherpipertäjiä”, ei ole hyvä perustelu. Se on surullista.