”You, you, you, out”, tiukkailmeinen rajavartija komentaa meidät tylysti ulos bussista Hattassa, Omanin ja Arabi Emiraattien rajalla.

Meidät, noin kolmisenkymmentä yksinään matkustavaa miestä, paimennetaan jonoon aaltopeltisen kopin eteen. Naiset, lapset, pariskunnat ja perheensä kanssa matkustavat miehet saavat jäädä bussiin.

Olen visa change -matkalla Dubaihin. Ilman vakituista oleskelulupaa olen maassa turistina. Viisumini sallii minun viipyä maassa korkeintaan 30 päivää, joten joudun poistumaan Omanin rajojen ulkopuolelle kerran kuussa. Halvin ja ekologisin tapa on mennä bussilla viikonlopuksi Dubaihin. Bussimatkan kesto vaihtelee 9 ja 11 tunnin välillä; rajamuodollisuudet molemmilla puolilla saattavat sujua jouhevasti tai piinallisen hitaasti. Henkilöautolla matka taittuu noin 4,5 tunnissa. Jos sattuu olemaan omani. He saavat ajaa suorinta reittiä. Siirtotyöläiset ja turistit joutuvat tekemään mutkan ja kiertämään vuoriston kautta.

Mwasalat-yhtiö liikennöi Masqat-Dubai-Masqat-reittiä kolme vuoroa päivässä, kuudelta aamulla, kolmelta iltapäivällä, yhdentoista aikaan illalla. Mwasalat on valtion liikenneyhtiö.

Köyhät, nuukat ja harvalukuiset ympäristön ystävät kulkevat täällä bussilla. Paikalliset ajavat Dubaihin omalla autollaan, hyvätuloiset ulkomaalaiset asiantuntijat lentokoneella

Lähdemme partnerini kanssa Masqatista iltapäivällä kolmen bussissa. Sen aikataulun mukainen saapumisaika Dubaihin on kaksikymmentä vaille kymmenen illalla, mutta tiedän kokemuksesta, että emme ole perillä ennen puolta yötä. Matkustajat ovat enimmäkseen Intiasta, Pakistanista, Bangladeshista ja Filippiineiltä kotoisia olevia matalimman palkkatason siirtotyöläisiä. Joukossa on joskus muutama reppureissaaja. Tänään ei turisteja kyydissä ole. Köyhät, nuukat ja harvalukuiset ympäristön ystävät kulkevat täällä bussilla. Paikalliset ajavat Dubaihin omalla autollaan, hyvätuloiset ulkomaalaiset asiantuntijat lentokoneella. Lento kestää reilut puoli tuntia.

Osaan jo valita paikkani bussissa. Bussin puolivälissä on vapaita paikkoja, menemme istumaan sinne. Yritän kiinnittää turvavyön, mutta se on rikki. Vaihdamme paikkaa käytävän toiselle puolelle. Olen ainoa, joka kiinnittää turvayön. Käsken partneriani kiinnittämään omansa. Apukuski häätää bussin etuosaan istumaan jääneet yksin matkustavat miehet pois kuin karjan. Kas, kun ei lyö kepillä vauhtia.

“These seats are for families! Go back, go, go, go!” Minun tekee häijyä. Katson apukuskia tiukasti silmiin, kun hän tulee kohdallemme. Mies ei sano mitään. Omanit vähän pelkäävät ja kunnioittavat sinisiä silmiä.

Kaikki bussin vasemmalla puolella matkustaneet 17 ihmistä kuolivat. Heistä 12 oli intialaisia, kaksi pakistanilaisia, yksi filippiiniläinen.

