Teksti Laura Rantanen
Andriy Zholdakin ohjaus oli Krista Kososelle toinen teatterikoulu. Anna Kareninan vaatteisiin astunut Kosonen on vakuuttava.
Tutisevat mummot ja papat hiukan säälittävät minua. Tietävätkö he todella mitä tulivat katsomaan? Turun Kaupunginteatterin versio Leo Tolstoin Anna Kareninasta kestää väliaikoineen lähes 4,5 tuntia ja siitä on epookki kaukana. Mutta paikoillaan ne pysyvät. Ja miksei hyvä teatteri puhuttelisi ihmisiä ikään katsomatta?
Andriy Zholdakin Anna Karenina ei petä odotuksia. Pääosien näyttelijät, vasta teatterikoulusta valmistuneet Krista Kosonen, Markus Järvenpää ja Elina Aalto ovat loistavia. Kirkkaimmin loistaa Kosonen. Putous-ohjelman Raisa Reikänaamanakin tunnettu Kosonen valittiin Kareninan rooliin kolmivaiheisen koe-esiintymisen perusteella huhtikuussa 2009.
”Zholdak on taitava provosoija. Hän otti koe-esiintymisessä tietoisen haukottelevan ’No näytäs sitten’ -asenteen. Jotkut lannistuvat sellaisesta, mutta minä sisuunnun. Raivosin hänelle aikani ja hän piti siitä.”
Koe-esiintymisen jälkeen Kosonen oli ärsyyntynyt. Harjoituksissa ei enää ketuttanut. Kosonen kutsuu hieman yli neljän kuukauden intensiivistä harjoitteluprosessia toiseksi teatterikoulukseen.
”Moni pitää Zholdakia liian vaativana kusipäänä. Hän saattoi olla välillä hieman kohtuuton, mutta ei kusipää. Zholdak ei nauti muiden nöyryyttämisestä. Hän vaatii paljon itseltään ja muilta ja hän on törkeän hyvä ohjaaja”, Kosonen hymyilee. Zholdakin hyviä puolia hänen mukaansa on suoruus, rehellisyys ja aitojen tunteiden puolella oleminen.
Kosonen pitää myös Zholdakista siviilihenkilönä: ”Tykkään hirveästi hänen intohimoisesta suhtautumisestaan asioihin, heikompien puolella olemisesta ja humaaniudesta.”
Ukrainassa syntynyt ohjaaja etsiikin töissään aitoutta. Sielua sormeilevia tunteita ja tilanteita. Zholdakin ohjaukset herättävät katsojissa ristiriitaisia tunteita ja ovat himoittua teatterifestivaaliohjelmistoa ympäri maailman. Hän vaatii näyttelijöiltään läsnäoloa ja aitoa vuorovaikutusta muiden näyttelijöiden kanssa.
Sitä Kosonen sanoo hänen ohjauksessaan myös oppineensa. ”Uskon, että tulen hyödyntämään Zholdakin kanssa oppimaani tulevissa töissäni. Tosin se on vaikeaa sellaisten ohjaajien kanssa, jotka eivät ota projektista vastuuta Zholdakin tapaan.”
Zholdak halusi ohjata kaikkea ja antoi näyttelijän hoitaa oman osansa. Ohjaaja rakentaa näyttämölle mieleenpainuvia kuvia. Miehen elokuvafriikkeys näkyy ja Anna Kareninasta on bongattavissa vaikutteita esimerkiksi Tarkovskin maailmasta.
”Suomessa arvostetaan yleisesti sitä, että projekteissa on kaikilla mukavaa. Lopputuloksena kaikilla on kivaa, mutta kukaan ei ehkä hoida töitään kunnolla.”
Kosonen toivoisi suomalaisiltakin ohjaajilta todellista vastuunkantoa. Hänen mielestään suorasta puheesta ei ole mitään haittaa kenellekään, kunhan henkilökohtaisuuksiin ei mennä. ”Jos joku tekee laiskasti työtään niin sen voi sanoa.”
Anna Kareninassa suuri osa repliikeistä huudetaan. Kun esitykseen pääsee alun lievän jähmeyden jälkeen sisään niin huutaminen toimii. Zholdak huusi paljon myös harjoituksissa.
”Minua ei huutaminen pelota. Pääni pysyi kasassa rankoista harjoituksista huolimatta, sillä hyvä ohjaaja antoi energiaa.”
Kosonen provosoituu huutamisesta, mutta arvostaa ohjaajaa, joka venyttää häntä koska uskoo häneen.
”Zholdak ei vaatinut meiltä rajoittamaan yksityiselämäämme, mutta hän sanoi viisaasti, että säästäkää draama lavalle. Varjelkaa sieluanne”, Kosonen muistelee.
Hän tunnustaa itse olevansa työhönsä intohimoisesti ja tunnollisesti suhtautuva työnarkomaani, jolla ei ole ongelmia klassisesta taiteilijaelämästä pidättäytymisessä. Töitä onkin buukattuna jo vuodeksi eteenpäin. Toistaiseksi Kosonen esiintyy vuorotellen rakkauden kourissa henkeään haukkovana Anna Kareninana ja raisiolaisena sketsihahmo Raisa Reikänaamana.
”Maailmat ovat niin kaukana toisistaan kuin mahdollista.”
Anna Karenina Turun Kaupunginteatterissa, esityksiä helmi–huhtikuussa.
