Vellamonkatu 30
Vellamonkatu 30 on paikka, jossa Voimaa toimitetaan. Samassa talossa työskentelee kaikenkirjava joukko talouden, rauhantyön, luonnonsuojelun ja politiikan asiantuntijoita.
Teksti Jari Tamminen
Presidentti Ahtisaaren analyysi maailman parantamisesta: Nato ja Raamattu.
Nobelin rauhanpalkinnon saatuaan presidentti Ahtisaari ylisti Nato-jäsenyyttä ainoana oikeana vaihtoehtona Suomelle ja suomalaisille. Nyt Ahtisaari on laajentanut rauhantyökalujen palettiaan Raamattuun.
Vaikka en olekaan kaikista eniten perehtynyt kriisi- ja kansainvälisen diplomatian saloihin, niin uskaltaisin väittää, että ihan ensimmäisenä delikaateissa tilanteissa ei kannattaisi heittää pöytään uskonto-korttia.
Tämä ei ilmeisesti ole Martti Ahtisaaren näkemys asioista. Tuo diplomatian parkettien partaveitsi selittää tuoreessa Lähetyssanomien haastattelussa, että rukoilu on se mikä jeesaa pahoissa paikoissa. Siis häh?
”Olen hyvin kiitollinen siitä, että tulen kodista, jossa etenkin isäni oli hyvin uskonnollinen. Olen saanut itsekin siitä uskosta voimaa.”
Rukousta on tarvittu monta kertaa, mies myöntää.
”Kun menin aikoinaan 23-vuotiaana nuorena miehenä Pakistaniin, Lähetysseuran palveluksessa ollut pastori Viljo Remes sanoi, että silloin ihminen panee kädet ristiin, kun hänelle tulee oikein vaikeita asioita eteen.”
”Remes oli oikeassa”, ilmeisen hyvällä itsetunnolla mutta nöyrällä mielellä varustettu presidentti tunnustaa tosiasiat.
Ahtisaari keskittyy samaisessa haastattelussa myös kehitysapuanalyysiin.
Martti Ahtisaaren mielestä lähetystyö on parasta kehitysyhteistyötä. Se jättää yhteiskuntiin pysyvän jäljen ja kehityksen siemenen. Kun ihmisissä herää tulevaisuuden toivo, he saavat todellisen motivaation kestäviin muutoksiin.
Ei siinä mitään, olen hyvin tietoinen, että osa uskonnollisesti motivoituneesta avustustyöstä on erityisen ansiokasta ja hyvää. Mutta kyllä siinä hieman menevät puurot ja vellit sekaisin, kun verorahoilla viedään uskoa maailmalle.
Miekkalähetystöt ovat kuulemma mennyttä aikaa, eikä imperialismista saa puhua. Ahtisaari ei ole pitkällä kansainvälisellä urallaan tuollaiseen asenteeseen lähetystyöntekijöiden keskuudessa törmännyt. Hyvä niin, mutta edelleen tässä vähän kismittää se, että minun veroeurojeni kylkiäisenä Jeesus livahtaa kylään.
Maailman kriisialueilla työkseen liikkunut rauhanrakentaja on toki nähnyt – esimerkiksi Balkanilla – kirkkojen tekemiä pahoja virheitä. Martti Ahtisaari huomauttaa, ettei hän tarkoita tässä luterilaisia kirkkoja.
No hyvä että me suomalaiset sentään osaamme. Kuinkakohan suurta eroa maailmalla nähdään kaikkien pienten kristinuskon lahkojen välillä?
Ehkä tässä lopuksi vielä voimme yhdessä iloita siitä, että sosialidemokraattinen presidenttimme ei kuitenkaan ollut mikään likainen sosialisti.
Martti Ahtisaari profiloitui presidenttiaikoinaan kristillisiä arvoja kunnioittavana kansanjohtajana. Piittaamatta siitä, että omassakin puolueessa löytyi 1960-luvun taisteluhautoihin jääneitä tovereita. Nämä kommunismin ojanpohjista ateismin allikoihin ajelehtineet ”intellektuellit” irvailivat esimerkiksi uudenvuodenpuheille, joissa tasavallan presidentti toivotti joka kerta kaikille kansalaisille Jumalan siunausta.
Nobelin rauhanpalkinnollaan maailmanluokan valtiomies näytti jälleen kerran painivansa eri sarjassa kuin rauhanmerkki rinnassa marssineet tuulentupien rakentajat, joiden mustavalkoiset rauhanpuheet merkitsivät lähinnä länsimaailman arvoille – demokratialle, vapaudelle ja kristinuskolle – pyllistämistä ja sosialististen diktatuurien mielistelyä.
Juuri niin! Paremmin en tuota olisi itsekään osannut laittaa.
