Vellamonkatu 30
Vellamonkatu 30 on paikka, jossa Voimaa toimitetaan. Samassa toimistossa työskentelee kaikenkirjava joukko talouden, rauhantyön, luonnonsuojelun ja politiikan asiantuntijoita.
Teksti Anu Harju
Jossain kidutetaan syytöntä ihmistä. Jotain on tehtävä, mutta mitä?
Eräänlaisena ”ammattiauttajana” olen viime aikoina joutunut pohdiskelemaan auttamisen ja vaikuttamisen tehokkuutta. Pohdiskeluni saivat alkunsa tshetsheenilapsille Liettuaan viedyistä lahjoitetuista tavaroista, kaarsivat turvapaikanhakemisen hankaluuksista turvapaikan saaneiden murhiin ja kiertyivät lopulta syyttömänä vankilaan tuomitun ja kidutetun miehen kohtaloon.
Ryntäsin toissa lauantaina sateen läpi työpaikalleni lähettämään jälleen uusia vetoomuksia Zubair Zubairajevin vapauttamiseksi, itse kipeästi vapaapäivän tarpeessa mutta voimatta olla reagoimatta saamaani avunpyyntöön. Taivaan valahtaessa märkänä niskaani aloin laskeskella, mitkä ovat todelliset mahdollisuudet vaikuttaa Zubairin tilanteen korjaamiseksi.
Ynnäämäni lopputulos oli masentava.
Seuraavan viikon aikana tapasin useita kollegoita, jotka työskentelivät eri aloilla toimivissa kansalaisjärjestöissä. Puhuin asiasta ihmisoikeusjärjestön johtajan, ihmisoikeuslakimiehen, ydinaseita vastaan kampanjoivan henkilön ja muutamien muiden aktivistien ja toimittajien kanssa. Olin yllättynyt, että heistä lähes jokainen varauksetta jakoi ilmaisemani turhautumisen tunteen ja jonkinasteisen pessimismin puraisun omassa työssään. Joukossa oli ihmisiä, joiden työhön kuuluu yrittää vaikuttaa myös vallitseviin rakenteisiin, jotka mahdollistavat sorron, kidutuksen ja mielivallan harjoittamisen.
Jokainen tunnisti hiipivän epätoivon, josta puhuin heille. Kenelläkään ei ollut viisasten kiveä. Kaksi asiaa nousi kuitenkin esiin jokaisesta käymästäni keskustelusta: ei saa lakata yrittämästä. Pitää auttaa pientä ihmistä. Jälkimmäinen kosketti erityisesti. Olin seurannut kidutetun Zubairin tapausta kuukausia yrittäen samalla olla päästämättä yksityiskohtia hänen kidutushistoriastaan liian syvälle tietoisuuteeni. Lisäksi kävin monet näistä keskusteluista venäläisten vähemmistöjen oikeuksia käsittelevän seminaarin yhteydessä. Seminaarissa yhdistyivät yksittäiset ihmiskohtalot ja pyrkimykset vaikuttaa lainsäädäntöön ja institutionaalisiin rakenteisiin. Ihmisoikeusjärjestön johtaja sanoi todenneensa, että vetoomukset ja työ yksittäisten vangittujen ja kidutettujen puolesta on osoittautunut kaikkein tehokkaimmaksi.
Tapaamani ihmisoikeuslakimies työskentelee itse nimenomaan muuttaakseen maansa lainsäädäntöä ja rakenteita suuntaan, joka auttaisi vähentämään ihmisoikeusrikoksia. Hän sanoi silti pohjimmiltaan pitävänsä kaikkein tärkeimpänä puuttua vaikka kuinka pieniin epäkohtiin ja arvostavansa juuri yksittäisten, avun tarpeessa olevien ihmisten auttamista. Ihmisten on toisinaan helpompi käsitellä asioita, kun ne ovat tarpeeksi suuria ja riittävän kaukana. Voi antaa rahaa keräyksiin. Voi hankkia kummilapsen kehitysmaasta. Bussissa ei tarvitse olla ystävällinen turvapaikanhakijalta vaikuttavalle pelokkaalle ihmiselle, kun tietää lahjoittavansa kuukausittain kympin katastrofirahastoon. Hymy heikommalle voi kuitenkin olla hänelle arvokkaampi kuin säkillinen senttejä. Omasta kaapista kaivettu vaatekappale laukkunsa kadottaneelle ja kotimaastaan paenneelle merkitsee varmasti enemmän kuin kahvittelun lomassa lausutut korulauseet Suomen edistyksellisestä turvapaikkapolitiikasta. Tartutaan siis härkää sarvista ja lähimmäistä kädestä.