Tasan viikko sitten, torstaina 7. kesäkuuta, tällä samaisella reitillä kello kuuden aamubussiin astui 31 matkustajaa. Bussi pääsi Dubaihin asti, jossa kuljettaja kääntyi pois Mohammed Bin Zayed Roadilta. MuttaRashidiya Roadia, jolle se kääntyi, ei ole tarkoitettu busseille. Neljänkympin alueella bussi törmäsi 94 kilomerin tuntivauhdilla tien laidassa olleeseen yläpuomiin. Puomi viilsi bussin vasemman kyljen kuin valaanpyytäjät valaan vatsan. Kaikki bussin vasemmalla puolella matkustaneet 17 ihmistä kuolivat. Heistä 12 oli intialaisia, kaksi pakistanilaisia, yksi filippiiniläinen. Yksi kuolleista oli omani, bussin apukuljettaja.

Tiedän turmasta astuessani bussiin. En lukenut siitä uutista. Kuulin siitä amerikkalaiselta ystävältäni, joka menetti onnettomuudessa työtoverinsa, intialaisen öljyinsinöörin. Myös työtoverin vaimo ja vuoden ikäinen lapsi menehtyivät. Kun oikein kaivamalla kaivoin, löysin yhden lyhyen kappaleen pituisen pikku-uutisen paikallisesta sanomalehdestä.

Ensimmäiseksi etsin tietoa turmasta Mwasalat-yhtiön omilta verkkosivuilta: June 17th, Mwasalat launches a new route and provides new prices and offers for families and groups. June 24th, Mwasalat wins a global award for excellence in marketing the strategic plan for public transportation in the Sultanate. July 17th, Mwasalat transported more than 4.5 million passangers with 77% growth. September 4th, Mwasalat has won an award for excellence in job placement and Omanisation for 2018 in the GCC.

Ei sanakaan turmasta.

Minua järkyttää se, ettei bussinkuljettaja kuuluta matkan alussa ”fasten your seatbelts”.

Sydän pamppaillen mietin repussani olevia kirjoja, jotka eräs ystäväni on tuonut minulle Englannista ja joita olen nyt kuljettamassa rajan yli.

Porscheja, Jaguareja ja BMW:tä tummennetuin lasein ajaa tasaisena virtana ohi, kun meidät paimennetaan karjana pieneen aaltopeltiseen rakennukseen. Sisällä meidät jaetaan kahteen jonoon. Rajavartijat seisovat tiskin takana, me jonossa tiskin edessä. Vartijat vetävät siniset kumihanskat käsiinsä. Matkatavaroiden tarkastus on alkamassa.

Sydän pamppaillen mietin repussani olevia kirjoja, jotka eräs ystäväni on tuonut minulle Englannista ja joita olen nyt kuljettamassa rajan yli. Homoteemainen Alan Hollinghurstin romaani The Swimming-Pool Librarysekä David Aldersonin ja Linda Andersonin Territories of Desire in Queer culture – Refiguring contemporary boundariesliittyvät omaan tutkimukseeni. Molemmat teokset ovat täällä kiellettyjä.

Tarkastus on lähinnä teatteria, jonka tarkoituksena on nöyryyttää ja osoittaa maahan pyrkijöille valtion ja sen väkivaltakoneiston mahti. Vuoron perään matkustajat antavat passinsa ja viisuminsa rajavartijalle ja nostavat sitten matkalaukkunsa tiskille, avaavat ne ja purkavat sisällön ulos. Rajavartijat penkovat tavaroita kuin näyttämöllä: suurieleisesti levitellen, mutta huolimattomasti. Nöyryyttävintä on tapa, jolla he tutkivat matkustajien lompakot. He kääntävät jokaisen taskun ja lokeron ylösalaisin kaikkien jonottajien silmien alla. Mutta me jonossa emme katso. Me käännämme katseemme pois ja tuijotamme seiniä.

Minun kohdallani kaikki menee toisin. Annan passini, virkailija taputtelee reppuani, avaa silmänlumeeksi vetoketjun ja vilkaisee sisälle. Kielletyt kirjat ovat repun pohjalla.Sivutaskussa on teräksinen termospullo.

”Water?”

”No, coffee.”

”Okay, have a nice trip.”

Suomen passi ja kirkkaan siniset silmät. Minun tekee häijyä.