Teksti Oksana Tšelyševa

Miksi entiset asetoverit uhkaavat toimittajaa kuolemalla?

Dmitri Florin julkaisi 13. 10. 2010 hakassialaisessa Novy Fokus -lehdessä artikkelin Rintamalinjan tuolla puolen. Mainittakoon selvyyden vuoksi, ettei Hakassia sijaitse Pohjois-Kaukasiassa vaan Etelä-Siperiassa.

Artikkeli perustuu Florinin vaikutelmiin heinäkuussa tekemältään työmatkalta Suomeen. Hän kävi haastattelemassa Hadizhat ja Malik Gatajevia internetissä ilmestyvään Kavkazski Uzel -lehteen. Gatajevien haastattelun lisäksi Florin päätti kerätä Helsingissä tapaamiensa pohjoiskaukasialaisten turvapaikanhakijoiden tarinoita.

Haastatellessaan pakolaiskeskuksessa asuvia tšetšeenejä hän kertoi heille täysin avoimesti omasta armeijataustastaan. Florin oli tottunut olemaan tšetšeenien kanssa eri puolella rintamalinjaa, olihan hän taistellut toisessa Tšetšenian sodassa rykmenttinsä mukana.

Koska Rjazanin alueen OMON-joukot palvelivat Tšetšeniassa rotaatioperiaatteella, Dmitri ehti Tšetšeniaan kahdesti: 2001 maaliskuusta kesäkuuhun ja syyskuusta joulukuuhun. Sen jälkeen hän erosi OMON-joukoista, koska ei halunnut lähteä enää kolmannelle Tšetšenian-komennukselle. ”Mitä me siellä teemme?”, Dmitri mietti. Hän ei ollut ainoa, joka kyseenalaisti Tshetseniassa näkemänsä ja kokemansa.

Myös toinen sotilas päätti erota palveluksesta samaan aikaan, mutta eron saaminen oli hankalaa. Aivan kuin he olisivat olleet jonkin salaseuran jäseniä. Saadakseen eroanomuksensa hyväksyttyä heidän oli kestettävä uhkauksia ja pahoinpitelyä. Dmitri kesti koetuksen. Hän kertoo komentajan käyneen hänen kimppuunsa vessassa. Pahoinpitelyn aikana komentaja vaati saada tietää, mitä muuta Dmitri oli paljastanut OMON-joukkojen toiminnasta. He olivat saaneet sattumalta selville, että Dmitri oli ollut tekemisissä toimittajien kanssa (joista joku oli ilmeisesti pettänyt Dmitrin luottamuksen). Dmitriä potkittiin rintaan, sillä siitä ei jää jälkiä. Pahoinpitelyn aikana yksi Dmitrin asetovereista, Sasha, sattui paikalle ihmettelemään, mitä tapahtui. Hänen käskettiin kuitekin olemaan vähemmän utelias, jolloin hän jäi katselemaan pahoinpitelyä.

Dmitri kertoi, mitä oli toimittajille paljastanut: vuonna 2000 hänen OMON-yksikössään kehitettiin outo initaatioriitti. Jokainen tulokas joutui ottelemaan peräjälkeen kolmea miestä vastaan. Taukoa ei saanut pitää. Yksi tulokkaista sai surmansa tällaisen taistelun aikana: nenärusto iskeytyi aivoihin. Käytäntö loppui siihen. Dmitri kertoi myös kuinka OMON-joukot hankkivat lisätuloja kiristämällä rahaa paikallisilta kauppialta ja niin edespäin.

Toinen eroa vaatinut sotilas, Andrey Bela, antoi lopulta periksi. Hänet lähetettiin Tšetšeniaan, jossa vammautui pysyvästi. Dmitrin mukaan entiset asetoverit ovat kantaneet kaunaa häntä vastaan jo pitkään. Irtisanoutumisensa jälkeen Dmitri palasi tekemään toimittajan työtä ja alkoi kirjoittaa Novaja Gazetan Rjazanin painokseen.

Ensimmäisissä artikkeleissaan Dmitri kertoi ”rauhanneuvotteluista” federaalien ja sissien välillä. Dmitrin komentaja oli ottanut yhteyttä sikäläiseen sissipäällikköön ja tehnyt tämän kanssa hyökkäämättömyyssopimuksen. Federaalit eivät tekisi väijytyksiä ja sissit sitoutuivat olemaan hyökkäämättä. Kumpikin osapuoli noudatti sopimusta.

Novaja Gazetan varapäätoimittaja antoi sanansa, että artikkeli julkaistaisiin muuttamattomana. Dmitri oli yrittänyt kirjoittaa niin, ettei joukko-osastoa pystyisi tunnistamaan. Mutta journalismia on monenlaista: jotkut toimittajat kärsivät sensaationälästä. Dmitrin artikkeli julkaistiin otsikolla ”Rjazanin OMON suojeli Shamil Basajevin kumppaneita”.

OMON-yksikön uusi komentaja sanoi Dmitrin tavatessaan, että artikkeli aiheuttaisi tälle seuraamuksia: ”Olet kehdannut syyttää meitä isänmaan pettämisestä ja veljeilystä vihollisen kanssa.” Keskustelu käytiin 2003.

Vanha komentaja oli ollut tunnettu siitä, että teki kaikkensa pelastaakseen ”poikansa”, joten hänet passitettiin ennenaikaiselle eläkkeelle. Diman mukaan alaiset kunnioittivat rauhallista komentajaansa. He kutsuivat häntä Sanytshiksi, joka on isännimestä muodostettu lempinimi. Diman mukaan Sanytsh oli kunnon kaveri, joka ei olisi yhtään vähempää voinut välittää koko sodasta. Sanytsh kertoi vannoneensa, että toisi kaikki alaisensa hengissä takaisin.

