Teksti Teppo Eskelinen

Päädyttyäni hieman yllättäen perheeni kanssa äkkilähtömatkalle Las Palmasiin, oli ilmeistä että edessä olisi viikko Las Palmasissa.

Perheen kanssa loma-ajan viettäminen keskittyi kahden peruspilarin varaan. Toinen on ajan viettäminen lasten kanssa ja toinen kaupungin kaduilla kuljeskelu yrittäen mukamas etsiä jotain (syötävää, juotavaa, nähtävää, kuvattavaa).

*****

Laatuajalliset sankaritekoni kulminoituivat erityisti muistipeliin, jonka korteissa on eläimiä. Pelasin peliä 3-vuotiaan tyttäreni kanssa kymmeniä ellen satoja kertoja. Lapsi oli riemuissaan pelaamisen idean ensikertaisesta omaksumisesta, ja sen huomasi.

Kiinnostavaa kyllä, pisteidenlaskun idea ei kuitenkaan näytä vielä täysin auenneen. Pelin päätyttyä toki lasketaan eläimet, mutta jossain vaiheessa ymmärsin että kyse on rituaalimaisesta numeroiden luettelusta. Tämä taas johtuu siitä, että lapsi ei vielä hahmota kerättyjä eläimiä abstrakteina määreinä. Toisin sanoen, on järjetöntä ajatella, että koirapari ja sammakkopari olivat molemmat ”yksi”.

Koira on koira ja sammakko on sammakko, eikä ole selvästikään mielekästä arvottaa niitä abstraktin numeroituvasti. On epäilemättä lukuisia erilaisia tapoja arvioida sitä, että saa pelissä nimenomaan koiraparin, eikä ole lainkaan selvää miten näitä voisi verrata sammakoiden saamiseen.

Tästä syystä pelin lopputulos on ainutlaatuinen ja siitä voi riemastua tästä syystä, ei ainoastaan siksi, että sai tietyn määrän pisteitä (eläimiä).

Lapsella on selvästi vielä paljon opittavaa kulttuuristamme. Jossain hyvin perustavassa mielessä asia on nimittäin niin, että länsimaisen (modernin/kapitalistisen) kulttuurin arvokäsitys alkaa numeroituvan abstraktion omaksumisesta. Eli juuri siitä, että koirapari ja sammakkopari ovat molemmat ”yksi” ja siis satunnaiset määreet hyläten samanarvoisia, ja nimenomaan tämä mitattava ominaisuus antaa niille arvon.

Tämä abstraktio opitaan hyvin varhain, ja samalla opitaan yhteismitallistamisen perusidea. Silloin myös esimerkiksi rahan arvoa voidaan ryhtyä hahmottamaan.

Hetkellisesti tämä vilpitön yhteismitattomuudessa eläminen tuntuu viattomalta ja kauniilta, suorastaan turmeltumattomalta. Tarkemmin se on radikaalia. Kyseessä on oikeastaan ainoa rehellinen tapa kritisoida talousjärjestelmää sellaisena kuin me sen tunnemme.

Juuri tästä ajatuksesta esimerkiksi Marx kirjoitti tasa-arvon kritiikkinsä: tasa-arvo on pakottamista samalle arvon skaalalle, kun tavoitteena tulisi olla että kaikki mittaavat omaa arvoaan. Se oli juuri porvarillisen yhteiskunnan kritiikkiä, yhteiskunnan jonka totalitaarisuus perustuu kykyyn mitata vain yhdellä tavalla.

*****

Kaupungilla epämääräisesti kuljeskellessa sain kofeiinin yliannostuksen ohella loistavia valokuvia, joista yksi on ylitse muiden. Las Palmasin kadut on nimittäin nimetty hauskan epäloogisesti erilaisten suurmiesten mukaan, ja myös Olof Palme on saanut oman katunsa. Olof Palmen varrella on parkkitalo nimeltä Olof Palme parking. Minun täytyi saada kuva parkkihallin kyltistä, jossa lukee P Olof Palmessa olevan tilaa (libre).

