Vellamonkatu 30
Vellamonkatu 30 on paikka, jossa Voimaa toimitetaan. Samassa talossa työskentelee kaikenkirjava joukko talouden, rauhantyön, luonnonsuojelun ja politiikan asiantuntijoita.
Teksti Kimmo Jylhämö
Mistä ei puhuta? Laiskasta pääomasta. Voiman 8/2013 pääkirjoitus.
Hallitus on päättänyt karsia kuntien tehtäviä miljardilla eurolla. Syksyn aluksi ministeriöiden piti tehdä ehdotuksia siitä, mitä tehtäviä kunnilta voisi leikata. Juuri mitään leikattavaa ei löytynyt.
Ehkä hallitus on jo ennakoinut tilanteen. Sehän pyrkii lopettamaan ylipäätään kaikki ministeriöt ja tekemään niistä yhden suuren viraston (Keskisuomalainen 11.9.). Siten kaikki leikkauspäätökset voitaisiin tehdä ketterästi ilman haitallista asiantuntemusta ja vastustusta.
Hallinnolliset muutokset eivät välttämättä muuta mitään. Esimerkiksi hammashoidossa julkisella sektorilla olisi paljon opittavaa siitä, kuinka nopea ja kokonaisvaltainen hoito voi tulla myös halvemmaksi, kuten jutusta Talikan palikat (s. 28) käy ilmi.
Asioita ja rakenteita voi aidosti edistää, mutta päätoimitukset ja muut lobbarit tyytyvät päivittelemään, kuinka tehottomia ja herravihaisia työttömät ja muut heikoimmat lenkit ovat.
Mistä ei puhuta? Laiskasta pääomasta.
Suomessa on 150 miljardin eläkevarallisuus, joka pyörittää suomalaista ja globaalia kapitalismia. Yhä useammin tämä eläkeyhtiöihin kertyvä pääoma tekee meidän eläkekassan kerryttäjien puolesta sellaisia päätöksiä, jotka ovat yhteiskunnan etujen vastaisia. Se on henkistä laiskuutta.
Kyse on pääomasta, jonka käyttöä voimme halutessamme ohjata poliittisilla päätöksillä. Eläkerahastoa ja sen koneistoa pitää käyttää elämänlaadun edistämiseen, ei kriisitietoisuuden ylläpitämiseen ja jatkuviin leikkauksiin.
Siksi teetimme Voimassa tutkimuksen TNS-Gallupilla siitä, mitä voisi oikeasti tehdä.
Tartuimme tällä kertaa vain yhteen epäkohtaan, kohtuuttoman suuriin eläkkeisiin, joita nauttii vain viisi (5) prosenttia eläkeläisistä. ”Kolmen tontun” eli 3000 euron eläkekatto toisi valtion kirstuun 850 miljoonaa euroa, eli lähes saman summan, mikä kunnilta vaaditaan leikattavaksi. Vaihtoehtoja siis löytyy.
Suomalaisista puolet kannattaa kyselyssä ehdotettua eläkekattoa, kun taas koko eliitti tyrmää sen.
Henkistä laiskuutta löytyy myös osuustoiminnallisesta pankkiliikkeestä. OP-Pohjolan pääjohtaja Reijo Karhinen on vuosia tehnyt hajurakoa osuuspankkitoimintaan. Jo nyt Suomen suurimman finanssiryhmän nimestä on karsittu pois kaikki osuustoimintaan viittaava.
Karhinen on ylituloinen piiskuri, joka vaatii, että muiden pitäisi leikata toimeentulostaan: ”Velkaantuvalla Suomella ei ole enää varaa nykymuotoisen hyvinvointiyhteiskunnan ylläpitoon: se on liian kallis ja on samalla hämärtänyt käsitteen yksilön vastuusta itsestään ja muista”, Karhinen väittää Helsingin Sanomissa 29.9.
Enemmistön ja eliitin näkemykset vastuullisuudesta eroavat liikaa. Emme ole antaneet pääoman kaitsijoille selkeitä rajoja.
Aloittakaamme löysän pääoman leikkaustalkoot rikkaista eläkeläisistä – kukin kykyjensä ja liiallisten tulojensa mukaan. Voiman ensimmäinen taksvärkki löytyy Voimasta 8/2013 sivulta 8.
Voima 8/2013 nyt jaossa. Netissä Voima on luettavana keskiviikkona 9.10.