Teksti Kari Tuhkanen

Ulkonäöstä, sen ostamisesta sekä presidentin naaman väristä.

Joskus päämääränsä tavoittamiseen täytyy ottaa kaikki saatavilla olevat kyvyt käyttöön – myös ulkoiset. Mutta mitä ulkonäkö merkitsee?

Syntyessämme me kaikki saamme jonkinlaisen meistä riippumattoman ulkoisen olemuksen. Siitä me muokkaamme eläessämme sellaisen habituksen, jota muille esittelemme. Toiset meistä panostavat siihen enemmän kuin toiset, ja joillekin tärkeintä on pysyvä muutos, toisille väliaikainen – joku hankkii tatuoinnin useammin kuin talvitakin. Joku laskee tatuoinnit ja lävistykset samaan kategoriaan kuin muutkin korut, kun taas toisten mielestä niillä viestitään jotain syvemmältä kumpuavaa tyytymättömyyttä omaan ulkoiseen olemukseen.

Minut tunnistettiin leikkipuistossa isoisäni jälkikasvuksi ulkoisen olemuksen perusteella. Onnistuuko se tulevaisuudessa? Geeniteknologia kehittyy ja saamme lisää tietoa periytyvistä ominaisuuksistamme, mutta samalla emme ehkä enää voi tietää, onko ihmisen ulkoisella olemuksella mitään tekemistä tämän luontaisten fyysisten ominaisuuksien kanssa. Syntyykö tulevaisuudessa kahdelle mannekiinin näköiselle vanhemmalle pottunokkaisia ja kierosilmäisiä lapsia, jotka sitten leikataan vanhempiensa näköisiksi jo ennen kouluikää?

Ulkoiset tekijät periytynevätkin tulevaisuudessa testamentin kautta, sillä paksulla lompakolla voi ostaa haluamansa maskin.

Nykyään näkee yli nelikymppisiäkin hakemassa yhteenkuuluvuuden tunnetta tyylin kautta. Mikä meistä tekee niin turvattomia, että tarvitsemme tällaisia maskeja vielä aikuisenakin? Mummon vaatekaapin sisältö täytyy panna uusiksi ihonmyötäisillä tyköistuvilla muotiluomuksilla, vaikka ikääntyvän soisi jo nauttivan mukavista ja käytännöllisistä asuista. Mihin eläkeläinen tarvitsee nuorekasta ja muodikasta ulkomuotoa? Aivan – pariutumiseen. Aivan samoin kuin työt ovat muuttuneet pätkätöiksi ovat parisuhteetkin muuttuneet määräaikaisiksi sopimuksiksi. Kunnes parempi tulee vastaan.

Yksi seuratuimpia määräaikaisia pätkätöitä on presidentin virka.

USA:n tuore presidentti Barack Obama on tummaihoinen. Puhutaan USA:n ensimmäisestä mustasta presidentistä, vaikka hän on itse asiassa mulatti. Miksi mustaa rotua pidetään tässä yhteydessä määräävänä, vaikka hänen toinen vanhempansa on valkoihoinen? Tulee jotenkin Hitlerin ajat mieleen.

Onko tämä lokerointitarve ihmisen luontainen ominaisuus, joka ei lähde sivistyskasvatuksellakaan pois? Miksi meidän on toisaalta erotuttava ulkoisesti yksilöinä, toisaalta osoitettava kuulumista ryhmään? Miksi ajatellaan, että musta äänestäisi mustaa tai nainen naista?

Eräs maatalonisäntä kommentoi asiaa mielestäni varsin terävästi, kun kerroin löytäneeni timpurin, joka tulisi rakentamaan meille pari seinää. Onko hyvännäköinen, kysyi isäntä. Vaikka olisi ollut kuinka leikkimielellä tarkoitettu kommentti, en voinut olla vastaamatta, ettei meillä palkata henkilökuntaa ulkonäön perusteella – palkataanko teillä? Keskustelu päättyi siihen.

Huomasin olevani nipopipo jäykkis, vaikka toinen osapuoli yritti parhaansa siirtäessään keskustelun samalle tasolle, jolla heteromiesten kahdenvälinen keskustelu vaikkapa naispuolisesta karjakosta olisi kulkenut. Heidän karjakkonsa sattuu vain olemaan yli satakiloinen virolaismies, mutta senhän minä tajusin vasta liian myöhään. Integroitumistilaisuus maalaisisäntien joukkoon tuli menetettyä.