Lukuaika: < 1 minuutti

Maistuisiko kahvi jäänmurtajalla?

#vaalikahvit

Blogissa Markku Tuhkanen käsittelee lavealla otteella eduskunnan ja kotimaan politiikan edesottamuksia.

Pian sinäkin huomaat, että vahingosta viisastuu vain vahingossa, jos sittenkään.

Rokotepiikkiä odotellessa voi miettiä uusia täkyjä kovia kokeneelle pääkaupungin matkailulle.

Kymenlaakson satraapit saivat aikoinaan siirrettyä merimuseon Helsingin Hylkysaaresta Kotkaan, alueellistamispolitiikan nimissä.

Vuonna 2008 valmistunut merikeskus Vellamo onkin näyttävä uudisrakennus upeine näyttelyineen. Tutustuin siihen noin puoli vuosikymmentä sitten, siis vuosia ennen koronaa.

Vierailuni Vellamossa oli luksusta. Muutaman tunnin ajan olin museon ainoa turisti. Sattui varmaankin poikkeuspäivä.

Ympäröivä meri on Helsingin matkailun valttikortti. Uutta on tullutkin: Allas Sea Pool ja Löyly Helsinki kylvettävät rannalla. Meripaviljonki sammuttaa janon suolaisen veden päällä Siltasaaressa. Uusia saaria on avattu vierailijoille.

Katajanokalla voi aidan takaa vilkaista suuria jäänmurtajia ja arkkitehtuuristaan palkittua kelluvaa konttoria.

mainos

Kun jäänmurtajien kotilaituria viimeksi pohdittiin, ne jäivät Helsinkiin, koska kaupunginjohto piti niitä tärkeänä osana kaupunkikuvaa ja oivana turistirysänä.

Museovirasto voisikin nyt avata pelin aluksista kuuluisimman, jäänmurtaja Urhon, museoimiseksi Helsinkiin. Hankkeen toteutus vaatii hyvällä tahdollakin vuosia.

Vuonna 1975 rakennettu Urho on poikkeuksellinen, paitsi värikkään historiansa takia, myös sisätiloiltaan. Presidenttien ja kuninkaallisten vierasmajana toimineesta Urhosta saisi kelpo nähtävyyden. Eksoottinen talvimerenkulku ja Helsingin telakkaperinteet tarjoaisivat tarinan. Kahvila ja kauppa mahtuvat, ja hyttejä riittää vaikka joulupukille.

Urhon ei tarvitse välttämättä jäädä Katajanokalle. Miten olisi vaikkapa Hietalahti tai Korkeasaari?

P.S. Historian parhaat Linnan juhlat orkesteroi Jenni Haukio, joka kannanotoillaan puhuttelee taitavasti myös nuorempia ikäluokkia yli puoluerajojen. Entisellä kokoomuksen viestintäpäälliköllä tahtipuikko heiluu siihen malliin, että puolueelle voisi sittenkin löytyä pätevä presidenttiehdokas. Entäpä jos Suomessa tapahtuu clintonit?

Kommentoi Facebookissa