Teksti Anu Harju

Mitä kaikkea voi uhrata ihmisoikeuksien puolesta?

Osuin keskelle kahden ihmisoikeusaktivistin mittelöä. Molemmat suhtautuvat työhönsä suurella vakavuudella. Ensimmäinen heistä tekee työtään intohimolla ja dramatiikalla. Hän on näkyvästi esillä omilla kasvoillaan ja äänellään. Toinen heistä pysyttelee taka-alalla, kulisseissa. Hänestä ihmisoikeustyö on homma joka pitää tehdä ja hän on ylpeä siitä mitä tekee, mutta toisin kuin kollegansa, hän ei ole valmis uhraamaan kaikkea sen puolesta.

Kiista syntyi menettelytavoista. Varovaiseksi tiedetty halusi edelleen varoa, kun taas rämäpäisempi tuntui pitävän varovaisuutta pelkuruutena. Syntyi konflikti, jonka seurauksena molempia hyödyttävä yhteistyö kuihtui alkuunsa. Sovitteluyritykseni eivät onnistuneet, osapuolet olivat liian kaukana toisistaan. Tämän seurauksena hyvin tärkeä hanke saattaa jäädä toteutumatta tai ainakin sen onnistunut loppuun saattaminen voi ratkaisevasti viivästyä.

MAINOS. Juttu jatkuu mainoksen jälkeen.

Yritin pysyä puolueettomana ja taiteilla kalkkiviivalla. Mutta vaikka ymmärsin molempien näkökannat, en voinut kuitenkaan olla asettumatta viivan toiselle puolelle. En halua että kumpikaan näistä ystävistäni kuolee työnsä vuoksi. Varovaisuudesta luopumalla riskit ovat molempien kohdalla suuremmat. Riskinotolla saavutettu hyöty voi jäädä saavuttamatta, ja pahimmillaan he molemmat saattavat saada luodin ohimoonsa.

Venäläisiä ihmisoikeusaktivisteja ei käy kateeksi.

• 12.8.2009
• Kirjoittanut Anu Harju