(”Libre” lienee sitä paitsi tulkittavissa myös abstraktiksi vapaudeksi eikä vain vapaaksi tilaksi, mikäli en ole ymmärtänyt täysin väärin.)

Tämä kontekstoitui mielessäni noin kymmenen vuotta vanhaan vitsiin. Visioimme aikoinaan erään toverini kanssa ”sosiaalidemokraattisen realismin” taiteellista tyylisuuntausta. Esikuvana olisi tietysti sosialistinen realismi: sama yli-ekspressiivinen kuvamaailma, liioiteltu idyllisyys ja hullunkurinen propagandismi.

Työläiset kantavat kodinelektroniikkaa koteihinsa. Suomi-filmi-henkinen maanviljelijä täyttää heinänkorsi suussaan tukihakemusta. Viranomaiset palvelevat kansalaisia.

Pilkan aihe on tietysti kuva hyvinvointivaltiosta utopiana, jossa materiaalinen elintaso ei merkitsekään vain puitteita elää parempaa elämää, vaan elämän sisältöä. ”Autoja kansalle” kuvaa tätä paremmin kuin mikään muu. Autoihin yhdistyy massakulttuuri, ekologinen epäilyttävyys ja mukavuus utopian riittävänä sisältönä.

Vitsi jäi varsinaista toteutusta vaille, mutta vuosikymmenen ajallinen etäisyys antaa sille perspektiiviä. Sosiaalidemokraattisen tyhjän utopismin ivaaminen ei nimittäin tunnu enää aivan samalta kuin tuolloin.

*****

Vuosituhannen vaihteessa massayhteiskunta tuntui vielä lähtökohtaisesti henkiseltä oppositioilta, jonka negaation kautta oli helppo ymmärtää itsensä. Maailmalla jylläävät uudet kontrollin ja eriarvoisuuden tuotannon muodot olivat vasta saamassa kunnon jalansijaa Suomesta. Hyvinvointiyhteiskunta näytti yhdenmukaistavalta, väsyneeltä ja ekologisesti kyseenalaiselta, yhteiskunnan rakentamisen metaforaan juttuneena myös visiottomalta.

Nämä uudet muodot, joita myös uusliberalismiksi kutsutaan, luovat uudenlaista tarkkailun ja väkivallan yhteiskuntaa, mutta ne aina oikeuttavat itsensä massayhteiskunnan vastustamisella. Oli kyse talousteoriasta, filosofiasta tai sosiologiasta, uusliberalismi aina kertoo samaa tarinaa yhtenäisten toimintojen yhteiskunnasta, johon sen sankarillinen tehtävä on luoda moninaisuutta.

Taloudellinen tarina on erityisen vetävä. Hyvinvointitaloustieteen kritiikin mukaan ihmiset ovat lähtökohtaisesti niin erilaisia, että heidän mieltymystensä pakottaminen samalle asteikolle on jo jonkinlaista väkivaltaa. Siksi voidaan vain tutkia sitä, miten vahvasti he ilmaisevat mieltymystään olemassaolevan keinon (rahan) välityksellä, ja tuottaa enemmän mahdollisuuksia tähän ilmaisuun.

Tarina on niin houkutteleva, että vasta viime aikojen suuret yhteiskunnalliset kärjistymät ovat saaneet ihmiset huomaamaan, että massayhteiskunnan vastustaminen ei ole koskaan ollut tavoitteenakaan. Kunhan on luotu erilaisia kontrolli- ja kasautumisympäristöjä. Ja tietysti lisätty yksiarvoista rahavälitteisyyttä.

Vanha sosiaalidemokratia on silti sikäli hauskaa, että sille pitääkin nauraa. Yhteiskunnallisesti osuvampaa kuitenkin taitaa olla sellaista kontrollin muotojen parodiointi, jotka tulevat päälle edestä eivätkä takaa.

******

Opetus on, että sosiaalidemokratia vastaan uusliberalismi -väännössä kysymystä aidosta yksilöllisyydestä ei ole edes kysytty. Se liittyy enemmän niihin sammakoihin.