Teksti Jukka Vuorio

Green Day muuttuu sitä poliittisemmaksi, mitä enemmän dollareita kilahtaa kassaan.

Yhdysvaltalainen Green Day on kulkenut urallaan perse edellä puuhun. Tosin toisin kuin yleensä, tämän bändin kohdalla se on tuottanut enemmän onnea ja menestystä kuin tuskin kukaan olisi osannut kuvitella edes 90-luvun puolivälissä ilmestyneen punkrockin klassikon Dookien aikoihin. Mitä suurempaa julkisuutta Green Day on saanut ja mitä enemmän sen levyt ovat myyneet, sen yhteiskuntakriittisemmiksi bändin sanoitukset ja jäsenten lausunnot ovat menneet. Yleensähän punkbändit menettelevät täsmälleen päinvastoin.

Green Dayn levyjä on myyty maailmanlaajuisesti yli 65 miljoonaa kappaletta. Vaikka yhtyeen menestyksen kivijalka on kiistämättä Dookie, on vuonna 2004 julkaistu American Idiot kuitenkin nykyisen menon ehdoton avainlevy. Kaikki viimeisen kuuden vuoden aikana julkaistut yhtyeen menestyneimmät singlet jäljittelevät tavalla tai toisella American Idiotin kappaleiden menestyskonseptia: balladinomaista rock-oopperaa avoimesti vasemmistolaisuuden kanssa flirttailevilla sanoituksilla.

MAINOS. Juttu jatkuu mainoksen jälkeen.

Samaa teemaa bändi on noudattanut myös esittämiensä cover-biisien suhteen. Kun punkbändi kutsuttiin esiintymään American Idolin kutoskauden finaaliin, esittivät he John Lennonin kappaleesta Working Class Hero oman, alkuperäiselle melko uskollisen tulkintansa ja samalla taustan videotaulussa näytettiin kuvia sisällissodan repimästä Darfurista. Monet ovat tulkinneet kappalevalinnan eräänlaiseksi piilovittuiluksi ohjelmaa kohtaan, jossa tuhannet tavoittelevat mahdollisimman nopeaa tietää rikkauteen ja kuuluisuuteen. Green Day esittää mielellään myös mm. The Clashin ja Dead Kennedysin tunnetuksi tekemää kappaletta I Fought the Law, joka kertoo nuoren miehen vankilaan joutumisesta aseellisten ryöstöjen seurauksena.

Kun Green Day ja U2 julkaisivat hieman hirmumyrsky Katrinan ja New Orleansin tuhojen jälkeen yhteistyössä kappaleen The Saints Are Coming, olin hetken aikaa hämmentynyt. Biisi oli taattua laatua, todella tarttuva ja videokin oli komeaa katsottavaa. Ihmekös tuo, sen budjetti oli luultavasti helposti parin Mannerheim-elokuvan luokkaa. Biisi ja sen video ottivat kantaa Yhdysvaltojen sotaretkiä vastaan, ja herkuttelivat fiktiivisellä tilanteella, jossa ulkomailla tällä hetkellä olevat amerikkalaiset joukot helikoptereineen kaikkineen palaisivatkin kotimaahan auttamaan hädänalaisia ja apua tarvitsevia.

Hämmennystä tässä aiheutti yhteistyö Bonon kanssa, joka on nykyajan lähin vastine Jeesukselle. Vaikka Jeesus-Bono varmaan tarkoittaa kaikilla hyväntekeväisyyskampanjoillaan ihan oikeasti hyvää, niin toivon, ettei Green Dayn keulakuva Billie Joe Armstrong koskaan tahdo pääministereitä ja presidenttejä ahkerasti kätteleväksi muovibuddhaksi.

Suomessa yhdysvaltalaispunkkarit ovat viimeksi vierailleet 1995 Helsingin jäähallissa. Silloin maamme pääkaupungissa käynyt bändi oli kuitenkin käytännössä ihan eri tapaus kun tiistaina nähtävä maailmanluokan show, josta ei arvattavasti kantaaottavuuttakaan tule puuttumaan. Kun kotimainen vasemmisto ui lähes pohjamudissa, on hemmetin piristävää tietää, että maailmalla solidaarisuuden puolesta puhuvat arvot käyvät kaupaksi.

Green Day, Joan Jett & the Blackhearts ja The Hives Helsingin Kyläsaaressa 8. 6.

• 7.6.2010
• Kirjoittanut jukka vuorio