Mitä voi sanoa
Yleistä ääneenajattelua ja vapaita hajahuomioita.
Raimo Pesonen on helsinkiläinen kirjailija, kulttuurin seka- ja pätkätyöläinen sekä ankara Dr. Gunnin varhaistuotannon fani, joka jaksaa uskoa ihmisessä oleviin positiivisen muutoksen mahdollisuuksiiin.
Maailman pörsseissä hermoillaan. Syy on yksinkertainen: vaikuttaa siltä, että osakekauppaan lainatusta rahasta pitäisi ehkä joskus tulevaisuudessa maksaa taas jonkinlaista korkoa.
Keskuspankit ovat sylkeneet markkinoille ilmaista rahaa pelastaakseen sijoittajat kymmenen vuotta sitten iskeneen finanssikriisin seurauksilta. Pörsseistä bittiavaruuteen haihtuneet tuhannet miljardit ovat nollakorkojen ansiosta tulleet takaisin, mutta sijoitukset saattavat jälleen sulaa, jos korkoja nostetaan.
Finanssikriisin laukaiseva tekijä oli Yhdysvalloissa harjoitettu subprime-vedätys. Se on tyylipuhdas esimerkki keinottelusta, joka on Nykysuomen sanakirjan mukaan havittelua, spekulointia, huijausta.
Sanaa on pikku hiljaa lakattu käyttämästä, vaikka juuri keinottelun jälkiseurausten hoitamiseksi korot on painettu vuosikausiksi alas – ja synnytetty nyt pamahtamistaan odottava kupla. Kaikki sijoittaminen ei ole keinottelua, mutta silloin kun ihastellaan uusien sijoitusinstrumenttien innovatiivisuutta, ollaan yleensä lain rajamailla liikkuvan huijauksen äärellä.
Mihin puhe keinottelusta on sitten hävinnyt?
Sanat tekevät viimeisen palveluksensa kadotessaan kielenkäytöstä: ne osoittavat todellisuuden kuvaamisen ja ymmärtämisen tapojen muuttuneen.
Ehkä keinottelulle on käynyt kuten sähkövalolle. Talvi-illan hämärtyessä me emme sytytä enää sähkövaloa, vaan pelkän valon – sähkö on tässä yhteydessä itsestäänselvyys, jota ei tarvitse erikseen mainita.
Kuolinkamppailuaan keinotella-sana käy myös Wikipediassa, josta vielä toistaiseksi löytyvä artikkeli kertoo ilmaisun tarkoittavan ”keplottelua, jonkin tekemistä epätavallisin, usein kyseenalaisin tai epärehellisin keinoin” – paitsi sijoittamisen yhteydessä, jossa se tarkoittaakin ”spekulaatiota, voiton hankkimista odotettuja hinnanvaihteluja hyväksi käyttäen”.
Sijoitustoiminnassa ei siis vilunkipeliä tunneta.
Ajan hengen mukaisesti Wikipediassa on päädytty pohtimaan sitä, pitäisikö keinottelusta kertova artikkeli yhdistää toiseen (eli haudata). Kysymys kuuluu ”onko keinottelu muutakin kuin spekulaatiota?”
Koska keinottelua ei ole olemassa, keskuspankit eivät voi sitä osaltaan mahdollistaa eivätkä maksattaa keinottelijoiden sotkuja veronmaksajilla. Sellainenhan suututtaisi ihmisiä.
Niinpä keskuspankit ovat elvyttäneet pumpatessaan nollakorkoista rahaa liikepankkien kautta johdannaismarkkinoiden uusiin helvetinkoneisiin, joiden tikitystä nyt kuunnellaan. Valtioiden rooliksi on jäänyt tiukan talouskurin ylläpito, koska viime kädessä juuri valtiot verotusoikeuksineen ovat keskuspankkien takuumiehiä, eikä niiden velanmaksukykyä saa vaarantaa.
Sanojen hautausmaalle on viime vuosina päätynyt toki paljon muutakin kuin keinottelu. Ajatellaan vaikka sanaa militarismi, joka tarkoittaa Nykysuomen sanakirjan mukaan sotilaallisten näkökohtien yksipuolista varteen ottamista, niiden vaatimusten liiallista suosimista yhteiskunnan muiden tarpeiden kustannuksella, sotahenkisyyttä ja sotilasvaltaa.
Missäpä tällaiseen törmäisi. Kun ilmiötä ei ole olemassa, ei tarvita sitä kuvaavaa sanaakaan, ja ilman sanoja ei taas synny keskustelua.