***

Toinen Dmitrin artikkeleista oli nimeltään Humanitaarinen apu. On yleisesti tiedossa, ettei venäläisjoukkojen elintarvikehuolto toiminut sodan aikana. Toisin sanoen: sotilaat olivat nälkäisiä. Rjazanin OMON-joukkojen päällystö ratkaisi ongelman kiristämällä elintarvikkeita Rjazanissa asuvilta pohjoiskaukasialaisilta torikauppiailta. Sotilaat vain ajoivat linja-auton keskelle kauppatoria ja lastasivat sen täyteen ruokaa ja vettä Tšetšeniaan lähetettäväksi.

On toinenkin syy, miksi Dmitri joutui OMON:in mustalle listalle. 2001 Dmitrin yksikössä alkoi kapina. Miehet kieltäytyivät tekemästä komentajansa määräämää puhdistusoperaatiota Zandakin kylään. Sanytsh oli silloin jo pantu eläkkeelle. Uutta komentajaa kutsuttiin Kljopaksi. Hän kärsi pakkomielteisestä kuolemankaipuusta, mutta ei halunnut kuolla yksin. ”Vihaan elämää”, hän toisti toistamistaan. Hän vihasi myös muiden elämää – niin omien kuin tšetšeenisiviilienkin, joita vastaan hän taisteli paljon mieluummin kuin sissejä vastaan.

Dmitrin mukaan miehistö vaati pitkään mielisairaan komentajansa vaihtamista. He vetosivat tuloksetta ylempään päällystöön. Sen jälkeen he alkoivat kapinoida; kukaan ei jäänyt kapinan ulkopuolelle. Miehet kieltäytyivät noudattamasta saamiaan käskyjä, veivät komentajan henkilökohtaiset tavarat ja varusteet ulos majoitustiloista ja soittivat päällystölle ilmoittaakseen, etteivät päästäisi Kljopaa enää astumaan yksikön tiloihin.

Kapina kesti viikon. Joukkueenjohtajakin otti siihen osaa. Miehet yrittivät lievittää ahdistusta sotatuomioistuimeen joutumisesta juomalla itsensä puolikuoliaaksi. Kun Kljopa ilmaantui paikalle, hän pääsi viime hetkessä pelastautumaan raivostuneiden miesten kynsistä. Kljopa sulki itsensä lukkojen taakse. Miehet ehtivät vielä heittää hänen jälkeensä kirveen, jonka kanssa olivat komentajaansa jahdanneet.

Rykmentin valistusupseeri tuli käymään yksikössä ja yritti rauhoittaa tilanteen lahjomalla miehiä kotilomilla ja uhkailemalla heitä sotatuomioistuimella. Dmitri muistaa, että miehet vain nauroivat rauhoitteluyrityksille. Heitä oli paljon, joten mitä upseerit olisivat muka voineet tehdä? Kaiken lisäksi, maan poliittinen johto oli julistanut sodan päättyneeksi. Seuraavaksi upseeristo yritti tehdä joukkueenjohtajasta syntipukin kaikkeen, mutta miehet pysyivät johtajansa takana. He alkoivat kapinoida uudestaan ja saivat, mitä halusivat: Klopa lähetettiin pois. Komennuksen jälkeen Rjazanissa, kun miehiä kuulusteltiin kapinasta, he kertoivat komentajan olleen vain typerä paskiainen, jolla oli tapana järjestää laittomia puhdistusoperaatioita siviiliväestöä vastaan. Yksikään kapinaan osallistunut ei palvele enää OMON-joukoissa.

Kljopa ei ole antanut kapinaa anteeksi. Hän laati mustan listan kaikista, jotka olivat kieltäytyneet noudattamasta hänen lainvastaisia käskyjään. Listoja säilytetään nykyään sisäministeriön ja FSB:n arkistoissa.

Ehdin keskustella Dmitrin kanssa kanssa aika lailla kesällä, kun hän oli tekemässä haastattelua Gatajeveista. Kun Dmitri alkoi saada uhkauksia, hän kysyi minulta: ”Miksi minä oikein kerron sinulle tästä kaikesta? Olen pitänyt nämä asiat niin pitkään omana tietonani.”

Hän tapasi matkallaan muitakin Helsingissä asuvia tšetšeenejä. Ja keskusteli heidän kanssaan, pitkään, ennakkoluulot unohtaen. Oli yllättävää nähdä heidät kaikki saattamassa Dmitriä Moskovan-junalle.

Yksi heistä veti Dmitrin sivummalle ja pyysi kertomaan kotona, että sodan pitäisi loppua, kaikki ovat jo kurkkuaan myöten kyllästyneet sotimaan. Dmitri välitti heidän toiveensa kirjoittamassaan artikkelissa. Eilen hän lähetti minulle viestin: ”Olen kyllästynyt valittamaan sinulle asioista, mutta arvostan että kuuntelet minua. Voin vain syyttää omaa typeryyttäni…”

”Mitä sinä tarkoitat? Onko inhimillisyytensä säilyttäminen typeryyttä?”

”Ei”, Dmitri vastasi, ”oli typerää mennä sotimaan Tšetšeniaan. Siellä kukaan ei pysty säilyttämään inhimillisyyttään, muuten joutuu välittömästi tapetuksi. Omat asetoverit tappavat petturina.”

Vaikuttaa siltä, että entiset asetoverit todellakin pitävät Dmitriä petturina. Hänen saamansa uhkaukset eivät kohdistu pelkästään Dmitriin, vaan myös hänen vaimoonsa ja 8-vuotiaaseen poikaan.

Lue Dmitri Florinin artikkeli Rintamalinjan tuolla puolen Fifistä.

Suomennos: Anu Lönnqvist.